Kuka päättää sinun elämästäsi?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, kuka oikeastaan päättää elämästäsi? Päätätkö itse, ystävät vai ehkä joku naapurin Pena? Vaikka monesti voi tuntua siltä, että elämää ohjaavat ulkoiset tekijät tai toisten ihmisten odotukset, niin välillä voisi kääntää katseen sisäänpäin ja miettiä, mikä rooli itsellämme on oman elämämme päätöksenteossa?

Monesti annamme muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa siihen, mitä teemme tai emme tee. Saatamme ottaa huomioon ystävien, perheenjäsenten tai jopa tuttujen odotukset ja toiveet omien päätöstemme pohjana. Mutta olisiko aika muistuttaa itseämme siitä, että täällä eletään kuitenkin omaa elämää?

Tuttujen ja läheisten ihmisten mielipiteet voivat olla arvokkaita ja antaa uutta perspektiiviä, mutta loppujen lopuksi päätösvalta elämästämme on kuitenkin meillä itsellämme. On hyvä muistuttaa, että kukaan meistä ei ole velkaa kenellekään oman elämän suunnasta, vaan voimme valita omat tiemme. Se voi tuntua oikeasti samaan aikaan innostavalta JA pelottavalta, mutta se avaa oven oikeasti omalle kasvulle ja kaikenlaisille mahdollisuuksille.

On tärkeää muistaa, että kukaan ei tunne sinua niin hyvin kuin itse tunnet itsesi. Ja jos tuntuu, että et vielä tunne tarpeeksi hyvin, niin nyt on hyvä aika opetella! Tutustu itseesi syvemmin. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä innostaa sinua? Mitkä ovat arvosi ja unelmasi? Kun alat kuunnella itseäsi, voit tehdä päätöksiä, jotka tukee omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Ja vaikka ystävät ja tutut voivat olla tukenamme matkallamme, kukaann ei voi elää elämää kenenkään puolesta.

Siksi elämäsi päätökset tulisi tehdä omien tarpeiden ja arvojen pohjalta. Vaikka toisten mielipiteillä voi olla merkitystä, lopullinen päätösvalta on sillä tyypillä joka katsoo sinua peilistä.

Kirjoittaja valmentaa ihmisiä töissä ja vapaalla kohti parempaa (työ)elämää. Tutustu kirjoittajan vinkkipiiriin! Ja tarjolla oleviin palveluihin.

Read More

Unohdin onnellisuuden tavoittelun ja olen ollut tyytyväisempi kuin koskaan

Pelto
Photo by Derek Thomson on Unsplash

Minä halusin vain olla onnellinen.

Muistelen, että joitain vuosia takaperin olisin ollut valmis luopumaan melkein kaikesta, jos olisin voinut olla onnellinen.

Onnellisuus oli silloin ajatus, joka etäisesti muistutti tuntemattoman rantakuvaa instagramissa, missä nostetaan maljaa kauniiden ihmisten kanssa. Facebookissa kaverin innostunut ylistyslaulu uudesta projektista tai puolituttavan multihehkutus kuinka duuni voi olla niin ihanaa. Tai kenties  blogipostaus, jossa on 34 kuvaa valkoisesta asunnosta, jossa on valkoisia tyynyjä valkoisella sohvalla, jossa hymyillen syödään mysliä ja kerrotaan miten energinen olo on aamujumpan jälkeen.

Onnellisuus oli myös jokin tunne, joka välittyi toisten ihmisten koiranpentumaisesta innostuksesta “unelmien toteuttamisesta” tai yleisesti hoetusta kiitollisuusmantrasta, kuinka hyvä on just nyt. Tässä. Hetkessä. Vain. Olla.

Tätä minäkin olisin halunnut. Käytännön ihmisenä en tietenkään valkoista sohvaa valkoisilla tyynyillä, mutta muuten kyllä. Minäkin halusin olla onnellinen, minäkin halusin hehkuttaa, minäkin halusin olla innostunut ja matkustaa maailman ääriin, rannalle kasaamaan kivitornia ja kertomaan miten kiitollinen olen. Siellä. Siinä. Hetkessä. Päivän. Kaljaa. Juoneena.

Mutta ei.

