Tee täysillä tai älä tee ollenkaan?

Yllättävän usein törmään sekä omassa, että muiden päässä ajatukseen, että nyt just ei kannata aloittaa/jatkaa/tehdä mitään, koska ei pysty tekemään täysillä. Että ei ole nyt oikein mieltä tehdä vähän, koska kunhan tässä helpottaa hieman, niin sitten tehdään täysillä.

Tämä on itsellä siirtynyt myös yksittäisiin liikuntakertoihin. Tänään aamulla oli taas hyvä esimerkki. Eilen leikittelin mielessäni, että huomenna aamulla tämä johtava hyvinvointifitnesslifestylebloggaaja lähtee reippaasti heti aamulla lenkille tai jumpalle ja parhaassa tapauksessa jopa lenkkijumpalle!

Mutta niin oli taas aamu iltaa viisaampi ja pää tiesi kertoa, että nyt ei kyllä ole mitään järkeä koska väsyttää ja on nälkä. Ja jos on nälkä, niin ei ole energiaa ja sekös vasta tyhmää sitten onkin mennä liikkumaan. Ja jos nyt syö jotain, niin sitten pitää odottaa ainakin kolme päivää ennen seuraavaa kertaa. Ettei hölsky. Eikä tänään nyt ole semmoinen olo, että tekisi mieli tehdä täysillä..

Onneksi muistin kaikkien fitness-gurujen esikuvan Woody Allenin ja hänen kuolemattoman lainauksen.

Mene edes paikalle. Kaikkea voi tapahtua.

 

Jos olisin olympialaisin valmistautuva urheilija ja kesken kovan treeniviikon keksisin selityksiä itselleni, niin saattaisin olla hieman huolissani. Mutta koska olen ihan tavallinen tyyppi, joka pyrkii liikkumaan tietämättä edes tarkkaa tavoitetta (noh, se hyvinvointi ja blaablaa), niin aivan sama. Tänään riittää, että menen edes paikalle. Eli lähden liikkeelle.

En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun niin saa edes kuvan.
En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun tässä hetken, niin saan edes kuvan.

 

Koska laiskotti, niin hölkän sijaan kävelin reippaasti. Johan helpotti!

Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.
Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.

Ulkosalin kohdalla tein sekalaisia sarjoja vähän pidemmillä palautuksilla, koska en oikeastaan ollut treenaamassa tosissani vaan vähän vaan ulkoilemassa. Ja ottamassa kuvia.

Lopuksi kiipesin vielä kukkulalle mököttämään hetkeksi. Ei olisi huvittanut mitään ja nälkäkin oli, mutta kävinpä sitten kuitenkin ulkoilemassa.

Ihan hyvä niin.

Oispa kaljaa.
Oispa kaljaa.

 

Entäs jos ei liikunta nappaa?

Read More

Eikö nappaa liikunta?

Eikö nappaa liikunta?

Eipä täälläkään. Mutta jostain syystä tänään taas punnersin perseen ylös sohvalta ja lähdin tekemään pientä jumppaa.

Mutta miten?

Ensiksi olen luopunut ajatuksesta, että liikkumisen pitäisi olla kivaa. Vaikka itsekin olen joskus liikkunut enemmän ja kovempaa, niin parin vuoden sohvalla makoilu ja muuten-vaan velttoilu kyllä jättää jälkensä. “Eka kerta” sattuu. Aiemmin kun olin aktiivisempi liikkuja, ohjeistin kaveria sanomalla, että “liikunnan aloittaminen on yksinkertaista, mutta helvetin vaivalloista. Mutta kun pääsee vauhtiin ja saa rutiinit kuntoon, niin ihmettelee, että miksei sitä tehnyt jo aiemmin.”

 

 

C360_2016-06-19-14-47-39-035
Miksi vaan jatkuu tie vaikka pitäisi olla jo kotona?

 

Toisekseen koitan ajatella, että tästä olisi jotain hyötyä. Niinkuin ihan kaikkeen elämään. Vaikka minuuttimäärien väheneminen lenkkipolulla on kiva juttu tai isommat kilomäärät nostelluissa painoissa, niin ei se ole kyllä hetkeen kovin suurta motivaatiota antanut.

