“Life coachaus on vahingollista”

budda

Sanna Mämmi kirjoittaa avoimesti life coachauksesta. Otsikko on lainaus tekstistä.

Pakko myöntää, että en ihan kauhean yllättynyt ole. Tämä oli ensimmäinen juttu minkä minä luin, mutta tuskin jää viimeiseksi.

Tällä hetkellä pinnalla on trendi mikä ohjaa ihmistä kehittämään itseään kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Tuntuu, että perusasiat syömisestä lähtien on problematisoitu ja kaikkeen tarvitaan (maksullista) apua. Siellä missä on markkinarako, siellä on mahdollisuus. Ja mitä suurempi tarve, sitä enemmän alalle löytyy monenlaista yrittäjää. Mikäs sen hienompaa kuin auttaa ihmisiä löytämään todellinen potentiaali ja vastaamaan elämän heittämiin haasteisiin? Jalo tehtävä, mutta riittääkö osaaminen aina?

Samankaltainen haaste on myös liikuntapuolella, missä verrattain kevyellä koulutuksella myydään personal trainer -palveluita. Pelkkä koulutus, sertifikaatti tai sen puute ei tietenkää tee kenestäkään hyvää tai huonoa opastajaa. Ongelma lienee laadunvaihtelussa. Ja huonompi laatu rapauttaa alaa.
Hyvinvointibisneksen kasvun myötä Suomeen on tullut uusia ammatteja, kuten life coachit. Psykologiliittoa mietityttää alan valvomattomuus ja kouluttajien vähäiset tutkintotiedot.
Hyvä ja ammattitaitoinen life coach on varmasti paikkansa ja palkkansa ansainnut. Muuten kehottaisin ihmisiä kriittisyyteen. Valmentajan pakeille marssiminen lienee helpompi vaihtoehto kuin pysähtyä hetkeksi ja miettiä omaa elämää ja sen mahdollisia kipukohtia.  Kun on ensin tehnyt itsensä kanssa pohjatyötä, voi ulkopuolisestakin avusta olla parempi hyöty.

Suosittelen luettavaksi esim Anthony de Mellon Havahtumista ja Sheldon B. Koppin Jos tapaat matkallasi buddhan, tapa hänet! (lue arvostelu) Molemmat painottavat pitkälti vastuun ottamista omasta elämästä.

Elämä ei aina ole helppoa, mutta siksi se onkin opettelemisen arvoista.

Voimia ja rohkeutta matkaan!

 

 

Antti

Olen mies ja kirjoitan blogia. Helkkarin kiva juttu, että sinä luet sitä. Lue lisää minusta.