Voisiko kärsivällisyys ja “repsahdusten” hyväksyminen olla muutosten tekemisen suuri salaisuus?

Photo by Ben White on Unsplash

Miltä kuulostaa seuraava? Pitää aloittaa elämäntapamuutos/laihduttaminen/liikunta/joku muu. Sitten asettaa tavoitteen, joka on voimien tunnossa asetettu vähän liian kovaksi. Tämän jälkeen rimpuillaan pakon edessä jonkun aikaa, kunnes tavoite jää tekemättä ja sitten loppuu koko homma. Ehkä vielä ajatus sen jälkeen, että myöhemmin sitten uusiksi ja “tosissaan.” Kuinka moni tunnistaa tälläisen toimintamallin?

Ainakin itselle on saattanut muutaman kerran käydä jotenkin noin.

Yritysten ja erehdysten kautta omalla kohdalla kuitenkin toimivampi lähestyminen on

  • hyväksyä, että muutos ottaa aikansa
  • välillä ei mene suunnitelmien mukaan

Hyvänä esimerkki on ystävä, joka aloitti uuden vuoden aikaan tupakkalakon. Juteltiin tammikuussa ja hänellä oli huoli, että kuitenkin tulee polttaneeksi jossain kohtaa ja lakko jää sitten siihen. Mietittiin, että hän voisi lopettaa lakon yhdeksi illaksi ja jatkaa sitten välittömästi sen illan jälkeen. Rupateltiin uudestaan maaliskuun puolessa välissä ja kaveri totesi iloisena, että hyvin on lakko pitänyt kun on kahdeksi illaksi sen keskeyttänyt. Silloin oli laskurin mukaan polttamattamia päiviä 75 (oikeasti siis 73) ja rahaa oli säästynyt yli 350 euroa.

Vanha ajatus olisi ollut, että lakko loppuu ekaan repsahdukseen ja se oli sitten siinä. Uusi joustavampi ajatus sallii pienen takapakit ja sitten taas jatketaan.

Liikunnan lisäämisessä sama juttu. Jos aiemmin on liikkunut satunnaisesti vaikkapa 3 kertaa kuukaudessa ja ottaa tavoitteeksi “liikunnallisen elämäntavan” ja vaikkapa liikkua 3 kertaa viikossa.

Jos tekee kuten ennen, niin liikuntakertoja tulee puolen vuoden aikana 18. Jos liikkuu tavoitteen mukaisesti kolme kertaa viikossa, niin kuukaudessa tulee 12 kertaa ja puolen vuoden aikana liikuntakertoja jo 72.

Koska melko varmasti puolen vuoden aikana tulee kaikenlaista flunssaa, kiirettä ja muuta “elämää” niin tuo kolme kertaa ei onnistu aina. Jos vaikkapa joka toinen kerta jää viikon liikunnat kahteen. Silloinkin kuukauden aikana liikettä tulee 10 kertaa. Puolen vuoden aikana 60. Edelleen entisen verrattuna yli kolminkertainen määrä.

Vuoden aikana ero kasvaa entisestään. Ennen olisi liikkunut 36 kertaa ja uudella tapaa 120. Jos miettii “liikunnallista elämäntapaa” tavoitteena, niin veikkaan että ero kyllä tuntuu jos vuoden aikana liikkuu yli 100 kertaa. Ehkä liikunnasta alkaa jo tässä kohtaa tulla oikeasti tapa, jolle löytää jo mielelläänkin lisää tilaa kalenterista?

Ja tämä siksi, että hyväksyy “epäonnistumiset” sinne tänne ja jatkaa silti tekemistä.

Saman sallivuutta ja pidemmän ajan muutosta voi miettiä myös moneen muuhun asiaan. Pari karkkipussia vähemmän viikossa, pari kymppiä säästöön kuukaudessa, muutama kerta viikossa kasvisruokaa, kaksi lukukertaa viikkoon jne.

Vielä helpommalta tuntuu, jos lakkaa miettimästä näitä “epäonnistumisina” vaan ihan normaalina elämänä. Yleensä onnistuu, joskus ei. Ja huomenna on taas uusi päivä.