Ehkä enemmän niin, että säännöllinen ja sopivan raskas liikunta antaa vähän paremmat eväät jaksaa arjessa tai yllättävissä tilanteissa. Pari vuotta sitten olin kolarissa ja vaikka vähän kroppa otti kolauksia, niin takana oli aika aktiivinen jakso voimaharjoittelua ja ainakin haluaisin uskoa, että se jeesasi pahemmalta.

Joskus olen myös huomannut, että tietyn aktiivisuuden ylläpitäminen tuo ryhtiä ylipäätään kaikkeen tekemiseen.

Ja sitten tietty se aktiivisuuden hyöty elintasosairauksia ja vanhenemista “vastaan”. Mutta jos totta puhutaan, niin tulevaisuudessa häämöttävä kakkostyypin diabetes on vähän olematon motivaattori. Kiitokset tekemisestä kun pitäisi tulla mieluusti heti. Ehkä terassilta vislaavat naiset ja kääntyvät päät vois vaikka olla se juttu? Tai jos jaksan jumpata jo blogata ihan perkeleesti, niin joku naistenlehti tekee kivan jutun tai suomen suosituin tuntematon tubettaja kutsuu vieraaksi? Ehkä.

 

Oispa kaljaa.
Oispa kaljaa.

Jos keksisin kolmannen syyn, niin se tulisi tähän ja teksti ryhmittyisi kivasti kuvien väliin. Sanotaan vaikka, että liikkumisesta voi keksiä jonkun kivan ja kehittävän harrastuksen, missä kohenee kunto ja tapaa ihmisiä ja blaa blaa. Se on oikeasti ihan hyvä juttu.

 

C360_2016-06-19-15-29-08-219
Nyt on vähän parempi. Oispa silti kaljaa.

Luulen, että jos liikuntakärpänen ei ole purrut vakavasti, niin suurin osa meistä mieluummin joisi punkkua ja paneskelisi kuin lähtisi lenkille tai salille.

Onneksi ei tarvitse valita.

Pitääkö aina tehdä täysiä?

 

Read More

Puolimaraton – nähty, tehty ja t-paita kaapissa

Been there, done that, bought the T-shirt.

Olo on hieman ristiriitainen. Harmittaa hieman, että juoksu ei nyt sitten kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli “ehjä” ja tasainen juoksu ilman kummempaa aikatavoitetta ja jalkojen kramppaamista tai pistämistä vatsassa. Vaikka arvelinkin aiemmin, että kunto tuskin ihan riittää, niin ikävä silti, että tavoite lysähti kasaan 7 km jälkeen toisella juomapisteen jälkeen. Vaikka hörppäsin mielestäni tosi maltillisesti (ekalla pistellä vajaa mukillinen urheilujuomaa ja vettä ja sama tokalla) niin ei auttanut. Pistin tahdonvoimaa kehiin ja koitin keskittyä kaikkeen muuhun, mutta 11 km jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi vessaan. Tämän jälkeen paras terä olikin paras terä tiessään ja tavoitekin haihtunut, joten piti vain keskittyä sinnittelemään eteenpäin. Vuorotellen kevyttä hölkkää ja kävelyä, miten pistämiseltä kykeni. Viimeisen 3-4 km aikana takaa jyrähti kokonaisen juoksijoita 5 tunnin tavoiteajalla. Tässä oli mukana myös tuttu, joka nappasi käpälästä kiinni ja komensi mukaan. En tiedä mikä tahdonvoiman puuska pyyhkäisi ylitse, mutta lähdin jolkottamaan ryhmän perässä. Vaikka koko ajan tuntui, että pistää enemmän ja enemmän, niin reilun kilometrin verran pysyin ryhmän vauhdissa. Loput 2 km sitten meni taas vuorotahtia hölkän ja kävelyn kanssa. Vaikka itseni tavoin moni varmasti juoksee “itseään vastaan”, niin kyllä viimeisillä kilometreillä otetaan mittaa muista juoksijoista. Näin ainakin vanhempi herrasmies tuli maalissa kertomaan, että viimeinen tavoite oli vain mennä minusta ohitse, mutta jäi tällä kertaa tekemättä.

