Blogi – Page 3 – JUST SOPIVASTI

Itselle muistiin koronaeristyksen ajaksi

Antti 26/03/2020

Photo by Aarón Blanco Tejedor on Unsplash

Kirjoitan tämän nyt itselleni muistiin ja vinkeiksi, että miten pysyä kasassa koronaviruksen aiheuttaman eristyksen ja mahdollisen stressin vuoksi.

Hyväksy

Tilanne on nyt mikä se on, eikä murehtimalla muuksi muutu. Koita unohtaa hetkeksi kaikki se mikä jää tekemättä ja mieti mitä nyt voi tehdä, joka vie ajatukset muualle tilanteesta. Hyväksy myös, että välillä vituttelee, ahdistaa ja varmaan pelottaakin, vaikka oletkin tuollainen kaikenkattava, monessa liemessä keitetty jätkämiesisäntä. Mielessä on oma ja lähipiirin terveys, tarttuuko tauti ja jos niin miten vakavana ja riittääkö silloin hoitoa? Miten ihmisten työt ja talous? Jos joku tipahtaa polvillee, niin pääseekö ylös sieltä miten helposti? Kestääkö muiden kasetti? Vaikka samaan aikaan jopa intoilemme uudesta (etätyö)tulevaisuudesta, niin osan pinnalla kuohuu ja eristyminen ahdistaa. Pärjääkö ihmissuhteet kun päivittäiset/viikottaiset hengähdystauot on poissa? Ihme olisi, jos ei vähän ahdistaisi.

Hyväksy, että et ollut ennen koronaa täydellisesti itseäsi ohjaava superihminen, et ole sen aikana, etkä varmaan sen jälkeenkään. Nyt mennään läpi hankalien aikojen ja tärkein tehtävä on koittaa selvitä mahdollisimman pienillä vahingoilla.

Hyväksy, että tällä hetkellä voit auttaa parhaiten pysymällä kotona ja kyselemällä kavereiden vointia ja kuulumisia. Ja vaikka kirjoittamalla tätä blogia.

Rutiinit

Kun normaalin ajan rutiinit ovat nyt poissa (työmatkat, lounaspaikan etsinnät, salitreenit, afterit jne) niin koita pitää ja rakentaa jotain (työ)päivän rutiineja, jotta päivä rytmittyy mielekkäästi. Koita mahdollisuuksien mukaan myös rajata aktiivinen työaika, jotta työ ei valahda pitkin päivää ja päädyt olemaan koko ajan “töissä”. Aamupala, lounas, pienehkö taukoverryttely, kone kiinni ja iltapäiväkävely.

Ja riko se joskus huvin vuoksi ja muuten vaan. Lounaan sijaan pitkä päiväkävely, lue kirjaa aamulla uutisten sijaan ja syö aamupala sängyssä. Jotain mitä ei normaalisti tekisi.

Ajatukset muualle

Kun on hyväksytty, että paljon on meneillään ja aika vähän voi suoraan vaikuttaa isoon kuvaan, niin voi miettiä että mitä voisi tehdä joka pitää itsensä kasassa. Jotain mikä voisi jopa innostaa ja viedä mukanaan, saa ajan kulumaan, lisää toiveikkuutta ja mieluusti hyvää oloa. Lukea kirjoja? Piirtää? Kirjoittaa? Opetella käsilläseisonta tai kävelyä? Joogata niin maan perkeleesti? Järjestää virtuaalinen runonlausuntailta? Kyykkyhaaste? Meditoida?

Kokeile jotain? Jotain mihin riittää kaistaa ja voi kokeilla. Jos tuntuu, että ei tämä nyt oikein, niin jätä sikseen ja kokeile jotain muuta.

Kyllä tästäkin selvitään.

Nämä olivat siis itselleni. Jos näissä on jotain sinulle, niin ole hyvä.

Ja vielä, mitä sulle kuuluu?

Vuosi sitten mies pudotti painostaan 10 kiloa. Ovatko kilot pysyneet poissa?

Antti 25/07/2019

Viime keväänä tiputtelin painoa n. 10 kiloa suht lyhyessä ajassa. Tätä ainakin muutama kommentoi, että oikeaa onnistumista pitää katsoa sitten vuoden tai muutaman päästä, että ovatko kilot pysyneet poissa. Pudottaminen lienee helppoa, varsinkin jos on ollut jollain kitukuurilla, mutta pysyvä painonhallinta vaatii toimivia muutoksia arkeen.

