Riittääkö kunto puolimaratonille?

Parin viikon päästä pitäisi hölkkäillä puolimaraton. Vaikka takana on nyt suht säännöllistä hölköttelyä ja kilometrejä on taittunut kesän aikana toista sataa, niin arvaan jo nyt, että tuosta ei ihan helppoa ole tulossa. Sen lisäksi, että mieli tekisi jo käyttää aikaa enemmän voimailuun, niin itse juoksukunto taitaa jäädä pikkuisen puolitiehen.

Jossain alkukesän haaveissa saattoi olla, että kunto kohisten kohenesi ja ehtisin jopa juosta muutaman kerran tuon 21 km ennen varsinaista kisapäivää. Tämä kuitenkin karsiutui aika pian ja tuntui järkevämmältä vain koittaa maltilla lisätä kilometrejä ja totuttaa jalkoa yhä pidempään matkaan. Tällä hetkellä tuntuu, että kivalla fiiliksellä menee semmoinen 45-60 min aika, sitten pitää alkaa hieman puristamaan. Puolimarassa tämä tarkoittaa, että yli puolet ajasta taitaa mennä epämukavuusalueella.

Toisaalta en nyt ole ihan jumalattomasti tämän asian eteen mielestäni mitään uhrauksia tehnyt, joten siinä mielessä ihan hyvin kohtaa tuotto ja panostus tässä asiassa.

Vaikka mieli keksii koko ajan vaateita tulevalle koetokselle, niin koitan muistuttaa että ainoa tavoite oli vain hakea rutiinia hölkkäilyyn ja se on nyt ainakin toistaiseksi kunnossa. Toivon tietenkin, että itse hölkkä sujuu tapahtumassa mukavasti eikä viime vuoden kaltaisia kramppeja ilmene tällä kertaa. Päivän kunnon mukaan ja tekee parhaansa ja pelataan vaan omaa peliä ja katotaan miten riittää ja plaaplaa. Sitten vaan rauhassa lyllerrän maaliin ja syön banaanin.

juoksupeukku

 

 

Antti

Tietokirjailija, motivaatiokuiskaaja ja ihmisten valmentaja. Yrityspuolella sanahirviö agile transformation & culture make-it-happen Lue lisää minusta ja palveluistani. Ja tutustu vinkkipiiriin.