Kirjoittaja on ketterä valmentaja ja tällä hetkellä myös life coach -opiskelija Valmentamolla ja uskoo, että mielekäs elämä tuottaa myös parempaa työelämää.

Vähemmän stressiä ja just sopivasti kivempaa elämää.
Seuraa facebookissa ja instagramissa.

Read More

Työelämä kaipaa lisää rakkautta

Photo by Lewis Roberts on Unsplash

Vaikka olemme oppineet tekemään työtä koko ajan paremmin uusien viestintävärkkien, projektienhallinnan ja johtamiskehysten avulla, niin työelämä tarvitsee siitä huolimatta lisää ennen kaikkea rakkautta.

Kun puhun rakkaudesta työelämässä, niin tarkoitan sillä ennen kaikkea psykologisesti turvallista työkulttuuria. Tämä asia pitää nostaa esille siksi, että hyvä työkulttuuri ei rakennu itsestään, vaan sitä pitää vaalia ja kehittää kuten yrityksen erilaisia palveluita ja tuotteita.

Työelämän rakkaus ei tarkoita tässä tapauksessa romanttista rakkautta tai multi-ihanaa hippien halausrinkiä, vaan kyse on turvallisen ilmapiirin kehittämisestä, jonne työntekijät saavat tulla kokonaisina ihmisinä.

Tämä tarkoittaa luonnollisesti hyvää ja ystävällistä käytöstä duunikaverien kesken, mutta se myös tarkoittaa työpaikan taitoa käsitellä konflikteja ja kehittää aidosti vaativia asioita.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa esim.

  • Minun ei tarvitse peitellä virheitäni. Työyhteisö hyväksyy, että kaikki tekevät virheitä ja niistä on mahdollisuus oppia.
  • Minä voin olla eri mieltä esimiehen ja muiden työntekijöiden kanssa. Kaikki osaavat keskustella asiasta ja keskustelulle löydetään aikaa.
  • Voin kysyä myös “tyhmiä” kysymyksiä. Usein muutkin miettivät ja kaipaavat vastauksia.
  • Voin tulla väsyneenä töihin ja tuoda sen panoksen, joka sinä päivänä on annettavissa. Työkaverit ymmärtävät, että töissä käy kokonaisia ihmisiä, joilla voi olla välillä raskasta siviilipuolella.
  • Uskallan pyytää apua ilman, että joudun pelkäämään mahdollisia seuraamuksia. Joskus työtaakka voi kasvaa pyytämättä ja yllätyksenä isommaksi kuin yksi ihminen pystyy hoitamaan.
  • Voin luottaa, että myös muut uskaltavat kertoa yhteisiin tavoitteisiin liittyvistä asioista. Vain tiedossa oleville asioille voi tehdä jotain, mutta jos kukaan ei kerro niistä, niitä ei voi korjata.
  • Kohtelen toisia inhimillisesti enkä yritä nolata tai kiusata toisia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys.

Inhimillisyyden tunnustaminen töissä ei tarkoita, että työ muuttuisi hassuksi harrasteluksi, jota tehdään silloin kun siltä tuntuu, vaan sitä että jos firman suurin hyöty tulee yhdessä oppimisesta, niin se on huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse “puristaa mailaa paska jäykkänä”, vaan voi rohkeasti yrittää, ehdottaa ja mahdollisesti epäonnistua. Tämän kautta on mahdollisuus oppia haastamaan itseään ja omaa ajatteluaan.

Miten sinä voit osallistua paremman työkulttuurin rakentamiseen?

  • Kannusta kysymään ja haastamaan vallitsevia mielipiteitä. “Tämä nyt vaan on aina ollut näin” on hyvä merkki, että vallitsevaa ajatusta ei ole haastettu tarpeeksi. Haasta myös itse!
  • Löydä aikaa kahvittelulle. Vapaamuotoinen keskustelu tuottaa helpommin ymmärrystä aiheesta sekä ihmisestä. Työkaverista tulee resurssin sijaan ihminen.
  • Kerro omista virheistäsi ja mitä olet niistä oppinut.
  • Kysy vaihteeksi mitä kuuluu ja KUUNTELE, ennenkuin hyökkäätte päivän tehtävien pariin.