Kilot tosiaan lähtivät aika pienellä vaivalla, enkä kokenut että olisin rajoittanut elämääni valtavasti. Ja nyt kun on reilu vuosi mennyt, niin kilot ovat tosiaan pysyneet poissa. Pienehköä muutaman kilon heilumista on tapahtunut sekä alas että ylös riippuen kaikenlaisista valinnoista ja sattumista, mutta pysyvästi painoa ei ole tullut takaisin.

Hauska myös huomata, että vaikka pudotettavaa voisi olla edelleen ainakin se 10 kiloa, niin jo tuon ensimmäisen “rutistuksen” jälkeen ei paino juurikaan enää pudonnut. Jälkikäteen ajateltuna ehkä tuossa tuli jonkinlainen ajatus, että tämähän menee helposti, että nyt vaan odotellaan jatkoa ja toisaalta ehkä suurin motivaatio laski hieman, koska osa paidoista mahtui taas päälle.

Mitä seuraavaksi?

Jos mietin omaa motiivia terveyttä ajatellen, niin edelleen voisi mittaroida vielä kiloja. Vaikka 10-15 kiloa lähtisi pois, niin vielä olisi ihan tuhdikkaassa kunnossa ja jos samalla huolehtii lihaskunnosta ja liikkumisesta, niin edelleen pitäisi olla ihan toimintakykyinen, vähän kevyempi, keski-ikää lähestyvä mies.

Kilojen putoaminen on siis mittari, joka osoittaa jollain tapaa että miten uudet tavat esim. syömisessä toimii. Eli hyvää harjoittelua itsensä johtamiseen, miten motivoida itseään tekemään välillä “vaikeitakin” asioita, joiden palkinto ei näy heti, mutta todennäköisesti palkitsee tulevaisuudessa.

Viimeksi bloggasin vasta lopputuloksen ja nyt vähän juteltuani tuttujen kanssa tuli pientä kannustusta, että miksei tästä etenemisestä kertoisi pitkin matkaa? Tämä voisi olla mielenkiintoista, koska aika moni kamppailee jonkinlaisen elämäntapamuutoksen kanssa ja eteen tulee jos jonkinlaista uskomusta, estettä ja “elämää”. Tästä voisi onnistuessaan saada oivalluksia myös muutkin. Vähemmän jeesustelua ja enemmän omaa kokemusta ja havainnointia. Miksi ei?

Myös hyvinvointimessias J. Jaakkola totesi twitterissä kutkuttavasti.

Treenihommissa hyvä muistaa, että ei kaiken tarvii aina olla haudanvakavaa. ”Taidanpa vetää itteni minttiin, ois ehkä siistiä olla kondiksessa!” niin ei siihen heti tarvii että ”palveleko se sun elämän tarkoitusta, eikö senkin ajan voisi kuluttaa olemalla parempi isä / äiti?”

Tämä resonoi kivasti omaan ajatteluun, että juttuja voi edistää myös sopiva pilke silmäkulmassa, eikä tarvitse aina olla niin paska jäykkänä puristamassa.

Lisäksi jäin miettimään, että mitä se “mintti kondis” olisi? Jotain penkistä, kyykystä ja/vai sopivan sutjakka ulkomuoto ja jaksaa juosta jonnekin?

Voisiko yhdistää fiksun ja maltillisen, pysyvän elämäntapamuutoksen tuon kondiksen tavoittelemiseen?

Koska tämä on nauruversio, niin jatkan vielä tuon miettimistä. Ja kuulen mieluusti ajatuksia tuon tiimoilta! Mitä tavoitellaan ja mitä olisi mielekäs seurata?

Tästä muuten jatketaan vielä! Seuraa jatkoa instassa ja facebookissa.

Piti tehdä tää yks homma, mutta en pääse alkuun – Jos aloittaminen on vaikeaa, niin kokeile tätä

Antti 05/07/2019

Dog — Photo by Paolo Nicolello on Unsplash

Moni varmaan tunnistaa aloittamisen vaikeuden. Se voi olla jonkin isomman projektin alku, joka tuntuu monimutkaiselta ja siksi ei oikein saa kiinni mistä aloittaa. Tai jokin esitys, teksti tms. jossa pitäisi koota ajatusmössöstä, jotain ymmärrettävää tuotosta. Tai ihan vaan jokin yksinkertainen toimenpide ilman suurempaa ajattelutyötä kuten tiskaus, siivous tms.

