En jaksanut treenata – Onko kaikki toivo menetetty?

Olisi ollut kiva kirjoittaa eeppinen sankaritarina lomaltapaluun jälkeen. Että miten loman aikana reipas aktivoituminen olisi siirtynyt suoraan työssäkäyvän arkeen ja liikunta olisi löytänyt hienosti paikkansa päivä- ja viikkorutiineissa.

Kävi kuitenkin niin, että se aika mikä lomalta löytyi liikkumiseen (ja bloggaamiseen) yhtäkkiä upposikin “kiireeseen” töissä ja sitä myöden väsähtämiseen. Eli kaikkiko taas kerralla vessasta alas? MIKSI MINULLE KÄY AINA NÄIN? MIKSI MINÄ EN JAKSA?

via GIPHY

No eipä kuitenkaan hätäillä. Jos tarkastelen edes hieman isompaa kuvaa, niin huomaan, että huhti-toukokuun en liikkunut juuri ollenkaan, muutamaa pientä lenkkiä lukuunottamatta. Kesäkuussa olen saanut näemmä jonkin ihmeellisen herätyksen ja olen liikkunut neljä viikkoa putkeen n. 4-5 h viikossa. Ja nyt siis viime viikolla kun palasin töihin (ja oli kiire ja kaikkea) niin liikkuminen jäi lähes olemattomaksi.

Koska koitan rakentaa liikkumisen tapaa, niin on hyvä totutella, että aina tulee jotain estettä. Kiirettä, kipua ja mitä lie. Sitten jää joku kerta välistä ja sitten taas jatketaan. Uudestaan ja uudestaan. Neljä viikkoa liikettä ja yksi viikko vähemmän on just hyvä alku.

Tällä viikolla muistuttelin taas itseäni ja äsken kävin tekemässä pienen treenin. En tehnyt täysiä. Mutta treenasin silti.

 

Screen Shot 2016-07-13 at 20.37.37

 

Read More

Jos viitsisin, niin tekisin vähän paremmin

Onko tuttu tunne katsella toisten äheltämistä ja miettiä, että kyllähän sitä itse vähän.. paremmin.. enemmän.. helpommin? Jos viitsisi.

Itse pääsin taas pitkästä aikaa osaksi tästä upeasta tunteesta, kun katselin jonkun punatakkisen nousua Tahkon rinnettä kävellen. Miksei juokse, mietin. Helpostihan tuon luulisi loikkivan. Ei edes näytä pahalta.

Tosta hölkällä puoleen väliin ja sitten loppukiihdytys.
Hölkällä puoleen väliin ja sitten loppukiihdytys. Sauna päälle ja grilli kuumaksi. Hyvä homma.

Alku sujuu lupaavasti. Nimittäin ensimmäiset viisi reipasta askelta. Sitten erehdyn vilkaisemaan yläviistoon ja tajuan, että tässähän saatana mennään pystysuoraa seinää ylöspäin.

Ja siltä se tuntuukin. Vaikka pistän tossua toisen eteen, niin eteneminen tuntuu kuin olisi tatti paskassa. Askel askel askel ja huippu ei lähene, ei sitten ollenkaan.

Pumppu alkaa hakata samaa tahtia kuin aloitteleva speedmetalrumpali, kovaa ja vähän tahdittomasti. Pohkeet huutavat hoosiannaa ja hengitys on muuttunut rahisevaksi puuskutukseksi.

Pakko varmaan hidastaa kävelyyn. Paitsi että kävelen jo. Tai raahustan lähinnä.

Jossain kohtaa vilkaisen taaksepäin ja tajuan, että onhan tässä nyt jo vähän noustukin. Samalla hahmotan myös loppumatkaa paremmin. Vaikka se näyttää edelleen kohtuuttomalta oloni huomioiden, niin hoen itselleni, että rauhassa loppuun saakka. Kävele vaikka jos on pakko. (Juuuh, kävelen jo.)