Onko sinun työpaikallasi rakkautta? Jos ei, niin millaista rakkautta sinne tarvitaan? Koska kehitän parempaa työkulttuuria, niin kuulen myös mieluusti palautetta. Tai kerro jos olet eri mieltä. Saat olla myös väärässä.

Kirjoittaja opiskelee valmennusta Valmentamossa, kyselee työkseen ja kannustaa kaikkia kysymään lisää kysymyksiä sekä töissä ja vapaa-ajalla. Myös niitä tyhmiä ja vaikeita kysymyksiä.

Seuraa paremman työkulttuurin kasvutarinaa facebookissa.

Lue myös:

Unohda onnellisuuden tavoittelu!

Mistä puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista?

Read More

Vaikea aloittaa tekemistä? Onko kyse toteuttamisesta, suunnittelusta vai tavoitteesta?

Photo by Danielle MacInnes on Unsplash

Tavoitteet on asetettu ja suunnitelmat pohdittu, enää pitäisi toteuttaa. Mutta.. kun.. ei… Ja just nyt on vähän kaikenlaista. Ja olokin on vähän huono ja…

Mistäs siis kiikastaa? Jotta asian voisi korjata, pitäisi ensin tietää että mitä alkaa korjaamaan ja miten.

Tässä muutama oma huomio kolmesta kohdasta, missä voi olla aloittamisen (toimeenpanon) ongelma ja mitä niille voisi tehdä. 

1) Toteutus. 

Tavoite on asetettu ja suunnitelmakin toimii, mutta aina kun hetki koittaa, niin alkaa väsyttämään ja mieli keksii syitä, miksi ei just nyt ole hyvä. 

Esimerkiksi itse olen laittanut tavoitteeksi paremman kunnon, jonka olen miettinyt tarkemmiksi ja tavoiteltaviksi mittareiksi ja purkanut viikottain tehtäviksi liikuntatuokioiksi. Mutta treenipäivänä tai oikeastaan vähän ennen treeniä aina kummasti väsyttää tai vasemman jalan pikkuvarpaassa on outoa kipua. Lisäksi “järkisyistä” mietin, että ei kyllä liian hyvään kuntoon kannata treenata, koska paidat repeävät isoista muskeleista tai sitä voi addiktoitua harjoittelusta ja sitten kaikki aika meneekin salihommiin. Tai ehkä nyt pitäiskin ottaa lepopäivä, koska.. se vois olla hyvä… 

Ongelma voi olla myös tavoitteessa tai suunnittelussa (niistä seuraavaksi lisää) tai sitten kyse on vain siitä, että ei huvita toteuttaa ennakkoon tehtyä suunnitelmaa. Ja tämä on kyllä ihan inhimillistä. Mieluummin sitä hetkessä eläen valitsee todennäköisesti punkun kuin puntin. Ottamatta vielä kantaa tavoitteeseen tai suunnitteluun, niin tämä on se kohta kun harjoitetaan paljon puhuttua “itsekuria” eli jos ei ole pää kainalossa tai miesflunssa iskemässä, niin trikoot päälle ja kyykkäämään. Jos ei ole supersuurtulipaloa töissä tai siviiilissä, niin lenkkarit jalkaan ja hölkälle. 

Vaikka itsekurin voi nähdä jonakin harvinaisena superkykynä, johon vain todella teräksinen mielenlaatu kykenee, niin itse ajattelen sen ennemmin Woody Allenin lainauksena:“80% of success is just showing up”

Eli toteuta suunnitelmaa. 

2) Suunnittelu

Tavoite on edelleen kunnossa ja treenitkin tulee hoideltua, mutta pidemmn ajan kuluessa jokin alkaa tökkiä. Vaikka treenin ei nyt aina tarvitsekaan olla hauskaa, niin nyt se ei ole sitä oikeastaan ollenkaan. Samaan aikaan tuntuu, että itse treenin toteuttaminen vie paljon aikaa tai vaivaa. 

Esimerkkinä oma kokemus tuli aamuisesta saliharjoittelun toteuttamisesta. Kalenteriin helppo sijoittaa ennen työpäivää, mutta jatkuva toteuttaminen vaatii monen asian onnistumista. Ajoissa nukkumaan, ajoissa ylös, ei merkittävää ruuhkaa eikä varsinkaan aamupalaveria odottamassa treenin jälkeen. 

