Piipahdin Marko Suomen Takakansi-podcastissa vieraana ja juteltiin self help-kirjallisuudesta ja sen mahdollisista avuista.
Podcastissa mainitsemani kirjat ovat ainakin
Anthony De Mello – Havahtuminen
David Allen – Getting things done
Arto Pietikäinen – Joustava mieli
Martin Seligman – Optimistin käsikirja
Gretchen Rubin – The Happines project
Jari Sarasvuo – Sisäinen sankari
Olen huomannut, että aika usein puhe hyvinvoinnista on jämähtänyt jotenkin ainoastaan syömiseen ja liikkumiseen. Ikäänkuin hyvinvointi olisi pelkästään kiinni siitä, että miten puhdasta ruokaa syödään tai miten paljon/kovaa liikutaan.
Jos mietin fyysistä hyvinvointia, niin on totta että fiksu syöminen ja liikkuminen (ja lepo) antaa ehdottomasti lisää pontta omaan tekemiseen. Ja jos se on ihan kuralla (ainoa liike on sohvalta jääkaapille ja vessaan ja ruoka on pelkkää mikropizzaa) niin ehdottomasti siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Tuossa kohtaa suht pienilläkin muutoksilla todennäköisesti tulee jo isoa muutosta.
Omalla kohdalla löytyy varmasti vieläkin paranneltavaa molempien suhteen, mutta en ole varma miten paljon pienet viilaukset lisäävät hyvinvointia. Tällä hetkellä töiden ja muiden hommien pienessä ristipaineessa nyt jo liikun useimmiten 2-4 kertaa viikossa ja syömisetkin ovat parantuneet kasvisten lisäämisellä ja säännöllisyydellä jo rutkasti. Painoakin on tipahtanut useampi kilo.
Syömisen ja liikkumisen sijaan onkin hyvä katsastella mikä muu tuottaa hyvinvointia.
Opiskelen tällä hetkellä Valmentamossa ja jokunen hetki takaperin puhuimme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kokonaisvaltaisuutta voi pyöritellä vaikkapa seuraavien kysymysten avulla.
Miten ihmissuhteet voivat tällä hetkellä? Saavatko läheiset, ystävät, kaverit sopivasti huomiota ja tuleeko puuhattua kivoja juttuja heidän kanssaan?
Teenkö riittävän älyllistä toimintaa säännöllisesti? Mietin omalla kohdalla ensin työtä, mutta en ole varma tuleeko sieltä riittävän erilaista ja älyllistä haastetta? Koska olen viimeksi yrittänyt oppia jotain uutta? Löydänkö aikaa lukemiselle? Millaisia kirjoa luen? Käynkö haastavia keskusteluja?
Mikä on yleisesti ottaen fiilis elämästä? Saanko kiinni mistään tuntemuksista mitä eri tekemiset tuottaa? Onko kivaa, merkityksellistä, ikävää, tylsää? Tunnistanko ylipäätään mitään tunteita?
Mikä fiilis on itsestä? Elänkö siten kuten haluaisin? Tiedänkö edes mitä haluaisin tehdä? Tunnistanko jotain arvoja minkä mukaan luovia elämässä? Sallinko itselleni hyvää vai kuvittelenko, että se pitää “ansaita” jotenkin? Osaanko laittaa rajoja töissä, ihmissuhteissa jne?
Jos tykkää verrata asioita, niin on helpompaa lisätä kasviksia ruokavalioon tai liikuntaa kalenteriin kuin miettiä omia arvojaan ja niiden mukaan elämistä, älyllisten haasteiden lisäämistä elämään tai omia tunteitaan. Mutta oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta se on yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää.
Vaikka yllämainitut jutut eivät välttämättä ole ihan helppoja, niin hyvä puoli on se, että harjoittelun voi aloittaa vaikkka heti pohtimalla, että mitä nuo voisivat tarkoittaa omalla kohdalla? Ja kun keksii mitä, niin koittaa lisätä tästä asiasta pienen palasen omaan viikkoonsa kokeiltavaksi. Perjantaikaljat kaverien kanssa? Sudokun täyttely työmatkalla? Tai jotain ihan muuta?
Pohdi ja kokeile.
Muutama hetki sitten havaitsin kauppoihin ilmestyneen mielenkiintoisen kirjan, joka käsitteli tunnesyömistä. Kirjoittaja Maare Kauppinen oli sosiaalisen median ympyröistä tuttu ja koska koen syömiseen ja sen parantamiseen liittyvät asiat tärkeinä, viestittelin hänelle, josko hänellä olisi kiinnostusta kirjoittaa vieraskynä blogiini aiheesta. Maare lupasi kirjoittaa ja lähetti myös minulle kirjan luettavaksi. Kiitoksia molemmista!