Pysähdin hetkeksi. Katselen ympärilleni näkemättä mitään ja ravistelen jalkojani. Ulospäin olen kuin “en minä taukoja tarvitsisi, mutta kivahan se on vähän katsella maisemia…”

Matka jatkuu. Mielenhäiriössä loikkaan muutaman kerran reippaammin ja niin loikkaa pumppukin. Nimittäin parin tahdin yli. Juu ei. Rauhassa nyt.

Ja sitten. Enää 20.. 15.. 10 metriä. Valmis. Tehty. Keuhkoja ja pohkeita vituttaa. Istahdan hetkeksi. Oispa kaljaa.

 

 

 

Vittu saatana. OIspa kaljaa.

Vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Oispa kaljaa.

Joo joo! Sivusta katsominen on yleensä helpompaa kuin itse tekeminen. Onneksi saa itse päättää, koska edes kokeilee tekemistä.

Huomenna?

 

 

 

Read More

Tee täysillä tai älä tee ollenkaan?

Yllättävän usein törmään sekä omassa, että muiden päässä ajatukseen, että nyt just ei kannata aloittaa/jatkaa/tehdä mitään, koska ei pysty tekemään täysillä. Että ei ole nyt oikein mieltä tehdä vähän, koska kunhan tässä helpottaa hieman, niin sitten tehdään täysillä.

Tämä on itsellä siirtynyt myös yksittäisiin liikuntakertoihin. Tänään aamulla oli taas hyvä esimerkki. Eilen leikittelin mielessäni, että huomenna aamulla tämä johtava hyvinvointifitnesslifestylebloggaaja lähtee reippaasti heti aamulla lenkille tai jumpalle ja parhaassa tapauksessa jopa lenkkijumpalle!

Mutta niin oli taas aamu iltaa viisaampi ja pää tiesi kertoa, että nyt ei kyllä ole mitään järkeä koska väsyttää ja on nälkä. Ja jos on nälkä, niin ei ole energiaa ja sekös vasta tyhmää sitten onkin mennä liikkumaan. Ja jos nyt syö jotain, niin sitten pitää odottaa ainakin kolme päivää ennen seuraavaa kertaa. Ettei hölsky. Eikä tänään nyt ole semmoinen olo, että tekisi mieli tehdä täysillä..

Onneksi muistin kaikkien fitness-gurujen esikuvan Woody Allenin ja hänen kuolemattoman lainauksen.

Mene edes paikalle. Kaikkea voi tapahtua.

 

Jos olisin olympialaisin valmistautuva urheilija ja kesken kovan treeniviikon keksisin selityksiä itselleni, niin saattaisin olla hieman huolissani. Mutta koska olen ihan tavallinen tyyppi, joka pyrkii liikkumaan tietämättä edes tarkkaa tavoitetta (noh, se hyvinvointi ja blaablaa), niin aivan sama. Tänään riittää, että menen edes paikalle. Eli lähden liikkeelle.

En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun niin saa edes kuvan.
En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun tässä hetken, niin saan edes kuvan.

 

Koska laiskotti, niin hölkän sijaan kävelin reippaasti. Johan helpotti!

Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.
Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.

Ulkosalin kohdalla tein sekalaisia sarjoja vähän pidemmillä palautuksilla, koska en oikeastaan ollut treenaamassa tosissani vaan vähän vaan ulkoilemassa. Ja ottamassa kuvia.

Lopuksi kiipesin vielä kukkulalle mököttämään hetkeksi. Ei olisi huvittanut mitään ja nälkäkin oli, mutta kävinpä sitten kuitenkin ulkoilemassa.

Ihan hyvä niin.

Oispa kaljaa.
Oispa kaljaa.

 

Entäs jos ei liikunta nappaa?

Read More

Treeniblogi – oispa kaljaa

Huomio vaan kaikki. Tämä on nyt treeniblogi.

Jatkossa tänne tulee yhteiskuntaa syväluotaavia kirjoituksia treenaamisesta ja ennen kaikkea siitä, miten mieluummin kuitenkin joisi kaljaa. Lisäksi kuvia parrakkaasta miehestä äheltämässä hikisenä…

Tulevia teemoja voisi olla esim.

ei huvita, mutta teen silti

pitääks aina tehdä täysiä?

– hyvä olut on hyvää.

