PINGahdin etelään ja takaisin

viihdyke

Niin siinä sitten kävi, että läpi tuiskun, tuulen ja viharatikan, päädyin viimein Eckeröööööh.. (tarkista paatin nimi joskus) ja siellä pidetävään ilta PINGiin. Reissuhan alkoi bongauspelillä terminaalissa, että ketkäkö näistä sitten ovat niitä edelläkävijäsisällöntuottajia ja ketkä ovat tavallista rahvasta. Valitettavasti kaikki näyttivät lähinnä hämäräperäisiltä, joten ei pisteitä. Keskityin tweettamaan ja toivoin, että fanijoukko yhyttäisi pian minut ja olisin turvallisten ihmisten  ympäröimänä.

En tiedä miksi, mutta odotin “fanitapaamiseen” lähinnä nuorempaa tubettajaporukkaa, jota sitten koittaisin vältellä istumalla varjoissa ja näpräämällä kännykkää. Mutta helpotukseksi petyin ja paikalla olikin vanhempaa ja asiallisempaa porukkaa, jotka olivat ihan oikeasti tulleet nautiskelemaan workshopeista. Itse osallistuin Mikko Lagerstedtin tunnelmallisen kuvaamisen työpajaan ja se olikin vallan antoisa. Jos ihan oikeasti kuvaisin, niin sieltä olisi saanut valtavasti ideoita. Toistaiseksi kuitenkin tyydyn räpsimään instagramiin.

Työpajan jälkeen päädyin rupattelemaan sekavan seurakunnan kanssa. Aihe lähti sisustuksesta ja päätyi vihapuheiden ja nahkahousujen suosittelun  kautta allekirjoittaneen bloggaamiseen. Että mistä nyt sitten pitäisi blogata. Ajatuksen mahlat suorastaan velloivat ja ideoita tursusi suunnasta jos toisesta. Keski-ikäisen miehen fitnessblogi? Keski-ikäisen miehen tyyliblogi? Keski-ikäisen miehen ruokablogi? Keski-ikäisen miehen palvelusuunnittelu- ja projektinhallintablogi? Keski-ikäisen miehen blogi?

Myöhemmin seuraavana aamuna huomasin jonkinlaisen yhdistävän tekijän näissä kaikissa.. nämä kaikki tosiaankin olivat blogeja! En vielä päättänyt, että mitä, koska ja miten, mutta sitä ennen ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Jotain.

Buffassa rupattelin Saara Sarvaksen kanssa, joka oli aivan käsittämättömän mielettömän upea tyyppi. Piipahdimme nopeasti myös vihapuheen ihmeelliseen maailmaan ja esille nousi radio-ohjelman shoutbox, joka pitää sisällään kaikki maailman törkeydet mitä ihminen kehtaa kuvitella. Vaikka olen ennenkaikkea piinkova liikemies ja sydämeni paikalla on mustaa hiiltä, niin tämä kyllä kosketti jollain tapaa. En saata ymmärtää henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta kenenkään kohdalla. Toki työtä voi arvostella, tekemistä ja tapaa, mutta ihminen pitäisi pystyä irrottamaan siitä. Vaikka ihminen on työnsä puolesta julkisuudessa, niin hänestä ei tule tunteetonta likasankoa, jonne sopii kaikkien purkaa paha olo. Tämä sama asia ilmeni myös muutaman bloggaajan kohdalla. Ja se tuntuu ihan yhtä järjettömältä. Blah.

Myöhemmin Outi Les Pyy lupasi opettaa korjaamaan omat farkkuni. Kurion tyypit kannustivat bloggaamaan, koska tilaa kuulemma olisi tarkkanäköiselle, yhteiskuntaa syväluotaavalle, silti huumoripitoiselle blogille. Lupasin ottaa heihin yhteyttä jos keksin jonkun. Lisäksi kerroin Nellahelsingille, että minä bloggasin jo vuonna 2003, kun kukaan ei edes tiennyt mikä blogi on.

Sitten horjuin kauppaan, ostin viskiä ja läksin kotiin. Hyvät oli kemut. Kiitoksia kaikille ja erityisesti Akulle, joka minut kutsui paikalle.

 

Antti

Olen mies ja kirjoitan blogia. Helkkarin kiva juttu, että sinä luet sitä. Lue lisää minusta.

  1. Mihin ajatus setämies- blogista katosi?!? 😉 Tai no, ehkä se on liian arka aihe. Vielä 😀