Vaikka itse juoksi tosiaan meni vähän metsään, niin kokonaisuutena kuitenkin tämä haaste oli ihan hyvä juttu. Ilman tätä puolikkaaseen osallistumista tuskin olisin juossut kesän aikana 170 km ja pyrkinyt näinkin säännöllisiin lenkkeihin mitä nyt on ollut. Ja se isompi tavoite taustalla oli kuitenkin opetella uutta tapaa.

Tämä toinen peräkkäinen vuosi kun osallistuin puolimaratonille. Vuosi sitten ei ollut oikeastaan minkäänlaista valmistautumista ja ainoa tavoite oli vain kahlata tuo läpi, tavalla tai toisella. Nyt valmistautumista oli hieman, mutta ei missään tapauksessa tarpeeksi ja tavallaan tämäkin menee vähän tämmöisen “kokeillaanpa miten onnistuu” – piikkiin. Luulen, että näiltä osin nämä juoksut on nyt nähty. Varsinkin ensimmäinen kerta oli hieno kokemus tahdonvoiman suhteen, mutta tämä toinen ei nyt oikein tarjonnut niiltäkään osin mitään. JOS seuraava kerta tulee, niin silloin lienee enemmän kilometrejä ja harjoittelua takana ja kenties joku tavoiteaikakin mielessä. Ehkä. Koskaan ei kai kannata sanoa ei koskaan..

Vaikka itselleni nuo juoksut ovat olleet tuommoisia selviytymisiä, niin samaan aikaan ex-kollegat UniSportilta ja muut tutut ylittävät kerta toisensa jälkeen itsensä ja pistelevät omia ennätyksiään uusiksi. Vaikka itse rämpii, niin on kyllä myös hienoa nähdä miten pitkäjänteinen ja fiksu harjoittelu tuo tulosta ja puolimaraton lakkaa olemasta selviytymistaistelu ja muuttuukin hauskaksi ajanvietoksi kaverien kanssa. Hienoa!

Mitä juoksun jälkeen?

Keski-ikäinen mies nauttaa täydellisesti optimoidun ruokaympyrän ja tumman oluen, koska tummassa oluessa on.. tummia ainesosia, jotka auttavat palautumisessa.

pizabeer

 

Ja seuraavana päivänä vetää lenkkarit jalkaan. Matka jatkuu.

after

 

Read More

Viisi vinkkiä parempaan oloon

Yksi juttu mikä on pyörinyt tässä kevään kirjoittelun aikana mielessä, on ollut kysyä vierailevaa kirjoittajaa blogiin. Ensimmäisenä vieraskynään tarttuu Taekwon-don kautta tutuksi tullut Karim. Leveän hymyn ja leppoisan luonteen lisäksi kaveri on fysioterapeutti sekä opiskelee ravitsemustiedettä. Karimin kanssa hyvinvoinnista rupateltu muutaman otteeseen ja tuntuu, että ajatuksia yhdistää rennon letkeä tapojen muutos. Ja siitäpä syntyi myös vapain käsin toteutettu vieraskynä, eli 5 vinkkiä muutokseen. Olkaa hyvät.

Kumpi on parempi motivaattori: terveys vai hyvä olo?

Suomalaiset ovat lihavaa kansaa. Miehistä kaksi kolmannesta ja naisista melkein puolet on ylipainoisia. Tiedetään, tiedetään. Entä sitten?

Eurooppalaisittain olemme lihavuuden suhteen keskitasoa. Koko läntinen pallonpuolisko kärsii ylipainosta. Muut seuraavat kovaa tahtia perässä. Lihavat eivät usein halua myöntää itselleen olevansa lihavia. Lasten ylipaino on todellinen ongelma. Vanhemmat eivät huomaa lastensa lihavuutta, jolloin ylipainoon on vaikea puuttua jo varhain ja mahdollistaa hyvien tottumusten siirtymisen aikuisuuteen. Laihduttaminen kun on helpointa silloin kun sitä ei tarvitse tehdä. Onneksi suomalaisten lihavuuden kasvu näyttäisi hidastuneen tai jopa pysähtyneen.

