Ehkä meidän pitäisi useammin muistaa kuolevaisuutemme?

Photo by Anthony Tori on Unsplash

Tldr: Elämä on rajallinen ja kuolema koittaa. Vaikka eläisit “vanhaksi” niin jaksatko/pystytkö vielä silloin toteuttamaan mitä halusit? Tiedätkö ylipäätään mitä haluat?

Omalla kohdalla tajusin tämän muutamia vuosia sitten, kun molemmat vanhempani kuolivat lyhyen ajan sisällä hieman yli 60 vuotiaina ja olin itse onnettomuudessa. Kun itsekin jo lähestyy keski-ikää, niin alkaa ehkä huomaamaan, että ei tätä aikaa ihan loputtomasti ole.

Jos tuosta pyöräyttää laskeskellen suoraviivaisesti ja vähän harhaisin oletuksin, niin peliaikaa on itsellä jäljellä n. parikymmentä vuotta. Tähän sitten kun arvuuttelee yllätysmuuttujia omista ja muiden sairauksista, maailmantilanteista (epidemiat, lamat jne) niin yhtäkkiä voi havahtua, että kauankohan oikeasti ylipäätään vielä lanttu leikkaa ja jaksaa itse nousta sohvalta käymään kaupassa, puhumattakaan muista vaativammista toimista. Toisaalta myös, että onko työkykyinen ja onko ylipäätään töitä tarjolla?

Sitten löydän kuitenkin rauhoittelemasta itseäni, että kyllähän omat elintavat ovat nyt kuitenkin kertaluokkaa paremmat kuin omilla vanhemmilla. Että varmaan nyt kuitenkin hieman enemmän on vuosia elämässä?

Voi olla. Tai sitten ei. Tulee syöpä, muistisairaus, auto ajaa kumoon, lentokone tippuu päähän tai maailmaan leviää iso epidemia johon voi kuolla. Iso oivallus ei ollut se, että kuvittelenko eläväni (hieman) pidempään kuin vanhempani, vaan mitä näillä rajallisilla vuosilla haluaa vielä tehdä?

Hyvä kysymys lienee, että haluanko saada jotain aikaiseksi? Edetä uralla jonnekin, tienata paljon varallisuutta, rakentaa talon, jotain muuta? Mitä?

Mutta ehkä tärkeämpi kysymys voikin olla, että millaista elämää sitä haluaisi elää? Ja olisiko sitä mahdollista ja mielekästä alkaa muotoilemaan jäljellä olevista vuosista?

Voisinko oppia olemaan myötätuntoisempi itselleni ja alkaa itseni parhaaksi kaveriksi, joka kannustaa just sopivan lempeästi ja jämäkästi tarvittaessa?

Voisinko alkaa oman elämän tutkija-toteuttajaksi, joka löytäisi omaa sopivaa rytmiä työhön ja vapaa-aikaan?

Oppisinko kuuntelemaan itseäni ja omia tarpeitani ja pienin askelin myös toteuttamaan niitä?

Olisinko rohkea ja aina tilaisuuden tullen kannustaisin lähipiiriä rohkaisevin sanoin ja tarpeellisin teoin uskaltautumaan tavoittelemaan omia unelmiaan?

Jos ei vielä ole hyvä hetki, niin koska sitten olisi?

Memento mori – Muista kuolevaisuutesi.

Antti

Agilisti, konsultti, life coach ja viinijoogi Lue lisää minusta ja palveluistani.