Joulupöytä voi olla myös jaettu pöytä.

tuikku

En kehtaa väittää, että omassa lapsuudessa olisin mitenkään kurjia jouluja viettänyt. Jouluruokaa on aina ollut tarjolla ja lahjojakin olen saanut. Tosin jossain kohtaa huomasin, että sain lahjoja hieman vähemmän kuin kaverit ja ne olivat vähän halvempia. Vähän myöhemmin ymmärsi, että miksi. Kun kahden vanhemman sijaan on vain yksi, niin rahaa yksinkertaisesti on vähemmän. Kaikkeen.

Muistan myös etäisesti jonkun joulun, missä eräs toinen yksinhuoltajaäiti, joka sattui asumaan naapurissa, oli kirjoittanut yleisönosastolle kirjeen omasta kurjasta tilanteestaan. Kirjeessä saattoi olla myös pieni avunpyyntö ja vinkki, että toimituksesta saa lisätietoja jos haluaa auttaa. Aattona sitten keittön ikkunasta katsoimme, kun toistakymmentä autoa piipahti tuomassa kasseittan ruokaa ja tavaraa naapuriin.  Äiti vaikutti illalla hieman katkeralta, että miksi meitä ei autettu. Että kyllä se apua olisi varmasti meillekin kelvannut.

Vaan eipä pyydetty apua. Eikä kerrottu, että apu kelpaisi.

Jos meillä täällä Suomessa avunpyytäminen on jotenkin vaikeaa, niin on jotenkin ilo huomata, että ehkä se on muuttumassa. Apua saa pyytää! Toisaalta myöskin apua tarjotaan ehkä rohkeammin kuin aikaisemmin. Itseltä pieni apu, voi olla isokin ilo toiselle.

Yle: Tosielämän sankareille on kysyntää.

Facebookissa on myös sivu, jossa voit jakaa Helsingissä oman joulupöytäsi tai etsiytyä itse jonkun pöytään.

Heitä rohkeasti kommenttiin viestiä, jos on paikkoja missä voi pyytää tai tarjota apua joulua ajatellen.

 

Read More

Hätäkahvit

Tässä oli jotain hienoa ja ajatuksia herättävää.

Syksyn perhesurmat ovat herättäneet ryhmässä surua sekä huolta jaksamisesta. Kyläily ja kahvittelu ovat tuttu kuvio, joten ryhmässä on otettu tällä viikolla käyttöön niin sanotut “Hätäkahvit”.

Apua pyydetään kirjoittamalla ”Hätäkahvit” ryhmän Facebook-sivuille. Muutama ensimmäinen viestiin vastaavaa äiti saapuu avuksi kotiin. Hätä voi olla suuri tai pienen arkinen.

Nykyajan pieni kyläyhteisö, joka toimii sähköisessä muodossa. Ja jossa on annettu lupa pyytää apua, tekemällä vain pieni merkintä viestiin.

Pienempäänkin hätään kuuleva korva voi olla arvaamaton apu, mutta erityisesti silloin, jos maailma on mennyt jo mustaksi ja ajatukset ovat lähteneet vaaralliselle kehälle. Tällöin toinen ihminen voi olla just se riittävä ankkuri pitämään paikallaan sen pahan hetken tullen. Ja sillä hetkellä se riittää.

Ja vaikkei oltaisi vielä niin pitkällä, niin ihan vaan asioiden puhuminen ääneen voi jo auttaa. Se ajatus mikä on pyörinyt päässä jo pitkään ja muuttunut jo lähes mahdottomaksi käsitellä, voi olla ääneen sanottuna muuttua ihan tehtäväksi tempuksi, johon jopa voi saada apua.

Se mikä tänään toimii Kokkolassa ja äideille, niin toivottavasti toimii pian muuallakin Suomessa ja kaikille tukea tarvitseville.

 

kaffi

 

 

Read More