Mitä jos ei puhuttaisikaan laihduttamisesta, terveydestä ja ennaltaehkäisystä? Ihminen on laiska eläin ja motivaatiota hikiliikuntaan ja oikeanlaiseen syömiseen on vaikea löytää epämääräisten terveysmarkkereiden ja valistuksen kautta. Sen sijaan mukavuushaluiselle mielelle (miehelle) parempi porkkana (makkara) on hyvä olo. Hyvän olon saavuttaminen on huomattavasti helpompaa, kun paino pysyy kurissa, ruokavalio on suhteellisen terveellinen ja jonkinlainen jumppa kuuluu arkipäivään ja miksei viikonloppuun.

Mitä tavallinen tallaaja sitten voi tehdä ilman ihmedieettejä, raivokasta liikuntaa ja täydellistä elämäntapamuutosta? Asiaa voi lähestyä urheilun kultaisen kolmion avulla: liikunta, ravitsemus ja lepo. Alla on viiden kohdan lista. Listaa voi noudattaa sen verran kuin itse haluaa ja pystyy. Säännöllisyys on parempi kuin satunnainen ehdottomuus. Kun tekee muutoksia oman hyvän olon eteen, kannattaa miettiä, voisiko se olla loppuelämän kestävä hyvä tapa. Jos ei ole, kannattaako kyseiseen hommaan lähteä ollenkaan ja voisiko tehdä jotain muuta? Toisaalta uusien asioiden kokeilukin voi olla virkistävää, vaikkei kokeilu kauaa kestäisikään.

1. Kaikenlainen touhuaminen on hyväksi. Oli se sitten kotiin tai toimistoon hankittu jumppaväline, kotityöt, seisominen istumisen sijaan tai vaikkapa kaverin hallittu päähän potkiminen. Lisää aktiivisuutta sen verran kuin pystyt. Sosiaalinen paine, eli kaveri(t), lisää todennäköisesti päivän aktiivisten tuntien määrää, joten käske tuttuja liikkumaan ja liikuttamaan.

Tyhjä puisto suorastaan kutsuu kirmaamaan.
Tyhjä puisto suorastaan kutsuu kirmaamaan.

2. Lisää rehujen syöntiä. Helppo tapa lisätä kasvisten syöntiä on yksinkertaisesti syödä niitä muodossa tai toisessa joka kerta kun syö. Suositus on ainakin puoli kiloa päivässä, mutta pyri kiloon. Tällä hetkellä suomalaisten kasvisten kulutus on eurooppalaisten kesken alimmassa neljänneksessä. Jos kasvikset eivät maistu, tee niistä maistuvia maustamalla ja opettelemalla erilaisten kasvisten makuun. Toinen vaihtoehto on ajatella, että kasvisten ei kuulukaan maistua hyvältä, mutta sisulla niistäkin selvitään. Kyttää tarjouksia, osta pakkaseen pakastevihanneksia ja kaappiin marjajauheita. Pidä huoli, että kotona on aina kasviksia. Rakenna ateria kotona löytyvien kasvisten ympärille. Ne korvaavat epäterveellisiä ruokia, etkä joudu niinkään miettimään, mitä pitäisi vähentää.

3. Syö oikeaa ruokaa (oikeaan aikaan). Tämä tarkoittaa käytännössä ruokaa, jonka pohjana ovat rehut. Jos et jaksa itse tehdä ruokaa, käy syömässä työpaikkaruokalassa tai opiskelijaravintolassa. Yritä innostua ruuasta sen verran, että hyvä syöminen kiinnostaa ja uudet ruuat houkuttelevat. Syö tarpeeksi usein, mutta älä napostele. Nälkä ei saisi kasvaa niin suureksi, että haluat tyhjentää jääkaapin. Pyri syömään joka päivä suurin piirtein samaan aikaan.