Korjausliikkeenä aamutreenit voi olla kalenterissa silloin kun ei ole aamupalaveria tiedossa tai treeni voi olla lyhyempi. Yllättäen myös iltapäivissä ja illoissa on aikaa, jota voi käyttää harjoitteluun. Ooh!

Eli suunnittele ja korjaa suunnitelmaa tarvittaessa, jotta tukee helpompaa toteuttamista. (Olen kirjoittanut aiemmin suunnittelun korjaamisesta)

3) Tavoite

Tavoite on edelleen olemassa, suunnittelua on korjattu ja toteuttaminenkin onnistuu. Mutta aikaa on jo kulunut ja tekeminen maistuu.. puulta. 

Kun on toteuttanut suunnitelmaa määrätietoisesti jo muutamia kuukausia ja tuntuu, että ei oikein nappaa, niin silloin on hyvä hetki ottaa pieni hetki ja miettiä mitäs sitä olikaan tekemässä ja miksi. 

Siinä missä itsekurilla hyppää yhden päivän tai viikon heikon hetken yli ja hyvä suunnittelu auttaa taas hetken verran eteenpäin, niin vielä pidemmän ajan motivaation pitäisi tulla tavoitteesta, jota kohti oikeasti haluaa mennä. 

Kun on ensin vilkaissut suunnitelmaa ja huomannut, että harjoittelussa on sopivaa vaihtelua, kevennettyä viikko ja tarvittavia vapaapäiviä, niin sitten on hyvä muistuttaa itselleen, että miksi tätä nyt halusikaan tehdä ja kokeeko sen edelleen tärkeäksi

Miksi siis haluaa olla paremmassa kunnossa?

Olen huomannut, että omat ajatukset tuon tiimoilta on pyörinyt sekalaisesti välillä “ihan vaan olla vähän energisempi” ja “näyttää hyvältä viinijoogakuvissa” tai “kaataa auto paljain käsin” ja “hölkätä Rovaniemelle” eli kaikenlaista sekavaa riippuen päivästä ja hetkestä.

Mutta ehkä ihan siellä perustalla kuitenkin on ajatus, että pysyisi toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Keski-ikä kuitenkin jo kolkuttelee ja totuus on, että ikääntymisen vaikutuksia alkaa tulla jossain kohtaa. Jos pystyisi hidastamaan niitä jonkin verran ja pysymään muutenkin aktiivisena (veikkaan, että jos aikoo olla aktiivinen vanhempana, niin se on helpompaa kun on aktiivinen jo nuorempana) ja toivottavasti luottavaisena elämään ilman suurta katkeruutta. Tämän eteen on toki hyvä tehdä muutakin, mutta kun pitää itsensä just sopivasti kunnossa, niin eiköhän ne muutkin asiat onnistu.

Lisää ajatuksia ja tsemppiä löytyy täältä!

Read More

Unohda uudenvuodenlupaukset ja kokeile tehdä uusia juttuja vähän kerrallaan

viikkosuunnitelma
Photo by Jazmin Quaynor on Unsplash

Uudenvuodenlupaukset ovat nykyään pilke silmäkulmassa veisteltyjä heittoja, missä lähinnä luvataan, että ei luvata mitään tai jotain muuta yhtä omaperäistä. Tai sitten vaikka uutena vuotena lupauksia miettinyt blogin kirjoittaja, joka miettii että saisikohan nyt viimeinkin tänä vuonnä asiat tolalleen ja takaisin sen aktiivisemman elämäntyylin, jossa treeni ei ollut vain suuri sattuma kalenterissa vaan rutiini, jota toteuttamalla oli antoisaa väkevöittää kehoa ja mieltä. Ja jos viimeinkin opiskelisi syömään fiksummin, jotta olisi reipas olo pitkin päivää eikä vain aamupäivän kahvipannullisen jälkeen. Sekä vielä jos näiden temppujen yhteisvaikutuksesta tipahtaisi muutama kilo ihan vaikka terveyttä edistellen. Ja kaiken päälle jos saisi luettua 50 kirjaa tänä vuonna, jotta voisi vähän päteä twitterissä. Mutta miten ihmeessä?

