Autoilija tappoi pyöräilijän

ltalehden silminnäkijän mukaan pyöräilijä ja autoilija lähtivät yhtä aikaa liikennevaloista, jonka jälkeen autoilija kiihdytti vauhtiaan ja koukkasi niin, että auton takakulma osui polkupyörään. Autoilija poistui paikalta törmäyksen jälkeen.

Koko uutinen.

Vuosi sitten olin itse kolarissa. Kuvauksen mukaan melko samanlainen törmäys (ei tahallisuutta). Auto kääntyi eteen enkä ehtinyt väistämään saati jarruttamaan. Tästä seurauksena törmäys ja konepellin kautta katuun. Henki säilyi, mutta aiheutui ikäviä vammoja joista paraneminen on ottanut oman aikansa.

Tämän jälkeen elämä on kuitenkin jatkunut ja olen ollut tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Olen myös ymmärtänyt, että vaikka itse noudattaisi sääntöjä, niin silti voi käydä ikävästi. Erityisen huomion olen tehnyt kun olen itse auton ratissa. Enää koskaan minulla ei ole niin kiire, etten ehtisi vielä kerran katsoa sen kuolleen kulman, että kukaan ei sieltä sujahda eteen tai alle. Autoilijana pitää ymmärtää olevansa etuoikeutettu. Ympärillä on ilmastoitu peltinen turvakotelo, joka liikkuu ja pysähtyy lähes olemattomalla jalan liikkeellä. Siksi maltan odottaa ja katsoa, että kaikki pääsevät alta pois. Koska se on minulle helppoa.

Ehkä olisi syytä uudistaa liikennesääntöjä. Ehkä olisi oikeasti tarpeen rakentaa enemmän pyöräteitä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ravisuttava asennemuutos liikenteeseen. Alkaen heti.

Read More