4. Venytä päivittäin rintalihakset, lonkan koukistajat ja reiden takaosan lihakset. Etenkin jos joudut istumaan paljon. Lihasepätasapainot ja kireydet lisäävät mm. niska-hartiaseudun ongelmia, päänsärkyä ja epämääräisiä kipuja. Netistä löytyy helppoja venyttelyasentoja. Puolen minuutin venytys toistettuna 2-4 kertaa lihasryhmää kohti riittää. Minimissään selviät siis kuuden minuutin venyttelyllä päivässä. Hienoa on, jos lisäksi jaksat putkirullailla minuutin verran selän lukkoja ja lihaksia auki tai tehdä muita selkää hoitavia liikkeitä. Jos et jaksa muuta, pyörittele hartioita, selkää, lonkkia ja polvia muutaman kerran.

5. Nuku. Tee kaikkesi, jotta pääset nukkumaan tarpeeksi. Nuku päiväunet. Rauhoita ilta turhasta tekemisestä, laita telkkari kiinni, näytölliset härpäkkeet piiloon, verhot kiinni ja himmennä valoja. Vaihda lakanat tarpeeksi usein ja tuuleta makuuhuone tarvittaessa. Unen puute on yhteydessä lihavuuteen, huonompaan fiilikseen ja huonompaan suorituskykyyn melkeinpä kaiken suhteen. Arvosta unta ja pidä rytmi säännöllisenä myös viikonloppuisin.

Siinäpä se. Yksittäisillä asioilla on yleensä pieni merkitys, mutta osana kokonaisuutta jokaisella palasella voi tehdä muutoksia parempaan suuntaan. Kukaan ei ole täydellinen, eikä ole myöskään mikään ruokavalio, liikuntalaji tai elämäntapa. Yritä tehdä oman ja miksei kaverinkin hyvän olon eteen sen verran kuin pystyt. Tietenkin just sopivasti.

Karim

Karimin omaan blogiin voit tutustua osoitteessa kehojamaha.blogspot.fi/

wall

Read More

Entäs jos ei huvita?

Lyhyesti: Liikun vaikka aina ei huvita.

Pidemmästi:

Kirjoitin tässä aiemmin “hauskaa” vertailua, kuinka liikkumisen väliin jättäminen voi olla hyvä vaihtoehto ja vaikka samalla mennä torkkupeiton alle sohvannnurkkaan juomaan kaakaota. Ja toisaalta taas toinen vaihtoehto on ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä sinne treeneihin, satoi tai paistoi. Soturitanssi! Rintaan takomista! Peto! Voimmaa!!! GOAAARGH!

Ei se nyt niin mene.

Typerää paskapuhetta leimata tekemiset tai tekemättä jättämiset. Liikkuminen tekee hyvää, mutta sitä valitettavasti ja onneksi joutuu tekemään säännöllisesti. Välillä tulee hetkiä, että tänään liikunta saa haistaa pitkät ja minä teen jotain muuta.

Mutta nyt olisi hyvä tunnistaa, että koska on se päivä kun en tee mitään ja koska on se päivä kun luulen, että on se päivä.

 

Viralliset suositukset kehottaa liikkumaan n. 4-5 h viikossa. Olen joskus elänyt siten, että liikkuminen lienee määrällisesti ollut tuplat tuosta. Eikä sitä ole tarvinnut edes miettiä silloin.

Nyt tilanne on kuitenkin toisin. Olen nyt pari viikkoa pistänyt taas tarkemmin ylös liikkumisen määriä. Viime viikolla määriä tuli just tuo 5 h ja ihan monipuolisestikin. Pari salitreeniä, yksi pidempi hölkkä ja yksi kamppailutreeni. Yksikään treeni ei tullut ihan pelkästä tavasta. Jokaisen kerran kohdalla kävin mielessäni ajatuksen, että pitääkö-jaksaako-viitsiikö?

En ole huippu-urheilija eikä kyseessä ole huippusuoritus, joten en tarvitse ” oikeaa fiilistä” tekemiseen. En myöskään treenaa niin paljon, että kaipaisin tässä vaiheessa “lepopäivää”. Eikä somessakaan tapahdu just silloin mitään, että pitäisi olla päivystämässä. Joten miksi en antaisi itselleni tätä pientä hetkeä vähän vetreyttää kroppaa? Tiedän myös, että mieli on yleensä pikkuisen parempi hikoilun jälkeen. Ja niin läksin aina liikkumaan. Ja hyvää teki.