Mitä ihan oikeasti haluat?

Jos kaverisi haluaa “laihduttaa pari kiloa” tai “lopettaa sokerin käytön” niin onneksi olkoon hänelle. Nyt kuitenkin pitäisi selvittää, että mitä itse haluaa. Jos se liittyy jotenkin painonhallintaan, elämäntapoihin, uusiin taitoihin tms niin pitäisi koittaa kysyä, että miksi.

Avasinkin jo hieman omaa tavoitetta aktiivisemmasta elämästä ja syömisen opettelusta. Miksi sitten tavoittelen näitä? Enkö ole tyytyväinen itseeni, hyväksy ja rakasta itseäni tälläisenä kuin olen?

Hyväksi onneksi olen kyllä ihan terveesti itserakas ja nämä tavoitteet eivät kosketa oman itseni hyväksymistä. Suurin syy taustalla on jopa vähän tylsästi terveyden edistäminen. Vaikka kuinka tekisi mieli vastustella, niin omalla kohdalla pieni painonpudotus tullee edistämään terveyttä. Ja kun se tapahtuu opettelemalla syömään vähän paremmin, niin todennäköisenä seurauksena riskit elintasosairauksiin pienenee. Ja jos siihen vielä lisää viikkotasolla annoksen reipasta liikkumista, niin toiveissa on että tässä pysyy keski-ikää lähestyvässä kategoriassa vielä jonkun tovin.

Toinen motivaattori liittyy aktiivisuuteen. Vaikka onkin mukavaa rojahtaa sohvalle iltaisin rankan työpäivän jälkeen meditoimaan netflixin avulla facebookin feediä selaillen, niin illan tunneilla voisi olla jotain fiksumpaakin tekemistä. Ehkä?

On sitten se oma muutoksen syy mikä tahansa, niin sen pitäisi olla sellainen, että se motivoi jatkamaan tekemistä myös niiden hetkien yli kun ei ole aikaa, ei jaksa tai muuten vaan ei huvita.

Aiempi oma kokemus on osoittanut, että itse tekemisen voi aloittaa kyllä ilman isompaa tavoitetta. Mutta pitää varautua, että sen jatkuminen voi hidastua tai loppua, jos suurta syytä jatkamiselle ei ole keksinyt itselleen.

Alla on nelivaiheinen menetelmä nimeltä PDCA (Plan-Do-Check-Act) joka on yleisemmin tunnettu liiketoiminnassa metodina, jolla parannetaan tuotteita ja palveluita. Tämä on myös erinomainen tapa tarkastella ja parantaa omaa tekemistä kohti niitä haluamiaan tavoitteita.

1.Suunnittele miten etenet

Kun on keksinyt mitä haluaa, pitäisi keksiä seuraavaksi, että miten sitä kohti etenee. Esim. jos tavoite liittyy elämäntapojen muuttamiseen, niin mitä se oikeasti tarkoittaa? Mitä syön enemmän, mitä vähemmän, miten usein syön? Jos se tarkoittaa syömisten suhteen sitä tai tätä, niin kuinka usein pitää käydä kaupassa ja koska kokkailla? Liittyykö tähän liikuntaa? Millaista, koska, kenen kanssa? Jos varaan aikaa liikuntaa näin paljon, niin mitä jätän tekemättä ja olenko valmis luopumaan toisista asioista viikoksi, kuukaudeksi vai vuodeksi?

Kun suunnitelmaa tekee, saattaa iskeä pieni harhainen ahneussokeusripuli, jossa esimerkiksi rauhallisen konttorityöläisen liikunnan aloittaminen näyttääkin tämän ensimmäisen suunnittelun jälkeen kalenterista huippu-urheilijan viikkosuunnitelmalta. Oma kokemus tästä on, että mieluummin ensin sopivan vähän tekemistä, johon on mukava lisätä onnistumisten myötä kuin jättää pois asioita, koska ei ehdi tai pysty.

