Puolimaraton – nähty, tehty ja t-paita kaapissa

Been there, done that, bought the T-shirt.

Olo on hieman ristiriitainen. Harmittaa hieman, että juoksu ei nyt sitten kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli “ehjä” ja tasainen juoksu ilman kummempaa aikatavoitetta ja jalkojen kramppaamista tai pistämistä vatsassa. Vaikka arvelinkin aiemmin, että kunto tuskin ihan riittää, niin ikävä silti, että tavoite lysähti kasaan 7 km jälkeen toisella juomapisteen jälkeen. Vaikka hörppäsin mielestäni tosi maltillisesti (ekalla pistellä vajaa mukillinen urheilujuomaa ja vettä ja sama tokalla) niin ei auttanut. Pistin tahdonvoimaa kehiin ja koitin keskittyä kaikkeen muuhun, mutta 11 km jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi vessaan. Tämän jälkeen paras terä olikin paras terä tiessään ja tavoitekin haihtunut, joten piti vain keskittyä sinnittelemään eteenpäin. Vuorotellen kevyttä hölkkää ja kävelyä, miten pistämiseltä kykeni. Viimeisen 3-4 km aikana takaa jyrähti kokonaisen juoksijoita 5 tunnin tavoiteajalla. Tässä oli mukana myös tuttu, joka nappasi käpälästä kiinni ja komensi mukaan. En tiedä mikä tahdonvoiman puuska pyyhkäisi ylitse, mutta lähdin jolkottamaan ryhmän perässä. Vaikka koko ajan tuntui, että pistää enemmän ja enemmän, niin reilun kilometrin verran pysyin ryhmän vauhdissa. Loput 2 km sitten meni taas vuorotahtia hölkän ja kävelyn kanssa. Vaikka itseni tavoin moni varmasti juoksee “itseään vastaan”, niin kyllä viimeisillä kilometreillä otetaan mittaa muista juoksijoista. Näin ainakin vanhempi herrasmies tuli maalissa kertomaan, että viimeinen tavoite oli vain mennä minusta ohitse, mutta jäi tällä kertaa tekemättä.

Vaikka itse juoksi tosiaan meni vähän metsään, niin kokonaisuutena kuitenkin tämä haaste oli ihan hyvä juttu. Ilman tätä puolikkaaseen osallistumista tuskin olisin juossut kesän aikana 170 km ja pyrkinyt näinkin säännöllisiin lenkkeihin mitä nyt on ollut. Ja se isompi tavoite taustalla oli kuitenkin opetella uutta tapaa.

Tämä toinen peräkkäinen vuosi kun osallistuin puolimaratonille. Vuosi sitten ei ollut oikeastaan minkäänlaista valmistautumista ja ainoa tavoite oli vain kahlata tuo läpi, tavalla tai toisella. Nyt valmistautumista oli hieman, mutta ei missään tapauksessa tarpeeksi ja tavallaan tämäkin menee vähän tämmöisen “kokeillaanpa miten onnistuu” – piikkiin. Luulen, että näiltä osin nämä juoksut on nyt nähty. Varsinkin ensimmäinen kerta oli hieno kokemus tahdonvoiman suhteen, mutta tämä toinen ei nyt oikein tarjonnut niiltäkään osin mitään. JOS seuraava kerta tulee, niin silloin lienee enemmän kilometrejä ja harjoittelua takana ja kenties joku tavoiteaikakin mielessä. Ehkä. Koskaan ei kai kannata sanoa ei koskaan..

Vaikka itselleni nuo juoksut ovat olleet tuommoisia selviytymisiä, niin samaan aikaan ex-kollegat UniSportilta ja muut tutut ylittävät kerta toisensa jälkeen itsensä ja pistelevät omia ennätyksiään uusiksi. Vaikka itse rämpii, niin on kyllä myös hienoa nähdä miten pitkäjänteinen ja fiksu harjoittelu tuo tulosta ja puolimaraton lakkaa olemasta selviytymistaistelu ja muuttuukin hauskaksi ajanvietoksi kaverien kanssa. Hienoa!