– noku emmä ehdi.

– vaikka ehtisin, niin en jaksa.

– vaikka jaksaisin, niin ei huvita.

– sanoinko jo, että olut on hyvää.

– mieluummin tekisin jotain ihan muuta.

– itujako tässä nyt pitää syödä?

– en edes tykkää treenaamisesta!

 

entykkaa

 

 

 

 

 

Read More

Puolimaraton – nähty, tehty ja t-paita kaapissa

Been there, done that, bought the T-shirt.

Olo on hieman ristiriitainen. Harmittaa hieman, että juoksu ei nyt sitten kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli “ehjä” ja tasainen juoksu ilman kummempaa aikatavoitetta ja jalkojen kramppaamista tai pistämistä vatsassa. Vaikka arvelinkin aiemmin, että kunto tuskin ihan riittää, niin ikävä silti, että tavoite lysähti kasaan 7 km jälkeen toisella juomapisteen jälkeen. Vaikka hörppäsin mielestäni tosi maltillisesti (ekalla pistellä vajaa mukillinen urheilujuomaa ja vettä ja sama tokalla) niin ei auttanut. Pistin tahdonvoimaa kehiin ja koitin keskittyä kaikkeen muuhun, mutta 11 km jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi vessaan. Tämän jälkeen paras terä olikin paras terä tiessään ja tavoitekin haihtunut, joten piti vain keskittyä sinnittelemään eteenpäin. Vuorotellen kevyttä hölkkää ja kävelyä, miten pistämiseltä kykeni. Viimeisen 3-4 km aikana takaa jyrähti kokonaisen juoksijoita 5 tunnin tavoiteajalla. Tässä oli mukana myös tuttu, joka nappasi käpälästä kiinni ja komensi mukaan. En tiedä mikä tahdonvoiman puuska pyyhkäisi ylitse, mutta lähdin jolkottamaan ryhmän perässä. Vaikka koko ajan tuntui, että pistää enemmän ja enemmän, niin reilun kilometrin verran pysyin ryhmän vauhdissa. Loput 2 km sitten meni taas vuorotahtia hölkän ja kävelyn kanssa. Vaikka itseni tavoin moni varmasti juoksee “itseään vastaan”, niin kyllä viimeisillä kilometreillä otetaan mittaa muista juoksijoista. Näin ainakin vanhempi herrasmies tuli maalissa kertomaan, että viimeinen tavoite oli vain mennä minusta ohitse, mutta jäi tällä kertaa tekemättä.

Vaikka itse juoksi tosiaan meni vähän metsään, niin kokonaisuutena kuitenkin tämä haaste oli ihan hyvä juttu. Ilman tätä puolikkaaseen osallistumista tuskin olisin juossut kesän aikana 170 km ja pyrkinyt näinkin säännöllisiin lenkkeihin mitä nyt on ollut. Ja se isompi tavoite taustalla oli kuitenkin opetella uutta tapaa.

Tämä toinen peräkkäinen vuosi kun osallistuin puolimaratonille. Vuosi sitten ei ollut oikeastaan minkäänlaista valmistautumista ja ainoa tavoite oli vain kahlata tuo läpi, tavalla tai toisella. Nyt valmistautumista oli hieman, mutta ei missään tapauksessa tarpeeksi ja tavallaan tämäkin menee vähän tämmöisen “kokeillaanpa miten onnistuu” – piikkiin. Luulen, että näiltä osin nämä juoksut on nyt nähty. Varsinkin ensimmäinen kerta oli hieno kokemus tahdonvoiman suhteen, mutta tämä toinen ei nyt oikein tarjonnut niiltäkään osin mitään. JOS seuraava kerta tulee, niin silloin lienee enemmän kilometrejä ja harjoittelua takana ja kenties joku tavoiteaikakin mielessä. Ehkä. Koskaan ei kai kannata sanoa ei koskaan..