Kirjoitimme ystäväni ja kollegani Anette Palssan kanssa kirjan Tunnesyöminen (Tammi 2018), jossa käsittelemme tunteiden, elämän ja syömisen yhteyksiä. Koska aihetta oli pakko rajata, jäivät toiset asiat pienemmälle huomiolle. Yksi näistä oli ihmisen perustarpeiden täyttyminen ja sen yhteys syömiseen. Aihe tuli mieleeni jokunen aika sitten kun raportoin tutulleni viestillä, että olin edellisen päivän hohhailun sijaan ollut ahkera ja jo aamupäivän aikana käynyt salilla ja imuroinut. Havahduin siihen, mistä tämä tarve raportoida tuli. Tuttavani arveli, että halusin vakuuttaa, etten kuitenkaan aina ota yhtä rennosti, vaan saan myös aikaan halutessani. Aloin miettimään, että mistä tämä tarve kertoa tekemisistään viesteillä tai laajemmin somessa kumpuaa ja miten tämä liittyy (tunne)syömiseen?
Tuttavani kertoi, että itsekin oli käynyt lenkillä ja sitten vielä sanoi, että ”hyvä me”. Tuntuihan se kivalta. Totesin, että ihmisen perustarpeisiin taitaa kuulua se tunne, että on hyväksytty sellaisena kuin on, kokee kuuluvansa porukkaan ja kokee olevansa hyödyllinen. Varsinkin tämän viimeisen kohdan arvelin sysänneen minut raportointiin ja todisteluun, että olen hyödyllinen ihminen, pidin itsestäni huolta kuntoilemalla ja siivosinki! Siivoaminen on kipukohtani. Olen välillä kokenut eräiden ihmisten mittaavan kelpaavuuttani ja hyödyllisyyttäni kotini siisteyden perusteella. Tämä on siis ainoastaan oma kokemukseni, voi olla että toisten osapuolien ajatus e ole ollut sama. Siivoamisajatuksen tai sotkun aiheuttamat epämiellyttävät tunteet kuten, riittämättömyys, osaamattomuus, viha, suru ja pelko ovat saaneet minutkin joskus syömään ilman nälkää, eli tunnesyömään.
Ennen perustarpeiden ja niiden täyttymisen yhteyttä syömiseen, määrittelen mitä tunnesyöminen on. Yksinkertaisimmillaan tunnesyömisellä tarkoitetaan syömistä, joka tapahtuu ensisijaisesti tunteiden, ei fysiologisten viestien ohjaamana. Tunteiden vaikutus syömiseen on luonnollinen asia, mutta silloin kun tunteet alkavat olla pääasiallinen syy syödä, voi ravinnon saanti poiketa fysiologisista tarpeista ja olla terveydelle haitallista. Kun tunteita pyritään säätelemään syömisen, syömättömyyden tai eri ruokien avulla, puhutaan tunnesyömisestä. Hyvin usein tunnesyömiseksi käsitetään myös tilanteet, joissa ulkoiset ärsykkeet, kuten ruokakuvat, tuoksut, ruoan saatavuus tai ruokaan liittyvät ajatukset saavat aikaan halun ja impulssin syödä. Silloin halu syödä koetaan pakottavaksi ja joko mahdottomaksi tai lähes mahdottomaksi vastustaa.
Tunnesyöminen voi olla tyypiltään napostelu- tai ahmintatyyppistä. Napostelutyyppisessä tunnesyömisessä ikäviin tunteisiin ja ajatuksiin reagoidaan syömällä kohtalaisen pieniä määriä, kuten yksi keksi, hedelmä, muutama pähkinä tai karkki. Pieni määrä ruokaa auttaa parantamaan oloa ja ikäväksi koettu tunne väistyy hetkeksi. Useimmiten tunne palaa ja mikäli sopivaa ruokaa on lähettyvillä, napostelu jatkuu. Tyypillistä napostelun aiheita ovat epämääräinen paha olo, levottomuus ja stressi. Ahmintatyyppisessä tunnesyömisessä on kyse huomattavan suurista määristä ruokaa. Silloin syödään esimerkiksi suuri annos tavallista ruokaa, pussillinen pähkinöitä tai paketillinen keksejä. Ahmintahäiriöstä tämä eroaa siten, että ahmintahäiriössä saatetaan olla riippuvaisia syömisen tuomasta nautinnosta ja täyteyden tuomasta turvan tunteesta. Ahmintahäiriöinen saattaa suunnitella illan ahmintasessiotaan jo aamusta asti, tunnesyöminen on impulsiivisempi reaktio tunteeseen. Tunnesyöminen voidaan jaotella myös varsinaiseen tunnesyömiseen ja rajoittavaan eli pidättyvään syömiseen. Tunnesyömisessä ruoka ja syöminen ovat lohdutusta ikäviin tunteisiin ja helpotusta stressiin. Tunnesyöjä yleensä nauttii ruoasta. Pidättyvä syöminen on syömistä, jossa käytetään paljon aikaa ja voimavaroja syömisen ja ruokavalion rajoittamiseen esimerkiksi laihtuakseen, hallitakseen painoaan tai ihan vaan noudattaakseen jotain tiettyä ruokavaliota. Ruoan (oletettu) terveellisyys ja oikea kalorimäärä ovat tärkeämpiä kuin ruoan maku tai syömisestä nauttiminen. Suhde ruokaan on ristiriitainen. Vaikka ruoalla on tarkoitus edistää terveyttä, aiheuttaa se kuitenkin paljon ahdistusta. Tätä ahdistusta saatetaan sitten paradoksaalisesti turruttaa syömällä. Muistakin vastoinkäymisistä johtuvat ahdistus ja muut epämiellyttäviksi koetut tunteet ja ajatukset saattavat tuntua voimakkaammilta ja hallitsemattomilta osittain jatkuvasta nälästä ja kontrolloinnista johtuen. Syöminen auttaa nälkään ja ahdistukseen hetkellisesti, usein se vain menee ahminnaksi ja valinnat poikkeavat omasta ohjelmasta ja lopulta ahdistus vain lisääntyy. Tunnesyömisestä lisää myös Facebookissa ja Instagramissa
Maslowin tarvehierarkiasta voidaan olla montaa mieltä. Jotkut pitävät sitä jo aikansa eläneenä, mutta mielestäni siinä on edelleen paljon viisautta selittäen syömisenkin tarpeita. Siitä en sitten tiedä, tarvitseeko aina kaikki alimmat tarpeet olla täytetyt, että seuraaviin voi edetä, mutta jonkinlaisessa balanssissa näiden on hyvä olla, jotta syöminenkin pysyy hallussa.