Pienet askeleet ovat tässäkin salaisuus isoihin onnistumisiin. Vaikka iso tavoite voi olla se kuu taivaalta, niin ensimmäinen tavoite voi olla vaikkapa pieni vähennys herkkujen naposteluun. Jos aiemmin jälkiruokaa ahmi viitenä päivänä viikossa, niin muutos voisi olla jättää herkku väliin 1-2 päivänä. Ja siitä sitten edetä totutellen seuraavaa askelta kohti.

Suunnitelman lisäksi kannattaa varautua myös kaikkeen yllättävään kuten maanjäristyksiin, tulivuoden purkauksiin, lakkoihin ja sähkökatoksiin. Elämä yllättää joskus ja hieno suunnitelma jää siltä kerralta toteutumatta. Ulkospinning ei onnistu kun kumi on puhki tai kaupassa on vain karvaisia banaaneja ja ruskeita kurkkuja. Mieti ennakkoon mitä teet kun kaikki ei suju tahtosi ja suunnitelmasi mukaan.

2. Toteuta suunnitelmaa.
Toteuta suunnitelmaa muutama viikko tai itsellesi sopiva ajanjakso.

3. Tsekkaa miten meni
Ota pieni hetki ja hengähdä. Katso hieman mennyttä tekemistä ja arvioi, että miten meni noin niinkun omasta mielestä. Suunnitelmassa oli esim. tietty määrä treeniä, tuliko kaikki tehtyä? Oliko kaikessa hyvä tekemisen meininki vai tuntuiko väsymystä? Jos teet seuraavat pari viikkoa samalla tavalla, niin jaksaako? Voiko ottaa lisää? PItääkö jättää pois? Jäikö aikaa muulle elämälle? Saiko nukuttua? Liittyikö se ylipäätään tekemiseen? Tuliko yllätyksiä ja jos, niin miten niihin tuli reagoitua? Jos ole luopunut jostain, niin kaipaanko sitä takaisin nyt tai ehkä kuukauden päästä?

4. Muuta suunnitelmaa tarvittaessa.
Huomiot edellisestä kohdasta ja pieniä muutoksia suunnitelmiin. Yks treeni vähemmän, toinen treeni rauhallisemmin, bussimatkoille tietokirjoja mammuttiromaanien sijaan.

Mistä sitten tietää, että muuttaa oikeaan suuntaan? Ei välttämättä tiedäkään. Kokemus opettaa ja hyvä puoli, että seuraava tsekkaus on taas hetken päästä, jolloi voi arvioida uusiksi omaa muutostaan ja tehdä tarvittaessa taas muutosta.

Ajatustapa on kokeilla ja oppia pienistä muutoksista mitkä toimivat ja mitkä ei. Matka kohti tavoitteeseen kuljetaan pieni askel ja muutos kerrallaan.

Siiinäpä se. Vielä meta-tason vinkkinä voi antaa, että tätäkin menetelmää voi kokeilla jonkin aikaa ja jos havaitsee, että ei toimi / toimii jotenkuten, niin siihenkin voi tehdä sellaisia viilauksia, jotka auttavat itseä tekemään asioita kohti omaa tavoitettaan.

Kirjoittaja on keski-ikää lähestyvä ketteröisijä, joka opettelee mm. lisäämään kasviksia ruokavalioon ylläolevin keinoin.

Seuraa etenemistä instagramissa ja facebookissa.

Read More

Unohdin onnellisuuden tavoittelun ja olen ollut tyytyväisempi kuin koskaan

Pelto
Photo by Derek Thomson on Unsplash

Minä halusin vain olla onnellinen.

Muistelen, että joitain vuosia takaperin olisin ollut valmis luopumaan melkein kaikesta, jos olisin voinut olla onnellinen.

Onnellisuus oli silloin ajatus, joka etäisesti muistutti tuntemattoman rantakuvaa instagramissa, missä nostetaan maljaa kauniiden ihmisten kanssa. Facebookissa kaverin innostunut ylistyslaulu uudesta projektista tai puolituttavan multihehkutus kuinka duuni voi olla niin ihanaa. Tai kenties  blogipostaus, jossa on 34 kuvaa valkoisesta asunnosta, jossa on valkoisia tyynyjä valkoisella sohvalla, jossa hymyillen syödään mysliä ja kerrotaan miten energinen olo on aamujumpan jälkeen.