Olen kuluvana vuonna opiskellut Valmentamossa life coachiksi ja opiskelujen myötä myös valmentanut jonkin verran asiakkaita. Varsin usein aloittamisen hankaluus on tullut myös siellä eteen valmennettavien kanssa.

Erilaisia asioita kannattaa lähestyä vähän eri tavoin, mutta annan kaksi itseäni auttanutta tapaa vinkiksi, miten aloittamisen kynnystä saa madallettua hieman. Jos teillä on lisää, niin kerro niissä ihmeessä kommenteissa.

Nauruversio.

Auttaa aloittamaan esim. presentaation, maailmanvalloituksen, blogitekstin

Mielessä pyörii liiankin kirkkaana kuva, kun esityksesi jälkeen yrityksen johto ja hallitus nousevat seisomaan ja alkavat taputtaa kuuluvasti hurraa huutojen säestämänä sinun tekemän presentaatiollesi. Tai blogitekstin julkaistua Maailmanliiton presidentti ehdottaa sinulle Pulitzeria, Jussi-patsasta ja Nobel-palkintoa yhteen sulatettuna. Sanakirjaan painetaan sinun kuvasi sanan “täydellisyys” kohdalle.

Näiden mielikuvien jälkeen voi olla, että jo pelkkä blogitekstin otsikko tai powerpointin värimaailma on mahdoton valita, koska se ei mitenkään enää yllä omiin harhaisiin laatuvaatimuksiin. Vaikka kaikki edellä mainittu voi olla mahdollista, niin se onnistuu vain jos saat jotain aikaiseksi. Siispä aloita nauruversiolla.

Nauruversiossa idea on hyväksyä, että ensimmäisen version jälkeen naurattaa, koska se on niin keskeneräinen, mutta samalla saada se ensimmäinen versio aikaiseksi, jotta siitä voi parantaa. Teksti alkaa muodostumaan, kun ajatukset on saatu ranskalaisiksi viivoiksi, presentaatio alkaa kehittymään, kun ensimmäiset kalvot alkavanut muodostumaan. Ja sitten saa nauraa. Ja tehdä seuraavan version, kunnes tulee valmista.

Verryttelyvartti.

Auttaa aloittamaan esim. liikkumisen, siivouksen tms.

Koska maailmaa ei saa kerralla kuitenkaan valmiiksi, niin tehdään edes vartti jotain asian hyväksi. Vaikka ei huvita ja kaikki muut mahdolliset tekosyyt, niin pistä kello soimaan 15-20 min päästä ja aloita siivoaminen. Kun kello soi, niin päätä että jatkatko vielä toisen 15-20 min erän vai jätätkö asian siihen sillä erää. Liikkumisen suhteen voi olla helpompi lähteä ensin yhdelle 20 minuutin reipastelulle, kuin napata koko tunti. Ensimmäisellä viikolla 1-2 kertaa 20 min ulkoilua, seuraavalla viikolla jos siltä tuntuu, niin pidennä aikaa tai lisää kolmas kerta.

Tämä muuten on saanut alkunsa Pomodoro-tekniikasta.

Eli nauruversiolla kynnys niin alas kuin mahdollista ja verryttelyvartilla pieni hetki tekemistä, jotta pääsee alkuun. Sitten kyllä naurattaa.

Kirjoittaja valmentaa tiimeistä ja firmoista sukkelampia ja ihmisistä tyytyväisempiä. Seuraa instassa ja facebookissa. Jos kaipaat valmennusta, niin ota yhteyttä

Mitä jos tavoitteet eivät toteudu?

Antti 02/06/2019

Uimari — Photo by nikko macaspac on Unsplash

Kyselin hiljattain ajatuksia, mistä aiheesta olisi mielenkiintoista lukea bloggaus liittyen hyvinvointiin, tyytyväisyyteen, coachaukseen, tavoitteisiin tms. Takakansi-podcastin isäntä Marko Suomi esitti nohevan kysymyksen liittyen tavoitteisiin taikka oikeastaan niissä epäonnistumiseen.