Vaikka itselleni nuo juoksut ovat olleet tuommoisia selviytymisiä, niin samaan aikaan ex-kollegat UniSportilta ja muut tutut ylittävät kerta toisensa jälkeen itsensä ja pistelevät omia ennätyksiään uusiksi. Vaikka itse rämpii, niin on kyllä myös hienoa nähdä miten pitkäjänteinen ja fiksu harjoittelu tuo tulosta ja puolimaraton lakkaa olemasta selviytymistaistelu ja muuttuukin hauskaksi ajanvietoksi kaverien kanssa. Hienoa!

Mitä juoksun jälkeen?

Keski-ikäinen mies nauttaa täydellisesti optimoidun ruokaympyrän ja tumman oluen, koska tummassa oluessa on.. tummia ainesosia, jotka auttavat palautumisessa.

pizabeer

 

Ja seuraavana päivänä vetää lenkkarit jalkaan. Matka jatkuu.

after

 

Read More

Entäs jos ei huvita?

Lyhyesti: Liikun vaikka aina ei huvita.

Pidemmästi:

Kirjoitin tässä aiemmin “hauskaa” vertailua, kuinka liikkumisen väliin jättäminen voi olla hyvä vaihtoehto ja vaikka samalla mennä torkkupeiton alle sohvannnurkkaan juomaan kaakaota. Ja toisaalta taas toinen vaihtoehto on ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä sinne treeneihin, satoi tai paistoi. Soturitanssi! Rintaan takomista! Peto! Voimmaa!!! GOAAARGH!

Ei se nyt niin mene.

Typerää paskapuhetta leimata tekemiset tai tekemättä jättämiset. Liikkuminen tekee hyvää, mutta sitä valitettavasti ja onneksi joutuu tekemään säännöllisesti. Välillä tulee hetkiä, että tänään liikunta saa haistaa pitkät ja minä teen jotain muuta.

Mutta nyt olisi hyvä tunnistaa, että koska on se päivä kun en tee mitään ja koska on se päivä kun luulen, että on se päivä.

 

Viralliset suositukset kehottaa liikkumaan n. 4-5 h viikossa. Olen joskus elänyt siten, että liikkuminen lienee määrällisesti ollut tuplat tuosta. Eikä sitä ole tarvinnut edes miettiä silloin.

Nyt tilanne on kuitenkin toisin. Olen nyt pari viikkoa pistänyt taas tarkemmin ylös liikkumisen määriä. Viime viikolla määriä tuli just tuo 5 h ja ihan monipuolisestikin. Pari salitreeniä, yksi pidempi hölkkä ja yksi kamppailutreeni. Yksikään treeni ei tullut ihan pelkästä tavasta. Jokaisen kerran kohdalla kävin mielessäni ajatuksen, että pitääkö-jaksaako-viitsiikö?

En ole huippu-urheilija eikä kyseessä ole huippusuoritus, joten en tarvitse ” oikeaa fiilistä” tekemiseen. En myöskään treenaa niin paljon, että kaipaisin tässä vaiheessa “lepopäivää”. Eikä somessakaan tapahdu just silloin mitään, että pitäisi olla päivystämässä. Joten miksi en antaisi itselleni tätä pientä hetkeä vähän vetreyttää kroppaa? Tiedän myös, että mieli on yleensä pikkuisen parempi hikoilun jälkeen. Ja niin läksin aina liikkumaan. Ja hyvää teki.

Jos jäisin odottamaan sitä kuuluisaa inspiraatiota liikkumisesta, niin voi olla että odottelisin pitkään. Ja sitten satunnaisesti kävisin kävelyllä. Jos kuitenkin miettii liikkumisen terveyhyötyjä, niin pitäisi pyrkiä liikkumaan myös silloin kun “ei huvita.” Silloin voi riittää vähempikin. Kunhan liikkuu.

Tiedän, että jossain kohtaa tulee se päivä kun ei huvita enkä tee mitään. Mutta sitä ennen rimpuilen mukana ja käyn tekemässä ainakin jotain. Mielellään sopivasti.

kix

 

Ai niin. Kuinka usein on inspis kirjoittamiseen?

Read More

Joskus liikkuu vähemmän, joskus enemmän

Lyhyesti: Kun on aika ja viitsiminen kortilla, niin liiku vähemmän. Kun aikaa ja halua on enemmän, niin liiku kavereiden kanssa. Ja jos oikein huvittaa, niin tavoittele jotain.