Onnellisuus oli myös jokin tunne, joka välittyi toisten ihmisten koiranpentumaisesta innostuksesta “unelmien toteuttamisesta” tai yleisesti hoetusta kiitollisuusmantrasta, kuinka hyvä on just nyt. Tässä. Hetkessä. Vain. Olla.

Tätä minäkin olisin halunnut. Käytännön ihmisenä en tietenkään valkoista sohvaa valkoisilla tyynyillä, mutta muuten kyllä. Minäkin halusin olla onnellinen, minäkin halusin hehkuttaa, minäkin halusin olla innostunut ja matkustaa maailman ääriin, rannalle kasaamaan kivitornia ja kertomaan miten kiitollinen olen. Siellä. Siinä. Hetkessä. Päivän. Kaljaa. Juoneena.

Mutta ei.

Tuon onnellisuuden sijaa minä heräsin aamuisin apaattisena ja vaelsin väsyneenä töihin, missä askartelin asioita joita muut ihmiset joskus ymmärsivät enemmän ja joskus vähemmän. Ei suuria tuuletuksia sosiaaliseen mediaan eikä nyt varsinkaan onnellisuutta muille jaettavaksi. Same shit, different day.

Miksen  saa olla onnellinen? Mikä minussa on vikana?

Myöhemmin olen oivaltanut, että ei minussa ollutkaan vikaa. Se mitä kuvittelin onnellisuudeksi, oli pieni pintaraapaisu muiden ihmisten kokonaisesta elämästä. Heidän hetkessä oleva kiva fiilis jostain, joka oli jaettu myös muille katseltavaksi.

Sitten elämä keksi opettaa minulle onnellisuutta kovemmalla kädellä ja heitti eteeni tragedian, joka pakotti pohtimaan elämää ja onnellisuutta uusiksi.
Todella lyhyen ajan sisään menetin lähiomaiseni ja olin itse kolarissa, jossa olisi voinut käydä huonomminkin.

Mutta ei käynyt. En kuollut, joten olin elossa. Kauanko vielä? En tiedä, mutta tuli etiäinen, että  jäljellä olevia päiviä ei kannattaisi ainakaan käyttää onnellisuudesta murehtimiseen.

Jos aiemmin olin aamuisin herännyt jo valmiiksi väsähtäneenä, niin pian huomasin, että ehkä kuitenkin on ylipäätään kiva herätä.

Se mikä aiemmin oli ollut se harmaa ja ahdas arki alkoi näyttäytyä miellyttävän tasaisena mahdollistajana  mielekkäälle elämälle. Pieniä oivalluksia ja parempaa ymmärrystä monesta asiasta. Kuinka paljon mahtavia ihmisiä on ympärillä. Työpaikka, jossa pääsee haastamaan itseään ja muita. Edelleen mahdollisuus tavoitella ja kokeilla uusia asioita. Katto pään päällä ja pehmeä sänky. Jääkaapissa aamupalaa. Toimintakykyinen ja toistaiseksi elossa.

Onnellisuus ei ollutkaan jatkuva hyvänolon tunne, kun katselee maailman kauneinta auringonlaskua upeimmalla rannalla isoimmassa vuoristoradassa nousuhumalassa euforiaperäruiskeen saaneena.

Onnellisuus ja sen tavoittelu unohtui ja tilalle tuli tyyneys omaa arkeen ja tekemiseen. Hyväksyminen nykyistä tilannetta kohtaan ja jotain kantavia ajatuksia tulevaisuuden tekemiseen.

Olenko nyt siis onnellinen?

En tiedä, mutta teen koko ajan enemmän asioita, joita koen mielekkääksi, hyväksyn että joskus känkkäränkkä käy kylässä ja arki tuntuu enimmäkseen ihan mukavalta.

Se riittää.

Read More

Onko self help -kirjoista apua? Vieraana Marko Suomen Takakansi-podcastissa

Piipahdin Marko Suomen Takakansi-podcastissa vieraana ja juteltiin self help-kirjallisuudesta ja sen mahdollisista avuista.