Jos jäisin odottamaan sitä kuuluisaa inspiraatiota liikkumisesta, niin voi olla että odottelisin pitkään. Ja sitten satunnaisesti kävisin kävelyllä. Jos kuitenkin miettii liikkumisen terveyhyötyjä, niin pitäisi pyrkiä liikkumaan myös silloin kun “ei huvita.” Silloin voi riittää vähempikin. Kunhan liikkuu.

Tiedän, että jossain kohtaa tulee se päivä kun ei huvita enkä tee mitään. Mutta sitä ennen rimpuilen mukana ja käyn tekemässä ainakin jotain. Mielellään sopivasti.

kix

 

Ai niin. Kuinka usein on inspis kirjoittamiseen?

Read More

Joskus liikkuu vähemmän, joskus enemmän

Lyhyesti: Kun on aika ja viitsiminen kortilla, niin liiku vähemmän. Kun aikaa ja halua on enemmän, niin liiku kavereiden kanssa. Ja jos oikein huvittaa, niin tavoittele jotain.

Ja pidemmästi:

Jäin tänään miettimään tuota hyvinvointia ja mitä se pitää sisällään. Aihe varmaan ansaitsee kokonaan oman merkintänsä, mutta yksi osa ainakin itselläni on mielekäs liikkuminen.

Mielekkään ja fiksun liikkumisen varmaan jokainen saa määritellä itse, mutta omalla kohdallani se jakaantuu muutamaan eri asiaan.

1. Ylläpitävä liikkuminen

Tämän pitäisi olla kuin hampaiden pesu. Tämä ei ole mikään treeni tai harjoitus, vaan jonkinlainen automaattinen aktiivisuus, joka on enemmän elämäntapa kuin mitään muuta. Sen kummemmin miettimättä se on arkiliikuntaa, kävelylenkkiä, hölkkää, pientä venyttelyä television ääressä tai jopa jonkinlainen lihaskunnon harjoittaminen. Omalla kohdallani tämä lienee kävelyä ja pientä lihaskuntoleikittelyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä periaatteessa on se liikkumisen tapa, kun aikaa ei riitä mihinkään.

2. Huvin vuoksi liikkuminen

Puistofutis, beach volley, pyörälenkki kaverin kanssa, frisbee, slackline ja vaikka mitä. Juju on enemmän siinä, että tekee yhdessä jotain porukassa tai kaverin kanssa. Tässä voi olla myös kehittymistä jossain taidossa tai sitten ei. Tärkeämpi on kuitenkin puuhastelu yhdessä.

3. Tavoitteellinen liikunta

Tämä on sitten se pirulainen, joka voi viedä välillä mukanaan. Mieleen on asetettu jokin tavoite, jota kohti mennään. Parempi aika puolimaratonille, kyykkytuloksen tai tempauksen parantaminen tai käsilläseisonta. Jossain kohtaa voi käydä niin, että kun menee tavoitetta kohti, niin muut asiat ympärillä hämärtyy.

“Aloitin juoksemisen saadakseni lisää jaksamista päiville, mutta nyt on pakko parantaa maratonin tulosta, joten näen kavereita vähemmän ja pyhitän enemmän aikaa juoksulle.”

“Halusin käydä salilla treenatakseni hieman jämäkämpää ja sopusuhtaisempaa olemusta, mutta nyt jalat ovat koko ajan jumissa kun haluan kyykätä 2 kertaa oman painoni. Jätin pihapelitkin pois, ettei voimatasot vaan laske”

Tavoitteellisessa liikunnassa EI ole mitään vikaa. Hyvin asetetut tavoitteet motivoi tekemään myös silloinkin kun laiskuuden pieni apina kuiskii korvaan. On vain hyvä tunnistaa, että mikä se perimmäinen tavoite loppujen lopuksi oikein on.