Jos ajatellaan yksinkertaisimmillaan, niin periaatteessa ainoa syy miksi ihmisen kannattaa syödä, on fysiologinen nälkä, joka kertoo kehon ravinnon tarpeesta. Voidaan puhua kehon tai vatsan nälästä. Joskus muut fyysiset tarpeet kuten jano, tarve lepoon, liikkumiseen tai kosketukseen saattaa sekoittua nälkään. Kaikki näiden ykköstason tarpeiden täyttyminen aiheuttaa mielihyvää ja ovat myös elinehto. Samalla tunnetaan myös turvaa. Kun saadaan syödäksemme, olemme turvassa ja elämä jatkuu. Vaikka meidän kannattaisi syödä vain fysiologiseen nälkään, onkin syy usein jokin muu.
Kakkostasolla ovat turvallisuuden tarpeet : Yleinen turvallisuus, sopiva asuinpaikka, turvattu talous, sanan ja valinnan vapaus ilman pelkoa. Kun ajatellaan, että syöminen ylipäätään lisää turvallisuuden tunnetta, voikin syömisen syynä olla jokin näistä. Väkivaltaisissa olosuhteissa elävä hakee turvaa ruuasta, jos ei saa sitä perheenjäseniltään. Henkilö, joka haluaisi asua maalla ja asuukin kaupungissa syö tähän ristiriidan tunteeseen. Tai toki voi olla toisinpäinkin. Rahahuolet saattavat ahdistaa siinä määrin, että oloa yritetään parantaa syömisellä. Vaikka Suomessa sanan- ja valinnanvapaus on yleisesti ottaen itsestään selvää, voi esimerkiksi narsistin puoliso ja lapset turruttaa ahdinkoaan syömisellä kun eivät voi kestoa mielipidettään ilman pelkoa. Ja mitä tämä onkaan sitten jossain muualla, jossa olot ovat turvattomammat. Ruuasta voidaan enegian ja ravinnon lisäksi hakea lohtua ja turvaa.
Kolmostasolla ovat yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Tämä vaikuttaisi olevan yleinen lohtusyömisen syy. Kun ei koeta oikein kuuluvan mihinkään, niin ruoka ja syöminen tuo lohtua. Ruoka täyttää fyysisesti ja samalla sillä voidaan yrittää paikata myös tyhjyyttä, jota koetaan kun todelliset läheiset ihmiset puuttuvat tai eivät osoita läheisyyttä ja rakkautta. Toisaalta, sekin voidaan kokea puutteena, ettei omaa rakkautta voida osoittaa kenellekään. Osa ihmisistä haluaa asua ja olla yksin ja ovat ihan tyytyväisiä. Osa kuvittelee haluavansa. Tyhjinä hetkinä rakkauden kaipuu hiipii mieleen salakavalasti altistaen epämiellyttäville tunteille ja ajatuksille, joita opitaan sysäämään sivuun suklaalla tai jollain muulla. Vuosien myötä tämä opitaan niin hyvin ettei enää asiaa edes välttämättä tiedosteta. Syömisen raiteilleen saamisen ensimmäinen vaihe voikin olla yhtä hyvin puolison hankinta (joka ei todellakaan ole helppoa) kuin ravitsemussuositusten ja lautasmallin kertaaminen. Toisaalta huonon parisuhteen päättäminen voi olla yhtä tehokasta.