Mitä juoksun jälkeen?

Keski-ikäinen mies nauttaa täydellisesti optimoidun ruokaympyrän ja tumman oluen, koska tummassa oluessa on.. tummia ainesosia, jotka auttavat palautumisessa.

pizabeer

 

Ja seuraavana päivänä vetää lenkkarit jalkaan. Matka jatkuu.

after

 

Read More

Miten juosta puolimaraton?

lenksut

Varmaan askel kerrallaan ja itselle sopivaa vauhtia.

Toivon ainakin, koska tuolla tavalla ajattelin tulevan puolimaratonin taklata.

Osallistuin viime vuonna Espoon rantamaratonille. En ollut juossut koko kesänä ja muutenkin harjoittelu ja aktiivisuus oli olematonta. Osallistuin kuitenkin syystä, että halusin kokeilla hieman rajoja. Olisiko puolimaratonia mahdollisuus juosta kylmiltään?

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt sanoa, että kyllä ja ei. Kyllä, läpi meni. Ei, ei mennyt hyvin. Mitään aikatavoitteita en juoksulle asettanut, mutta juoksemattomuus kostautui loppuvaiheessa jalkojen kramppailulla, joka paheni mitä pidemmällä matka eteni. Lopusta meni jo kävelyksi useampi kilometri, kunnes viimeisellä kilometrillä taas tsemppasi itsensä juoksuun kannustajien voimalla. Maaliin kuitenkin ja se oli siinä. Ei ikinä enää.

Kunnes sitten tänä keväänä huomasin, että asia oli jäänyt hieman hampaankoloon. Että voisiko sen kuitenkin juosta hieman paremmalla fiiliksellä? Ilman kramppeja? Että pitäisikö kuitenkin.. uudestaan…?

Koska asia tuntui täysin järjettömältä, niin tottakai se piti sitten toteuttaa. Siispä olen menossa juoksemaan puolimaratonia. Taas.

Olen käynyt pienillä 30 min hölkillä toukokuusta lähtien n. kerran parissa viikossa. Heinäkuusta lähtien olen köpötellyt hieman systemaattisemmin. Ideana on ollut 1) progressio eli nostaa käytettyä aikaa/matkaa pikkuhiljaa, jotta kroppa tottuu askellukseen sekä 2) jatkuvuus eli joka viikko pitää tapahtua jotain ja mieluummin useampaan otteeseen. Kuvittelin myös kokeilevani lyhyempiä matkoja nopeammalla vauhdilla, mutta nämä ovat jääneet muutamaksi kokeiluksi.

 

Heinäkuun ensimmäiset hölkät olivat ikäviä, koska yleensä 30 min jälkeen jalat alkoivat jumittaa ja sykkeet nousi tappiin asti. Tämä kuitenkin helpotti aika pian ja 2-3 kerran jälkeen jaksoi suht mukavasti hölkätä jo pidempään.

Olen myös kokeillut hieman pidempää matkaa ja nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna on ollut hölkättyä 13 km putkeen. Tämä ei juoksua harrastavalle ole matka eikä mikään, mutta kestävyyttä aloittelevalla köntyksellä tämä tuntuu ihan hyvältä. Varsinkin kun kehitys tuntuu tapahtuneen melko nopeasti ja aika pienellä vaivalla. Ei toki tekemättä.

Vaikka puolimaraton lähestyy väjäämättä, niin olen huomannut että se itsessään ei oikeastaan kiinnosta. Vaikka menen mieluusti kokeilemaan taas päivän kuntoa, niin oman tavoitteeni olen oikeastaan jo saavuttanut. Olen nimittäin onnistunut hölkkäilemään säännöllisesti, kestävyys on parantunut JA juoksentelu ei tunnu enää edes vastenmieliseltä.