GIFSoup
Oma kokemus

Itse huomasin jossain kohtaa, että vaikka tosiaan tekee hyvää asettaa tavoitteita voimatasoihin (kyykyt, penkit jne)  ja koittaa opetella uusia taitoja (käsilläseisonta tms) niin perimmäisenä motivaattorina on pysyä jonkinlaisessa kunnossa.  Toisaalta myös tunnistin, että en ole valmis uhraamaan ihan loputtomasti aikaa, vaan tavoittelen asioita tietyin ehdoin. Olen valmis laittamaan tämän verran aikaa ja tämän verran vaivaa. Ja sillä sitten tämä asia joko edistyy hitaasti tai mahdollisesti vain tiettyyn rajaan saakka. Ehkä en koskaan tule kyykkäämään kahta kertaa omaa painoa, mutta olen edistänyt omaa hyvinvointia ja voimatasoja sen verran mitä omalla aikainvestoinnilla on ollut mahdollista. Ja aina on mahdollista arvioida uusiksi, jos haluaa tavoitella lisää.

Juuh, elikkäs. Vaikka ei tee tavoitteellista liikuntaa ihan kauhean vakavissaan, niin silti voi olla hyvässä kunnossa.

Read More

Keski-ikäisen miehen hyvinvointiblogi

maggara

Mitä tapahtuu, kun keski-ikäinen ja ylipainoinen mies pohtii hyvinvointia?

Syö pari makkaraa, vie kaljatölkit kauppaan ja perustaa blogin, jossa kertoo ajatuksensa maailmalle!

Tosiaan, numeroiden valossa olen keski-ikäinen ja ylipainoinen. Tuttavien mukaan toki charmikas ja voimakas! Eikä nuo tietenkään poissulje toisiaan. En miellä itseäni täysin sohvaperunaksi, olen liikkunut teini-ikäisestä asti lähes koko ajan. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Olen huomannut, että hyvät olosuhteet tekevät liikkumisesta helpompaa (hauska harrastus, jonka pariin pääsee helposti tai kuntosali alakerrassa tms). Toisaalta myös havainnut, että kun kiireet ja muut perseilyt painaa päälle, niin liikkuminen tipahtaa pois aika ensimmäisten joukossa, valitettavasti.

Syöminen on sitten oma lukunsa. Vaikka nuorempana tuli syötyä kotiruokaa säännöllisesti kasvisten kera, niin myöhemmin ruokavalio on muodostunut pikkuhiljaa huonompaan suuntaan. Välillä “ryhdistäytyy” ja syö fiksusti, mutta pysyvää muutosta ei ainakaan toistaiseksi ole tullut tehtyä. Tänään vielä syön tämän pakastepizzan, mutta huomenna sit…  tai ens viikolla…

“Pitäis taas vähä tsempata ja liikkua enemmän..” Ja seuraavaksi vedetään peräsuoli pitkällä pari viikkoa niin, että kroppa kramppaa ja lepopäivä venyy taas pariksi kuukaudeksi.

“Pitäis varmaan vähä syödä kevyemmin…” Ja jätetään kaikki herkut, hiilarit, pihvit ja makkarat kokonaan pois, kunnes kuukauden päästä palataan ahmimaan kaikkea kiellettyä korkojen kera.

Ei varmaan mitenkään täysin ainutlaatuisia ongelmia?

En ole siis mitenkään toimintakyvytön tai ahmi pelkkää maggaraa sohvannurkassa, mutta tällä hetkellä elämäntapani ei ainakaan paranna oloa ja koska ikäkin alkaa lähestyä puolimatkan krouvia, niin huonot valinnat saattaa alkaa pian näkyä myös terveydessä. En kuitenkaan toistaiseksi ole aikonut muuttaa kuntosalille asumaan tai syömään pelkkiä ituja, vaan löytämään sen kultaisen keskitien, josta voi helposti poiketa välillä baariin kaljalle tai kuntopiiriin hikoilemaan.

Eli miten hemmetissä fiksu liikkuminen ja syöminen voisi olla osa normalia elämää?  (Ja saako kohtuullisella liikkumisella leveät hartiat, vahvat kädet, pyykkilaudan ja paljonko menee kyykystä?)

Siitähän otetaan pian selvää! Tykkää!

BOOM!

Read More