Neljännellä tasolla ovat arvostuksen tarpeet. ”Kissa ellää kiitoksella, koira piän silityksellä. ” Sanoo vanha sananlasku savolaisittain. Ilmeisesti viitaten siihen, että ihmisen pitäisi pystyä elämään ilman päänsilityksiä? Tosiasia kuitenkin on, että kun ihminen kokee olevansa arvostettu, niin hän voi paremmin. Ja muistetaanpas sitten myös tämä, että tähän voi vaikuttaa myös itse. ” Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse” . ”Kuka ihmisen arvon nostaa, jos ei ihminen itse”. Ja tämä ei tarkoita mitään narsisitista itsensä ihailua ja ihannointia. Vaan, tervettä itsensä arvostamista ja hyväksymistä sekä omien tunteiden ja ajatusten validointia ja mitätöinnin vähentämistä. Että voi sanoa sekä hyvä sinä, että hyvä minä ja myös hyvä me ja hyvä te. Pelkällä itsensä arvostamisella ei välttämättä pärjää vaan kaipaamme huomiota, arvostusta ja kunnioitusta myös muilta. Jos sitä ei tule, niin se saattaa aiheuttaa epämäräistä pahaa oloa ja ahdistusta, joka voi johtaa tunnesyömiseen. Tähän tasoon kuuluu myös se, että itse kokee pystyvänsä kohtaamaan ja hyväksymään maailman niin kuin se on. Jos on jatkuvalla vastustusmielellä, voi se käydä raskaaksi ja syöminen voi siihenkin tuskaan tuoda lievitystä. Toki muut keinot voisivat olla parempia. Esimerkiksi opetella joustavan mielen taitoja, kuten hyväksymistä. Tähän kuuluu myös se, että kokee elämällään olevan merkitystä. Voi vaikka lukea Viktor Franklinin Ihmisyyden rajalla (mieluummin useampaan kertaan), niin saattaa vaikka merkitystä löytyä enempikin normaalista arjesta (note to myself!).
Ja vihdoin olemme kavunneet tarvehierarkian huipulle eli viidennelle tasolle. Maslow katsoo, että kun nuo muut tarpeet on tyydytetty, niin on mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja henkisyyden kehittämiseen. Kaikillahan ei ole tarvetta koulujen käynnin jälkeen opiskella enää mitään, vaan voivat elää ihan tyytyväisinä ja terveinä työtä tehden ja that´s it. Joillekin henkinen kasvu ja itsensä kehittäminen alkaa mennä pakkomielteiseksi. Suurin osa ihmisistä lienee näiden välimaastossa. Joillakin on tämä tarve, muttei mahdollisuuksia. Tästä aiheutuu stressiä ja säätelykeinona voikin olla syöminen. Tällöin puhutaan mielennälästä. Mieli kaipaisi sopivasti haastetta ja turhautuu, jos ei pääse käyttämää kaikkea potentiaaliaan. Näin voi käydä myös, mikäli ei työssään pääse käyttämään kaikkea oppimaansa hyväksi. Korkeimmalle tasolle kuuluu myös tietoisuus siitä, että elää ja toteuttaa sellaista elämää kuin todella haluaa elää. Itse kunkin kannattaa aina silloin tällöin puntaroida, että onko menossa ollenkaan oikeaan suuntaan. Tai ylipäätään tietääkö suuntaa tai löytyykö jotain kompassia sitä suuntaa näyttämään. Tähän liittyen on useita mielenkiintoisia harjoituksia Tunnesyöminen -kirjassa. Ohessa harjoitus, jonka avulla voi arvioida täyttyykö tarpeet ja mitä tunteita ja ajatuksia se herättää? Ja mitä voisi asian hyväksi tehdä?
TARPEET
Mieti, jokaisen tarpeen kohdalla täyttyykö se? täysin / jonkin verran / ei lainkaan
Mieti myös mitä tunteita ja ajatuksia se herättää? Mitä sille voisi tehdä?
1. FYYSISET TARPEET
Syöminen
Nukkuminen ja lepo
Liikkuminen
Fyysinen kontakti / kosketus
Seksuaalisuus
2. TURVALLISUUDEN TARPEET
Yleinen turvallisuus
Sopiva paikka asua
Taloudellinen turvallisuus
Mahdollisuus ilmaista mielipiteitään ja tehdä valintoja vapaasti ilman pelkoa
Muu:
3. YHTEENKUULUVUUDEN JA RAKKAUDEN TARPEET
Rakkauden antaminen ja saaminen
Ryhmään kuulumisen tunne ( perhe, yhteiskunta, työ ym.)
Tyydyttävä seksielämä
Muu:
4. ARVOSTUKSEN TARPEET
Merkityksellisyyden tunne
Tunne, että on kunnioitettu
Tunne, että on arvostettu, tunnustettu ja maineikas
Muu:
5.ITSENSÄ TOTEUTTAMISEN TARPEET
Oman potentiaalin ja taitojen kehittäminen
Tunne, että elää haluamansalaista elämää
Muu:
Palaan vielä tuohon tekstini alkuun. Se, mitä muistelin ihmisen perustarpeiksi, oli Naomi Feilin sanomaa:
• tarve tuntea olevansa turvassa ja rakastettu
• tarve olla hyödyllinen, työtä tekevä ja aktiivinen
• tarve ilmaista tunteita ja tulla kuulluksi.
