Kahdeksankymmentä kaksikymmentä

dacapo

Ravitsemuksesta puhuttaessa on jossain määrin esillä ollut 80/20 ajattelu. Lyhyesti tämä tarkoittaa, että kun suurimman osan (80%) syöt fiksusti, niin loput (20%) ei enää kaada maailmaa tai vaikutukset ovat melko pienet.

Vastaava taitaa toimia myös ihan vaan elämisen tavoissa. Kun suurimman osan ajasta lepää, liikkuu ja nukkuu riittävästi, niin viikonloppujen satunnaiset rilluttelut, lepoviikot tms eivät pitäisi olla ongelma vaan jonkinlainen fiksu osa hyvää kokonaisuutta. Alan kallistua ajatukseen, että täydellisyys on hyvänlaista vikasietoa.

Liikkuminen tuo energiaa ja tykkään liikkua säännöllisesti, mutta en itke itseäni uneen jos viikko jää välistä “kiireen” vuoksi. Tykkään syödä fiksusti ja siitä tulee hyvä olo, mutta en juhlissa kieltäydy suklaakakusta tai sunnuntain toveriöveribrunssista ja niin edelleen. Jos voin suurimman osan ajasta tehdä valinnat ilman kyyneliä, niin satunnainen väärä valintakaan ei pahemmin itketä.

Voihan tämä tietty olla toisinkin.

 

Muuten liikkuisin, mutta ei ehdi

Aika usein kuulee ja välillä yllättää itsensäkin ajattelemasta, että muuten tekisi vaikka mitä, mutta kun ei ehdi.

Jos nyt napataan vaikkapa vain tuo liikkuminen, niin melko pieni aika viikossa jo riittää. Ja jos ei ole liikkunut koskaan/pitkään aikaan, niin mielekkääseen liikkumiseen aluksi ei edes saa edes menemään liikaa aikaa.

Mari Puoskari selvittää oman liikkumisensa täällä. Ajallisesti arvaan, että n. neljä tuntia ja viisi viikkokertaa pl. sunnuntain pidempi pätkä.

Vähempikin riittää aluksi. Kun tulee rutiinia ja tuntuu mukavalta, on helpompi sitten löytää aikaakin liikkumiseen.