Ja pidemmästi:

Jäin tänään miettimään tuota hyvinvointia ja mitä se pitää sisällään. Aihe varmaan ansaitsee kokonaan oman merkintänsä, mutta yksi osa ainakin itselläni on mielekäs liikkuminen.

Mielekkään ja fiksun liikkumisen varmaan jokainen saa määritellä itse, mutta omalla kohdallani se jakaantuu muutamaan eri asiaan.

1. Ylläpitävä liikkuminen

Tämän pitäisi olla kuin hampaiden pesu. Tämä ei ole mikään treeni tai harjoitus, vaan jonkinlainen automaattinen aktiivisuus, joka on enemmän elämäntapa kuin mitään muuta. Sen kummemmin miettimättä se on arkiliikuntaa, kävelylenkkiä, hölkkää, pientä venyttelyä television ääressä tai jopa jonkinlainen lihaskunnon harjoittaminen. Omalla kohdallani tämä lienee kävelyä ja pientä lihaskuntoleikittelyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä periaatteessa on se liikkumisen tapa, kun aikaa ei riitä mihinkään.

2. Huvin vuoksi liikkuminen

Puistofutis, beach volley, pyörälenkki kaverin kanssa, frisbee, slackline ja vaikka mitä. Juju on enemmän siinä, että tekee yhdessä jotain porukassa tai kaverin kanssa. Tässä voi olla myös kehittymistä jossain taidossa tai sitten ei. Tärkeämpi on kuitenkin puuhastelu yhdessä.

3. Tavoitteellinen liikunta

Tämä on sitten se pirulainen, joka voi viedä välillä mukanaan. Mieleen on asetettu jokin tavoite, jota kohti mennään. Parempi aika puolimaratonille, kyykkytuloksen tai tempauksen parantaminen tai käsilläseisonta. Jossain kohtaa voi käydä niin, että kun menee tavoitetta kohti, niin muut asiat ympärillä hämärtyy.

“Aloitin juoksemisen saadakseni lisää jaksamista päiville, mutta nyt on pakko parantaa maratonin tulosta, joten näen kavereita vähemmän ja pyhitän enemmän aikaa juoksulle.”

“Halusin käydä salilla treenatakseni hieman jämäkämpää ja sopusuhtaisempaa olemusta, mutta nyt jalat ovat koko ajan jumissa kun haluan kyykätä 2 kertaa oman painoni. Jätin pihapelitkin pois, ettei voimatasot vaan laske”

Tavoitteellisessa liikunnassa EI ole mitään vikaa. Hyvin asetetut tavoitteet motivoi tekemään myös silloinkin kun laiskuuden pieni apina kuiskii korvaan. On vain hyvä tunnistaa, että mikä se perimmäinen tavoite loppujen lopuksi oikein on.

GIFSoup
Oma kokemus

Itse huomasin jossain kohtaa, että vaikka tosiaan tekee hyvää asettaa tavoitteita voimatasoihin (kyykyt, penkit jne)  ja koittaa opetella uusia taitoja (käsilläseisonta tms) niin perimmäisenä motivaattorina on pysyä jonkinlaisessa kunnossa.  Toisaalta myös tunnistin, että en ole valmis uhraamaan ihan loputtomasti aikaa, vaan tavoittelen asioita tietyin ehdoin. Olen valmis laittamaan tämän verran aikaa ja tämän verran vaivaa. Ja sillä sitten tämä asia joko edistyy hitaasti tai mahdollisesti vain tiettyyn rajaan saakka. Ehkä en koskaan tule kyykkäämään kahta kertaa omaa painoa, mutta olen edistänyt omaa hyvinvointia ja voimatasoja sen verran mitä omalla aikainvestoinnilla on ollut mahdollista. Ja aina on mahdollista arvioida uusiksi, jos haluaa tavoitella lisää.

Juuh, elikkäs. Vaikka ei tee tavoitteellista liikuntaa ihan kauhean vakavissaan, niin silti voi olla hyvässä kunnossa.

Read More