Jos ihminen ei koe rakkautta, voi lohtusyöminen olla vaihtoehto selviytyä. Jollakin toisella syömisen tilalla voi olla armoton työnteko, liiallinen harrastaminen, tavaran haaliminen, viinan juonti tai joku muu. Hyödyllisyyden tai enneminkin hyödyttömyyden tunteen kanssa painivat esimerkiksi juuri eläköityneet. Varsinkin, jos ei ole lapsenlapsia tai harrastuksia, voi työelämän taakse jääminen jättää ammottavan aukon elämään. Joku saattaa täyttää sen ruuanlaitolla ja syömisellä. Joku jollain muulla, joku masentuu ja aika moni selviää kuitenkin ihan normaalisti. Tunnesyömiseen näistä vahvasti liittyy viimeinen kohta. Jos meidät on opetettu jo pienestä asti olemaan itkemättä ja nauramatta ja olemaan hiljaa, niin onko se ihme, että jotakin oiretta joskus tulee? Eihän sitä uskalla perustarvettaan toteuttaa, kun ei sitä olla aimminkaan sallittu. Naomi Feil on tuonut hoitotyöhön validoinnin eli tosissaan ottamisen – termin. Eli otetaan toisen sanomiset ja kokemukset sellaiseen hyväksyvästi, eikä olla heti mitätöiden sanomassa, että asia ei pidä paikkaansa. Tästäkin aiheesta avaamme jonkin verran kirjassamme. Jos tulee aina mitätöidyksi, voi tätä ahdistavasta kokemuksesta selviämiseksi tulla syöneeksi muutaman ylimääräisen keksin. Ja jos niin on tehnyt lapsena, herää se sisäinen lapsi vastaavissa tilanteissa aikuisenakin. Siis tilanteissa joissa koet, ettei sinua kuunnella eikä tunteiden ilmaisulle ole sijaa.
Filosofi Frank Martela puolestaan esittää ihmiselämän psykologisiksi perustapeiksi omaehtoisuuden, kyvykkyyden, yhteenkuuluvuuden ja hyväntekemisen. Omaehtoisuudella hän tarkoittaa kokemusta siitä, että on vapaa itse päättämään valinnoistaan ja tekemisistään. Kyvykkyys on sitä, että kokee osaavansa sen mitä tekee ja saa vielä aikaankin. Yhteenkuuluvuudella hän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että on yhteydessä toisiin ihmisiin. Ympärillä niin kotona , töissä ja harrastuksissa on ihmisiä jotka välittävät sinusta ja sinä heistä. Hyväntekemisellä Martela tarkoittaa kokemusta siitä, että omalla toiminnalla on myönteinen vaikutus muiden ihmisten elämään. Eli samaa kuin Feilin hyödyllisyys ja aktiivisuus tai Maslowin nelostason arvostuksen tarpeiden ja merkityksellisyyden tunne. Näiden tarpeiden täyttyminen lisää Martelan mukaan hyvinvointia, sisäistä motivaatiota ja jopa tuottavuutta. Myös Martelan jaottelun mukaan on aika helppoa ymmärtää, että mikäli psykologiset tarpeet jäävät tyydyttämättä, jollain keinoin ihmisparka yrittää kuitenkin selvitä. Joku ottamalla härkää sarvista ja tekemällä asioita, jotka johtavat tarpeiden täyttymiseen. Toiset saattavat sitten syödä tai/ja juoda epämääräiseen pahanolon ja tyytymättömyyden tunteeseensa. Joku osaa jopa nimetä mitä tuntee, muttei ole voimaa tehdä asialle mitään, vaan tyytyy kohtaloonsa.
• pidä huoli riittävästä ja laadukkaasta nukkumisesta
• syö monipuolisesti, riittävästi ja säännöllisesti
• harrasta liikuntaa sopivasti
• tyydytä muutkin perustarpeet
• elä arvojesi mukaan
• harjoittele tunteiden ja mielihalujen säätelyä
Kun sinulle tulee halu syödä ja epäilet että kyse voisi olla tunnesyömisestä:
1.Pysähdy ja huomaa miltä kehossasi tuntuu.
2. Nimeä tunne ja huomaa myös ajatukset erillisinä sinusta
3. Hengitä muutaman kerran syvään; nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.
4. Kysy itseltäsi onko sinulla nälkä? Jos vastaat kyllä, niin kysy sitten itseltäsi mitä ruokaa ja paljonko kehosi tarvitsee? Olisiko paikallaan esim. kevyt salaattipäivällinen vai huutaako kehosi energiapitoisempaa ruokaa? Sitten syö itsesi kylläiseksi.
5. Jos vastaat, että ei ole nälkä, niin älä syö. Kysy itseltäsi mitä tarvitset juuri nyt? Tarvitseeko kehosi lepoa, liikuntaa tai kosketusta? Puolen tunnin päiväunet oman kullan vieressä voisi ollakin syömistä parempi vaihtoehto. Siinä tulisi lepo ja kosketus samalla. Vai onko jano ja pari lasillista vettä riittää.
6.Vai onko kyse jostain henkisestä tai sosiaalisesta tarpeesta kuten tarpeesta olla yhteydessä muihin ihmisiin? Täyttääkö sometus sen tarpeen vai soittaisitko jollekin tai sopisitte jopa tapaamisen?
