Author: Antti

Tietokirjailija, motivaatiokuiskaaja ja ihmisten valmentaja. Yrityspuolella sanahirviö agile transformation & culture make-it-happen Lue lisää minusta ja palveluistani. Ja tutustu vinkkipiiriin.

Muuten liikkuisin, mutta ei ehdi

Antti 1 Comment

Aika usein kuulee ja välillä yllättää itsensäkin ajattelemasta, että muuten tekisi vaikka mitä, mutta kun ei ehdi.

Jos nyt napataan vaikkapa vain tuo liikkuminen, niin melko pieni aika viikossa jo riittää. Ja jos ei ole liikkunut koskaan/pitkään aikaan, niin mielekkääseen liikkumiseen aluksi ei edes saa edes menemään liikaa aikaa.

Mari Puoskari selvittää oman liikkumisensa täällä. Ajallisesti arvaan, että n. neljä tuntia ja viisi viikkokertaa pl. sunnuntain pidempi pätkä.

Vähempikin riittää aluksi. Kun tulee rutiinia ja tuntuu mukavalta, on helpompi sitten löytää aikaakin liikkumiseen.

Politiikka ja puolueet

Antti 1 Comment

Kuntavaalit lähestyy. Joko sitä on vallan keski-ikäistynyt taikka sitten politiikasta puhutaan nykyään enemmän ja ehkä jopa innostavammin. Tai molempia.

Tuntuu, että politiikkaa on kiva katsoa hieman etäältä. Kokonaisuuksia. Omat, tärkeät asiat löytyvät vähän sieltä täältä. Henkistä kotia ei kyllä toistaiseksi mistään. Jos on jossain hyvää, niin on sitten kyllä huonoakin. Sitäkö se sitoutuneempi osallistuminen sitten olisi, kompromissien tekemistä?

Toisaalta kun ei ole sitoutunut, niin on ehkä helpompi tunnustaa, että hyviä ajatuksia tulee välillä suunnasta ja toisesta. Jos nappaa jonkun värisen kirjan, niin onko sitä enää toisten ajatuksille yhtä avoin?

Tiedättekö?

Sananvapaus ja ne kaikki ruutitynnyrit.

Antti Leave a comment

Tätä sietää jonkun muunkin pohtia, ja mieluusti paremmin.

Mutta itseäni vaivaa, että jos pikkurikollinen viekkaudella ja vääryydellä aikaansaa nolon filmin, jonka vuoksi ihmisiä aletaan tappamaan ympäri maailmaa. Niin eikö tuossa nyt ole annettu kenelle tahansa maailmanpolttajalle aseet aiheuttaa mittavia ongelmia helposti tai helpommin? Piirrä kuva ja nimeä se profeetaksi.

Vai onko kyseessä uusinta Sarajevon laukauksista?

 

 

Liikkuminen on vaikeaa

Antti Leave a comment

Eikö olekin? Liikuntakeskusten tarjonta ylittää kaikkien käsityskyvyn. On sitä ja tätä intervallia, supermuokkausta, pacecore, superhyper ja funktiojumbaa, joka on tieteellisesti todistettu tuottavan 20% seksikkäämmät pakarat. Sitten pitää valita joku tunti viimein ja ohjaaja on väärä, kun se ei huuda tarpeeksi/huutaa liikaa.

Vaikka eihän ryhmäliikunta yksin tietty auta. Pitää käydä myös salilla ja aloittaessa on pakko tietää tehdäänkö 3 vai 4 jakoinen ohjelma ja kuinka monta eristävää liikettä tehdään millekin ongelma-alueelle? Allit, niitä kun on pakko treenata aina ainakin kolmella eri liikkeellä.

Peruskunnostakin pitäisi pitää huolta ja jos tässä oikeasti aikoo edistyä, niin treenattava olisi mieluusti neljä kertaa viikossa. Matalilla sykkeillä, vähintään tunti kerrallaan. Sympaattisesti hiekkatietä naamapunaisena.

Ja sitten tietty oli se haastava työ, ura, opiskelut, mies/vaimo, lapset ja kaverit.

Ei vaan voi aloittaa mitään, kun ei aika riitä!

Vai voiko?

Käy kävelyllä. Hölkkää pieni hetki. Hypi yhdellä jalalla pieni tovi. Vaikka takaperin. Roiku tangossa. Punnerra puuta/penkkiä vasten. Kokeile istua maahan ja nousta ylös ilman käsiä. Koita nostaa jotain raskaampaa (matkalaukku, teini-ikäinen sängystä, sohva). Lisää sosiaalisuus ja tee kaikki tuo (hyvän) kaverin kanssa.

Vähän kerrallaan ja pikkuhiljaa lisäillen.

Vaiettu salaisuus?

Antti 2 Comments

Ehkä tämä on teille tuttua kauraa, mutta minua on sivistetty taannoin.

Olen pessyt astioitani turhautumiseen asti, niihin jääden aina jotain rantua. Kunnes minua valistettiin, että kaupan oma merkki on silkkaa kuraa, että Fairya sen olla pitää.

Ja niin piti, kas kun astiat on kirkkaita taas. Ja mieli siinä sivussa.

Nyt mietityttää, että mitähän muuta “kuraa” itsellä on käytössä, eikä tajua vaatia parempaa, koska ei tiedä paremmasta.

Välineurheilua, sano?

Blogien paluu?

Antti Leave a comment

Niin helpoksi kun facebook aikoinaan teki linkkien jakamisen, niin johonkin jäi kolkuttelemaan pari asiaa. Tuolloin linkkien jakaminen onnistui ainoastaan kavereille (huom! facebook-kavereille). Ja toisena juttuna statusten lyhykäisyys ja ohimenevyys. Ei sillä, että yksittäisen bloggauksenkaan kovin eeppinen pitäisi olla. Mutta ehkäpä se tunne, että se on tässä näin, minun kirjoittamana ja “omassa paikassaan”. Niin pitkänä tai lyhyenä kuin sen tahdon. Ja avoinna kaikelle kansalle.

Aihettahan pohtii moni muukin.

Tällä vivulla, kirjoitellaan.