Podcastissa mainitsemani kirjat ovat ainakin

Anthony De Mello –  Havahtuminen

David Allen – Getting things done

Arto Pietikäinen – Joustava mieli

Martin Seligman – Optimistin käsikirja

Gretchen Rubin – The Happines project

Jari Sarasvuo – Sisäinen sankari

Read More

Kun puhumme hyvinvoinnista, niin mistä oikeasti puhumme?

Photo by Ben Duchac on Unsplash

Olen huomannut, että aika usein puhe hyvinvoinnista on jämähtänyt jotenkin ainoastaan syömiseen ja liikkumiseen. Ikäänkuin hyvinvointi olisi pelkästään kiinni siitä, että miten puhdasta ruokaa syödään tai miten paljon/kovaa liikutaan.

Jos mietin fyysistä hyvinvointia, niin on totta että fiksu syöminen ja liikkuminen (ja lepo) antaa ehdottomasti lisää pontta omaan tekemiseen. Ja jos se on ihan kuralla (ainoa liike on sohvalta jääkaapille ja vessaan ja ruoka on pelkkää mikropizzaa) niin ehdottomasti siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Tuossa kohtaa suht pienilläkin muutoksilla todennäköisesti tulee jo isoa muutosta.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on muutakin kuin syömistä ja liikkumista

Omalla kohdalla löytyy varmasti vieläkin paranneltavaa molempien suhteen, mutta en ole varma miten paljon pienet viilaukset lisäävät  hyvinvointia. Tällä hetkellä töiden ja muiden hommien pienessä ristipaineessa nyt jo liikun useimmiten 2-4 kertaa viikossa ja syömisetkin ovat parantuneet kasvisten lisäämisellä ja säännöllisyydellä jo rutkasti. Painoakin on tipahtanut useampi kilo.

Syömisen ja liikkumisen sijaan onkin hyvä katsastella mikä muu tuottaa hyvinvointia.

Opiskelen tällä hetkellä Valmentamossa ja jokunen hetki takaperin puhuimme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kokonaisvaltaisuutta voi pyöritellä vaikkapa seuraavien kysymysten avulla.

Miten ihmissuhteet voivat tällä hetkellä? Saavatko läheiset, ystävät, kaverit sopivasti huomiota ja tuleeko puuhattua kivoja juttuja heidän kanssaan?

Teenkö riittävän älyllistä toimintaa säännöllisesti? Mietin omalla kohdalla ensin työtä, mutta en ole varma tuleeko sieltä riittävän erilaista ja älyllistä haastetta? Koska olen viimeksi yrittänyt oppia jotain uutta? Löydänkö aikaa lukemiselle? Millaisia kirjoa luen? Käynkö haastavia keskusteluja?

Mikä on yleisesti ottaen fiilis elämästä? Saanko kiinni mistään tuntemuksista mitä eri tekemiset tuottaa? Onko kivaa, merkityksellistä, ikävää, tylsää? Tunnistanko ylipäätään mitään tunteita?

Mikä fiilis on itsestä? Elänkö siten kuten haluaisin? Tiedänkö edes mitä haluaisin tehdä? Tunnistanko jotain arvoja minkä mukaan luovia elämässä? Sallinko itselleni hyvää vai kuvittelenko, että se pitää “ansaita” jotenkin? Osaanko laittaa rajoja töissä, ihmissuhteissa jne?

Kokeile vaikka tapaamalla kavereita useammin

Jos tykkää verrata asioita, niin on helpompaa lisätä kasviksia ruokavalioon tai liikuntaa kalenteriin kuin miettiä omia arvojaan ja niiden mukaan elämistä, älyllisten haasteiden lisäämistä elämään tai omia tunteitaan. Mutta oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta se on yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää.

Vaikka yllämainitut jutut eivät välttämättä ole ihan helppoja, niin hyvä puoli on se, että harjoittelun voi aloittaa vaikkka heti pohtimalla, että mitä nuo voisivat tarkoittaa omalla kohdalla? Ja kun keksii mitä, niin koittaa lisätä tästä asiasta pienen palasen omaan viikkoonsa kokeiltavaksi. Perjantaikaljat kaverien kanssa? Sudokun täyttely työmatkalla? Tai jotain ihan muuta?

Pohdi ja kokeile.

Read More