Lähteinä käytetty seuraavia:
Palssa Anette & Kauppinen Maare: Tunnesyöminen (Tammi 2018)
Martela Frank: https://frankmartela.fi/2014/04/04/itseohjautuvuusteoria-eli-kolme-vastausta-siihen-mika-tekee-ihmisen-onnelliseksi/
Sipola Satu: Validaatio, tunteiden kuuntelu:
https://satumaiset.files.wordpress.com/2010/12/validaatio_tunteiden_kuuntelu1.pdf
Maaren ja Aneten voit tavata Helsingin kirjamessuilta 27.10. klo 13-14 Jenny Lehtisen haastateltavina paneelikeskustelussa. Mukana myös Katarina Meskanen ja Jonna Heinonen, paikka Vallisaari .
https://kirjamessut.messukeskus.com/ohjelma/480701/miten-tunnesyominen-pysaytetaan?lang=fi
Maare tavattavissa Kuntosali Alfidossa Kuopiossa keskiviikkona 24.10. klo 17-18. Tämä teksti julkaistaan Justsopivasti – blogissa.
Maare Kauppinen
TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti,
kognitiivinen lyhytterapeutti, mindfulnessohjaaja,
Tunnesyöminen- kirjan toinen kirjoittaja.
www.ravitsemusterapiamustikka.fi
Vastaanotot Terveystalon toimipisteissä Savon alueella.
Vaikka välillä voi tuntua, että töiden ongelmat ovat isoa hyhmää, joita on hankala parantaa, voi niitä koittaa jäsentää esim tähän tapaan. Erittelin ongelmia vaikuttamisen mahdollisuuksien mukaan. Tämä luonnollisesti on yksinkertaistus ja tarkoitus on herättää ajattelemaan omaa työtä osana kokonaisuutta ja miten voisi parantaa työn tekemistä eri tilanteisssa.
Tällä ei pelasta koko maailmaa (tai firmaa), mutta melko varmasti helpottanee omaa päivittäistä taivaltaan. Iso kysymys on, että mitä minulta odotetaan ja miten saisin sen tehtyä suhteellisen kivuttomasti? Osaanko priorisoida työtäni, jotta työaika menee siihen oikeasti oleelliseen? Tarvitsenko tarkat deadlinet ja suunnitelmat vai toiminko paremmin “vapaammassa” ympäristössä? Olenko sinut kaiken tekniikan ja tekemisen kanssa alkaen sähköpostista ja muista viestintävärkeistä ja päätyen vaikkapa agile/lean-menetelmien käyttöön? Jaksanko töissä ja palaudunko työn ulkopuolella vai pyöriikö työt öisin mielessä? Miten jaksan duunia ylihuomenna, ensi kuussa ja parin vuoden päästä? Miten itseohjautuvuutta tuetaan töissä?
Oman tontin parantamisen lisäksi helpottaa, jos työkaverit / tiimi pystyy kommunikoimaan ja miettimään mitä ollaan tekemässä ja miten tekemistä voisi kehittää. Millaisia tekemisen tapoja voidaan sopia tiimille, jotta asiat tulee tehtyä hyvässä järjestyksessä ja ilman suurta hoppua? Miten annetaan työrauha työkavereille, kun on keskittymisen aika ja millaisia käytäntöjä sovitaan palavereihin, jotta tieto siirtyy, mutta vältetään ajanhukkaa? Missä tietojen pitäisi olla, jotta kaikki pääsevät hyödyntämään sitä?
Tässä auttaa valtavasti jos on valmiiksi ja hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Jos ei ole, niin tämä voi olla hyvä hetki aloittaa luomaan sitä, koska tämän edistäminen hyödyttää kaikkia.
Oman ja tiimin tekemisten parantamisella korjaa päivittäistä jaksamistaan paljon, mutta miten ottaa osaa firman toiminnan parantamiseen? Oikeastaan juurikin parantamalla omaa ja tiimin toimintaa SEKÄ jakamalla sitä tietoa muille. Kun on lentokoneessa ensin laittanut happinaamarin itselleen, voi sen jälkeeen auttaa muita. Työelämässä voi olla hyvin samansuuntainen periaate. On myös tärkeä tunnistaa oman vaikuttamisen rajat. Voi olla, että itsellä on paljon parempi strategia pöytälaatikossa firmalle, mutta ongelma on, että kukaan ei tiedä siitä. Pyydä palaveri pomon, pomon pomon tai pomon pomon pomon tai.. noh, jonkun kanssa. Esittele ideasi ja/tai jaa se useamman ihmisen nähtäväksi. Pyydä palautetta. Et voi päättää toteutetaanko sitä, mutta voit esittää ajatuksiasi jolloin edes teoriassa niistä voidaan napata kiinni. Jos ei napata, niin ehkä aika ei ollut kypsä tai sitä ei ymmärretty. Seuraavaan kertaan.
Istahda hetkeksi alas ja mieti omaa työtä ja miten teet sitä. Ota kuppi kahvia ja juttele kaverin kanssa asiasta. Aloita kokeilemaan pienillä parannuksilla. Jos ei toimi heti, niin kokeile uudestaan ja vaikka vähän toisella tapaa. Jos tähän tarvitsee apua, niin mahdollisuus on myös järkätä fasilitoitua työpajaa, jossa parannettavia asioita voi yhdessä työstää. Työelämän parantaminen ei ole pikajuoksua, vaan ultrajuoksua, jota juostaan tällä hetkellä silmät kiinni ja toisinaan myös takaperin.
Seuraa kirjoituksia myös facebookissa
Työelämä on rikki.
