Joustavan haasteen haasteet

Kävin taannoin Inbody -mittauksessa. Tuloksena mittauksesta tulee lippunen, missä on tietoa kehonkoostumuksesta. Itselläni mittarit meni yli lähes kaikessa, mikä oli ehkä arvattavissakin. Tarkoitus olisi ottaa toinen mittaus n. 4 kk päästä ja katsoa onko lukuihin tullut mitään muutosta noudattamalla virallisia ravitsemus- ja liikuntasuosituksia.

paino 108,1 kg
viskeraalirasvan taso 10 (hyvä taso: 1-9)
lihasmassa 48,1 kg
rasvaprosentti 23,2

Tässä kohtaa on pakko myöntää, että kuvittelin jo tässä vaiheessa asian edenneen hyvää vauhtia. Ja samalla olen huomannut, että “joustavassa” haasteessa on omat haasteensa. Koska koitan pitää kiinni kynsin ja hampain “rennosta” suhtautumisesta ruokaan ja treenaamiseen, niin löydän itseni monta kertaa tilanteesta, missä otan pikkuisen vielä lisää hyvää ruokaa, jälkiruokaa, välipalaa, grillattavaa.. koska olen nimenomaan joustava. Ja nyt viimeistään pitäisi havaita, että 80-20 tarkoittaa oikeasti sitä, että useammin on valittava toisin. Kyse on kuitenkin edelleen aika yksinkertaisesta asiasta, eli miten paljon kulutan omaan syömiseen nähden. Ja koska toistaiseksi harjoittelen maltillisesti (jopa vähän), niin kulutuskaan ei ole kovin korkealla. Ja tästä syystä olisi kriittistä opetella tavaksi tehdä ne paremmat valinnat per päivä.

“Mikäs näistä oli se parempi valinta?”

Ja vaikka kuinka koitan ajatella joustavasti, niin tavat taidetaan kuitenkin aluksi tehdä sitoutuneesti ja joskus hieman hammasta purren. Mukavaa tässä kuitenkin on se, että jokainen kerta voi myös valita toisin. Koska on vain itselleen tilivelvollinen. Ja luksusta on se, että jos nuo valinnat jää oikeasti sinne 20% eli silloin suurin osa valinnoista on niitä terveyden kannalta edullisia.

Lähden lomareissulle n. kolmen viikon päästä. Siihen asti sitoudun tekemään liikunnan suhteen jotain joka päivä (venyttelyä, aerobista, voimaharjoittelua), jotta tulee vähintään se 4 h/vko täyteen. Ruokailun suhteen ajattelin, että syön selkeämmällä rytmillä ja jätän ylimääräiset välipalat pois (aamupala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala, jos on nälkä).

Vaikka täällä ei edettäisi samalla määrätietoisuudella kuin bikinifitnesstreenaajan pakaratreeni, niin edetään kuitenkin. Ja jossei muuten, niin lasken rimaa. Hemmetti! Tarvittaessa kaivan kuopan sille rimalle, että menen yli. Tarvitaan päättäväisyyttä. Sopivasti.

Tavalla tai toisella.

 

 

 

Kahdeksankymmentä kaksikymmentä

dacapo

Ravitsemuksesta puhuttaessa on jossain määrin esillä ollut 80/20 ajattelu. Lyhyesti tämä tarkoittaa, että kun suurimman osan (80%) syöt fiksusti, niin loput (20%) ei enää kaada maailmaa tai vaikutukset ovat melko pienet.

Vastaava taitaa toimia myös ihan vaan elämisen tavoissa. Kun suurimman osan ajasta lepää, liikkuu ja nukkuu riittävästi, niin viikonloppujen satunnaiset rilluttelut, lepoviikot tms eivät pitäisi olla ongelma vaan jonkinlainen fiksu osa hyvää kokonaisuutta. Alan kallistua ajatukseen, että täydellisyys on hyvänlaista vikasietoa.

Liikkuminen tuo energiaa ja tykkään liikkua säännöllisesti, mutta en itke itseäni uneen jos viikko jää välistä “kiireen” vuoksi. Tykkään syödä fiksusti ja siitä tulee hyvä olo, mutta en juhlissa kieltäydy suklaakakusta tai sunnuntain toveriöveribrunssista ja niin edelleen. Jos voin suurimman osan ajasta tehdä valinnat ilman kyyneliä, niin satunnainen väärä valintakaan ei pahemmin itketä.

Voihan tämä tietty olla toisinkin.

 

Uskallatko epäonnistua?


kuva chrisgriffith

Lueskelin juttua painonnostosta. Taikka oikeastaan epäonnistumisesta. Ja ihan tarkallaan ottaen yrittämisestä ja kehittymisestä.

Vaikka tuon voi nähdä äkkiseltään nähdä vain huippujen huippusuoritusten oikeutena epäonnistua, niin epäonnistumisen oikeus kuuluu  meille kaikille ihan arkipäiväisissä asioissa. Kun aloitat jonkun asian tekemisen ensimmäistä kertaa elämässäsi, kun jatkat jotain asiaa pitkän tauon jälkeen, kun teet jotain pitkäjänteisesti, kun kokeilet jotain silloin tällöin, kun..

Epäonnistumisen pelko on kuluttavaa. Hävettää, kun ei osaa. Hävettää, kun ei onnistu. Ei onnistu vaikka kuinka en olisi tätä vielä harjoitellut, enkä edes tiedä mitä pitäisi tehdä, niin siltikään en onnistu. Miten on mahdollista?!

Pahimmillaan jätetään yrittämättä ja sitä kautta kehittymättä.

Eikä kyse ole pelkästään yksittäisistä taidoista tai suorituksista, vaan tavoista ja asenteesta. Harvasta norsunvitulla olevasta naamasta tulee aurinkoinen yhdessä yössä. Harva sohvaperuna sormien napsautuksella juoksee seuraavat 10 vuotta aamulenkkejä. Epäonnistuminen on merkki, että on tekemässä jotain sopivan haastavaa ja jotain, missä on kehittämistä.

Esimerkki tulee nyt painonnostosta, mutta tämä kyllä istuu moneen muuhunkin osa-alueeseen elämässä.