Tuon onnellisuuden sijaa minä heräsin aamuisin apaattisena ja vaelsin väsyneenä töihin, missä askartelin asioita joita muut ihmiset joskus ymmärsivät enemmän ja joskus vähemmän. Ei suuria tuuletuksia sosiaaliseen mediaan eikä nyt varsinkaan onnellisuutta muille jaettavaksi. Same shit, different day.

Miksen  saa olla onnellinen? Mikä minussa on vikana?

Myöhemmin olen oivaltanut, että ei minussa ollutkaan vikaa. Se mitä kuvittelin onnellisuudeksi, oli pieni pintaraapaisu muiden ihmisten kokonaisesta elämästä. Heidän hetkessä oleva kiva fiilis jostain, joka oli jaettu myös muille katseltavaksi.

Sitten elämä keksi opettaa minulle onnellisuutta kovemmalla kädellä ja heitti eteeni tragedian, joka pakotti pohtimaan elämää ja onnellisuutta uusiksi.
Todella lyhyen ajan sisään menetin lähiomaiseni ja olin itse kolarissa, jossa olisi voinut käydä huonomminkin.

Mutta ei käynyt. En kuollut, joten olin elossa. Kauanko vielä? En tiedä, mutta tuli etiäinen, että  jäljellä olevia päiviä ei kannattaisi ainakaan käyttää onnellisuudesta murehtimiseen.

Jos aiemmin olin aamuisin herännyt jo valmiiksi väsähtäneenä, niin pian huomasin, että ehkä kuitenkin on ylipäätään kiva herätä.

Se mikä aiemmin oli ollut se harmaa ja ahdas arki alkoi näyttäytyä miellyttävän tasaisena mahdollistajana  mielekkäälle elämälle. Pieniä oivalluksia ja parempaa ymmärrystä monesta asiasta. Kuinka paljon mahtavia ihmisiä on ympärillä. Työpaikka, jossa pääsee haastamaan itseään ja muita. Edelleen mahdollisuus tavoitella ja kokeilla uusia asioita. Katto pään päällä ja pehmeä sänky. Jääkaapissa aamupalaa. Toimintakykyinen ja toistaiseksi elossa.

Onnellisuus ei ollutkaan jatkuva hyvänolon tunne, kun katselee maailman kauneinta auringonlaskua upeimmalla rannalla isoimmassa vuoristoradassa nousuhumalassa euforiaperäruiskeen saaneena.

Onnellisuus ja sen tavoittelu unohtui ja tilalle tuli tyyneys omaa arkeen ja tekemiseen. Hyväksyminen nykyistä tilannetta kohtaan ja jotain kantavia ajatuksia tulevaisuuden tekemiseen.

Olenko nyt siis onnellinen?

En tiedä, mutta teen koko ajan enemmän asioita, joita koen mielekkääksi, hyväksyn että joskus känkkäränkkä käy kylässä ja arki tuntuu enimmäkseen ihan mukavalta.

Se riittää.

Read More

Tekee hyvää tehdä hyvää

GIF-Amused-galifianakis-galifinakis-smile-yes-zach-zach-galifianakis-zach-galifinakis-zack-GIF

Puoli seiska kampanjoi hyvän tekemisen puolesta. Kirjoitin sinne kolumnin omista kokemuksista reilun vuoden takaa.

Muistin myös lukeneeni aiemmin hyvän tekemisen tutkituista vaikutuksista, mutta en muistanut tarkalleen mistä. Ja kappas, aiheesta pömähti artikkeli just eteeni.

Onnellisuus lisääntyy jakamalla

Martelan ja Richard M. Ryanin tutkimukset osoittivat, että hyväntekemisellä on itsenäinen vaikutus ihmisen psykologisen hyvinvointiin ja elämän kokemiseen merkitykselliseksi.

– Kokemus siitä, että pystyy tekemään jotain hyvää, aktivoi [aivoissa] mielihyväalueita. Näin tapahtuu esimerkiksi, kun henkilö lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, Martela selittää.

Tutkijat tarkastelivat neljässä erillisessä tutkimuksessa hyväntekemisen vaikutusta hyvinvointiin ja tulos oli kaikissa sama: usein paras tapa lisätä omaa onnellisuutta on tehdä joku toinen onnellisemmaksi.

 

Ja usein pienet hyvät teot riittävät. Kokeile!

Read More