Oma kokemus eri paikoista sekä yleisen keskustelun fiillis on, että lähes kaikkialla on krooninen kiire ja sitä myöden porukka alkaa olla väsähtänyt työssään. Monessa paikassa tehdyn työn merkitys on hämärtynyt ja tuntuu, että on kauhea kiire tehdä ja korjata asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä alunperinkään. Kehitytään paremmiksi ongelmanratkaisijoiksi, mutta valitettavasti ei aina tiedetä mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa. Pääasia, että tulee valmista ja mielellään jo eilen.
Kiirettä ja “työhyvinvointia” korjataan eri paikoissa eri tavoin. Aiemmin hankittiin biljardipöytiä ja kolaa kaappiin, nykyään liikuntaseteleitä ja salikortteja. Osassa paikoista on myös herätty ajattelemaan työn merkitystä ja sujuvaa tekemistä mm. ketterin menetelmin. Tätä ajattelua olen myös itse päässyt tekemään viimeisen 10 vuoden ajan. Samaan aikaan kuitenkin kun olen oppinut sekä tekemään ja ajattelemaan ketterästi, olen huomannut että edelleen se ihminen siellä työpaikalla jää vähemmälle huomioille. Millä fiiliksillä tullaan töihin yleensä? Onko yleisesti jaksamista ja energiaa? Palveleeko tiimin tavat tekemistä? Onko töiden ulkopuolella mielekästä tekemistä jne? Enkä tarkoita, että työpaikan pitäisi olla päiväkoti, missä vaihdetaan vaipat kun vetelät lurahtaa pöksyihin, mutta väitän että jos ihmisen ottaa huomioon kokonaisuutena ja tarjoaa keinoja vaikuttaa omaan työhön ja elämiseen, on hänen parempi olla töissä ja sitä myöden myös tekemisen laatu, ideat ja yhteistyö paranee.
Tätä kuviota haluan kehittää paremmaksi. Sen sijaan, että nyt hakisin vielä lisää oppia ketteristä menetelmistä, niin tällä hetkellä mielestäni minulle on fiksumpaa oppia enemmän ihmisten kohtaamisista, valmentamisesta, empatiasta ja kuuntelusta sekä miettiä miten parannetaan ja tuetaan itseohjautuvuutta. Joten aloitin nyt syksyllä Valmentamossa LCF life coach -opiskelut työn ohessa. Vaikka nämä asiat eivät ole entuudestaankaan ihan vieraita, koen että lisäoppi ei kaada ojaan eikä pieni ajatusten ravistelu tee pahaa.
Uskon, että saan koulutuksesta ennen kaikkea lisää työkaluja nimenomaan työelämän parantamiseen yhdessä jo käytössä olevien lean- ja agile-menetelmien avulla, pidän myös tärkeänä että pääsen tekemään perinteistä valmennusta työn ulkopuolella. Mielestäni parempi valmentaja ymmärtää just sopivasti työtä, työelämää ja elämää.
Kirjoitan aiheesta lisää ja sitä voit seurata helposti tässä blogissa, facebookissa ja instassa. Ota seurantaan!
Joskus pohtinut mielessäin, että pieni irtiotto viikonloppuna uusiin maisemiin voisi toimia piristävänä minilomana. Mutta sitten jotenkin aina jäänyt ajatuksen asteelle, että minne sitä sitten menisi, mitä tekisi, ehtiikö kuitenkaan mitään ja netflixiinkin tuli just uusi sarja ja ehkä vettä sataa ja pyykkiäkin pitäisi…
Tällä kertaa kuitenkin ajatus toteutui ja viikonlopun irtiotto oli mitä mainioin!
Eka ajatus oli huristella Repoveden kansallispuistoon vaeltelemaan ja että yöpyisi lähempänä kohdetta perjantaiyön. Airbnb:tä katsellessa löytyi Pyhtäältä mukavan tuntuinen mummonmökki, missä oli sauna. Lisäksi lähempänä löytyi Kukuljärven vaellusreitti, joten Repovesi jää odottamaan parempaa hetkeä.
Perjantaina siis reipas tunti autoilua ja paikan päällä majoittaja keitteli kahvit ja tarjosi itsetehtyä raparperipiirakkaa. Hetkisen aikaa turisten mukavia ja emäntä kertoi pirtin historiaa ja vähän paikallisia nähtävyyksiä. Kahvien jälkeen iltakävelylle Pyhtään kivikirkolle ja sekä paikalliselle ABC:lle hakemaan pari saunajuomaa. Palatessa sauna olikin jo lämmitetty valmiiksi joten illan ohjelmassa oli parin tunnin löylyt ja ilta-aurinkoa terassilla.
Lauantaina alakerrasta löytyi katettuna aamupalaa ja kahvia! Herkut naamariin nautiskellen ja sitten kohti Kukuljärven vaellusreittiä. Kahdeksan kilometriä tuntui ajatuksena kevyeltä päivä kävelyltä, mutta reitti olikin yllättävän haastava ja aikaa meni melkein kolme tuntia. Strömforsin ruukillakin näytti olevan tapahtumaa, mutta tässä vaiheessa mielenkiinto (ja nälkä) vei Loviisan suuntaan. Cafe Saltbodanin maittavan burgerin jälkeen sitten pikkuteitä pitkin takaisin Helsinkiin. Reissun kesto n. 24 h, mutta mukavia kokemuksia tuli sen verran, kuin että olisi ollut pidemmänkin ajan.