En vieläkään ole kiinnostunut itse juoksemisesta, mutta se tarjoaa nykyään mielekkäitä juttuja. Sen lisäksi, että hölkkäily parantaa peruskuntoa ja sitä voi tehdä koska tahansa ja missä tahansa, niin jokainen hölkkä on myös hyvää aikaa olla hetki irti muusta tekemisestä. Ajatuksia tulee, ajatuksia menee. Välillä kelat pyörii pitkään ja fiksusti, joskus mieli tyhjenee lähes kokonaan.

Just sopivasti kun hölkkäilee, niin tykkää keho ja mieli.

 

Read More

Kahdeksankymmentä kaksikymmentä

dacapo

Ravitsemuksesta puhuttaessa on jossain määrin esillä ollut 80/20 ajattelu. Lyhyesti tämä tarkoittaa, että kun suurimman osan (80%) syöt fiksusti, niin loput (20%) ei enää kaada maailmaa tai vaikutukset ovat melko pienet.

Vastaava taitaa toimia myös ihan vaan elämisen tavoissa. Kun suurimman osan ajasta lepää, liikkuu ja nukkuu riittävästi, niin viikonloppujen satunnaiset rilluttelut, lepoviikot tms eivät pitäisi olla ongelma vaan jonkinlainen fiksu osa hyvää kokonaisuutta. Alan kallistua ajatukseen, että täydellisyys on hyvänlaista vikasietoa.

Liikkuminen tuo energiaa ja tykkään liikkua säännöllisesti, mutta en itke itseäni uneen jos viikko jää välistä “kiireen” vuoksi. Tykkään syödä fiksusti ja siitä tulee hyvä olo, mutta en juhlissa kieltäydy suklaakakusta tai sunnuntain toveriöveribrunssista ja niin edelleen. Jos voin suurimman osan ajasta tehdä valinnat ilman kyyneliä, niin satunnainen väärä valintakaan ei pahemmin itketä.

Voihan tämä tietty olla toisinkin.

 

Read More

Unohda treeni, aloita harjoittelu

Camera 360

Mainio muistutus perspektiivistä harjoitteluun.

Olen itse lapseton, joten minulla ei ole tuota elämänkokemusta, mitä se lapsiperheen arki on kaikessa kiireessään. Uskon, että se aidosti muuttaa priorisointia eri asioiden välillä. Ja, että faktisesti aikaa on vähemmän käytettäväksi omiin asioihin.

Entäs jos kiireen iskiessä unohdettaisiinkin hetkeksi treenaaminen ja aloitettaisiin harjoittelu?

Sen sijaan, että podetaan huonoa omaatuntoa, kuinka jää kymppi juoksematta, bodypumpit käymättä tai kyykkytulokset oletettavasti pienenee, niin otetaankin pieni hetki sieltä mistä se saadaan ja kokeillaan, että mitäs se kroppa tänään osaa ja jaksaa?

Tämä voi tietty olla lapsettoman ihmisen horinaa, mutta olen kyllä tälläistä myös ollut todistamassa, kun kolmen lapsen vanhempi liikkuu

– Hölkkäilyä vaunujen kanssa
– Punnerruksia, kyykkyä, telineissä roikkumista / leukojen vetoa lasten leikkipaikalla.
– Kahvakuulaa kerrostalon leikkipaikalla lasten telmiessä hiekkalaatikolla
– Kotosalla ehtiessä muutamia kehonpainoharjoituksia (punnerrukset, vatsat jne)

Ja jos tulee jossain kohtaa mahdollisuus, niin voi sitten ihan tehdä myös sen treeninkin salilla tms.

Tämä ei varmasti korvaa sitä tehoa tai tunnetta, minkä saa kun pääsee treenaamaan ns. kovat piipussa. Mutta tämä voi olla mainio vaihtoehto ylläpitää liikettä omassa kropassa, silloin kun ei muuta ehdi. Ajatuksen tasolla vain pitää ensin pystyä näkemään muutkin jutut toimivina, kuin vain se “täysillä vedetty jumppa”.

Olen joskus aiemmin kirjoittanut aiheen vierestä, liikkumisesta ja liikunnasta.

Read More