Pakko myöntää, että ilman Airbnb:tä olisi koskaan tullut yövyttyä Pyhtäällä, mutta nyt tämän mainion majoituksen johdosta jäi olo, että löytyisikö lisää tunnelmallisia majapaikkoja (saunalla)?
Toivottavasti. Näistä olisi mukava kirjoitella lisää. Suosittelen ehdottomasti ja kuulen mieluusti myös vinkkejä.
Kirjoitin edellisessä merkinnässä toistaiseksi onnistuneesta painonpudotuksesta. Toistaiseksi onnistuneesta, koska jossain jo tuli palautetta, että jos kahden vuoden päästä kilot ovat pysyneet poissa, niin pudotus voidaan todeta varmaan lopullisesti onnistuneeksi? Eli näemmä olen nyt sitoutunut sitten ainakin kahdeksi vuodeksi kertomaan onnistumisia ja epäonnistumisia aiheen tiimoilta. Selvä homma…
Palautetta tuli myös siitä, että helppoahan se on pudottaa isosta painosta muutama kilo pois, mutta toista se on jos ylipainoa on vain muutama kilo. Tämä pitää ehdottomasti paikkaansa. Sanoisin niin, että painon pudottaminen on yksinkertaista, mutta välttämättä se ei ole helppoa edes alussa. Usein pitää kääntää muutamaa vipua päässään oikeaan suuntaan, että pääsee edes alkuun ja uskaltaa yrittää. Ja aina toisten kohdalla tämä näyttää jopa kiusallisen helpolta.
Omalla kohdalla nuo n. 10 kiloa tosiaan lähti “liiankin” helposti ja siksi onkin nyt mielenkiintoista nähdä, että miten tämä etenee jatkossa.
Olen melko vakuuttunut, että kaikki mitä pitää tavoittelemisen arvoisena, vaatii aikaa ja oikean suuntaista tekemistä.
Jos mietin omia tavoitteitani, niin pelkistettynä
– olla hyvässä kunnossa (jaksaa arkea, sietää stressiä ja tarvittaessa nostelee pesukoneita ja painii karhujen kanssa)
– syödä nautinnollisesti ilman pelkoa valtavasta painonnoususta. (mmmm.. pizzaa.. ja punkkua..)
– elää ja naatiskella kaikenlaisesta puuhailusta ja pysyä uteliaana ja uskaliaana (viinijooga, reissailut, jne)
Näiden tavoitteiden tekeminen omalla kohdallani voisi muodostua näin.
– Aktiivisuutta arjessa (enemmän askelia, työmatkaliikuntaa, portaita hissin sijaan jne)
– Liikuntaa (maltillisesti kasvavaa, tavoitteellista ja monipuolista liikkumista)
– Syödä terveellisesti ja sopivalla rytmillä mahdollisimman monta kertaa viikon aikana
– Tarttua tilaisuuksiin ja haastaa itseäni vaikka bloggaamalla painon pudotuksesta..
– Kannustaa itseäni ja muita kokeilemaan sitä mikä kiinnostaa ja kehottamaan lopettaa loputon itsensä ruoskinta.
Aika kelvolliset?
Perimmäisenä tavoitteena itsellä oli terveyden lisääminen / mahdollisten tulevien sairauksien ehkäisy. Tätä pyrin edistämään pudottamalla painoa, johon tärkeimpänä työkaluna on oikeanlainen syömisen opettelu ja aktiivisuus/liikunta. Kumpaakaan näistä ei voi tehdä varastoon tai hoitaa joskus myöhemmin “kerralla kuntoon” vaan molempia on hyvä alkaa opettelemaan samantien. Sitten vain säädellä tekemisen liekkiä isommaksi tai pienemmäksi tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan.
Mutta kuitenkin niin, että tämän päivän hurma ei saisi olla huomisen turma. Eli tekemisen tahti sitä mukaa, että mielekkyys säilyy ja asiaa on kiva tehdä ensi viikollakin.
Ja näin huomataan, että elämäntaparemontti onkin kitudieettien, kieltojen ja jatkuvan ruoskimisen sijaan oikeansuuntaisten asioiden jatkuvaa pientä tekemistä ja opettelua. Välillä tämä kaikki hidastuu, pysähtyy ja ottaa takapakkia. Ei tällöin ole epäonnistunut ihmisenä, jonka pitää ruoskia itseään vaan tarjota itselleen olkapää, jota vasten todeta, että opittiinko tästä jotain? Ja jatkaa matkaa kun hetki taas koittaa.
Näiden avulla myös kilot alkavat löytämään paikkansa pitkässä juoksussa.
Jos ajatus houkuttelee, niin nyt on hyvä hetki miettiä ensi viikkoa. Mitkä voisivat olla omalla kohdalla ne pienet ensimmäiset askeleet syömisen ja liikkumisen kohdalla mitä kokeilet?
Itse olen myös matkalla ja tätä opettelua saa helpoiten seurattua esim facebookissa tai instassa. Seuraa ja anna palautetta, kannusta tai kiroa! Kaikki luetaan!