“Sellainen, että on joku tavoite jota fiilistelee mutta hommat meneekin täysin vihkoon. Miten selvitä?”

Ei liene viikkoa ilman median kertomaa vinkkiä tavoitteiden asettamiseen ja toteuttamiseen. Siinä missä tavoite on hyvä työkalu ohjata toimintaa ja sen asettaminen hyvä tapa miettiä omia arvoja, ajatuksia ja ajankäyttöä, niin tavoitteet voivat jäädä myös usein toteutumatta.

Paskimmillaan tälläinen toteutumaton tavoite voi jäädä kummittelemaan mieleen ja hankaloittaa tulevia tekemisiä (ja tavoitteita). “En onnistunut, en osaa, en pysty. Minä nyt vain olen tälläinen.”

Tässä muutama ajatus pohdittavaksi, jos tavoite jää toteutumatta eli menee ns. vihkoon.

Tarkastele tavoitetta uudestaan ja kriittisesti.

Miten paljon sinulla oli aikaa ja voimavaroja saavuttaa tuo tavoite?

Toisaalta tavoitteen jonkinlainen realistinen onnistuminen edellyttää myös aikaa ja voimavaroja. Jos tavoitteena on iso elämäntapamuutos, niin yt-neuvottelut, avioero ja väitöskirjan viimeistely samaan aikaan ei välttämättä auta tavoitteen saavuttamisessa.

Helpottaa, jos tunnistaa oman tilanteen ja voi toimia sen edellyttämällä tavalla. Ja vaikka voimavarat eivät antaisi myöden isoon muutokseen, niin silloin voi aloittaa ensin pienemmällä muutoksella ja jatkaa siitä kun tilanne helpottaa. Hurjan harjoitusohjelman toteuttamisen sijaan ensin reipas kävelylenkki pari kertaa viikossa. Täydellisen seitsemännen tason vegaaniruokavalion sijaan työpaikkaruokalassa pari kertaa viikossa kasvisruokaa tms.

Mihin asti pääsit tavoitteessasi?

Vaikka tavoitteeseen asti ei päässytkään, niin tapahtuiko kuitenkin jonkinlaista etenemistä asian suhteen?

Joskus tavoite tai siiihen käytettävissä oleva aika on asetettu turhan tiukaksi ja jää siksi tavoittamatta. Esimerkiksi painonpudotuksessa asetetaan päästä heitetty tasaluku ja tätä kohden edetään päättäväisesti, kunnes aika loppuu kesken tms. Tavoitellun 20 kilon pudotuksen sijaan painoa putosi “vain” 16 kiloa. Tavoitteen näkökulmasta epäonnistuminen, mutta muutoin upea edistyminen.

Omalla kohdalla tavoite lukea 50 kirjaa vuodessa ei ole vielä toteutunut, mutta on nostanut luettujen kirjojen määrää selvästi. Vaikka tuo ei toteutuisi, annan sen ohjata jonkin verran tekemistäni, jotta löydän aikaa lukemiseen.

Oliko tavoite itsesi asettama ja innostava?

Jos tavoite tulee ulkoapäin tai asetat sitä miettiessäsi enemmän toisten tekemisiä, niin tavoite ei välttämättä anna sinulle sitä motivaatiota, jonka avulla sitä jaksaa tavoitella pidemmällä tähtäimellä.

Muuttuiko maaailma / sinä tavoitteen ympärillä?

Valitettavasti ja onneksi maailma ja ihminen muuttuu. Varsinkin pidempien aikavälien tavoitteissa voi käydä niin, että ne “happanee”. Se mikä vielä aiemmin tuntui tärkeältä on parin vuoden aikana muuttunut lähes merkityksettömäksi. Aiemmin voimaharjoittelun tavoite on ollut komea, fyysinen olomuoto ja sittemmin ulkonäkökeskeisyys onkin vaihtunut kehon toiminnallisuuden vahvistamiseen. Tai toisinpäin.

Laput silmillä ei välttämättä kannata paahtaa “läpi harmaan kiven” vaan pysähtyä aina väliajoin tunnustelemaan, että onko tämä edelleen relevantti minulle? Olenko itse muuttunut?

Opitko jotain?

Vaikka asetettu tavoite ei toteutunut, niin jäikö silti jotain käteen? Opitko jotain itsestäsi, tavoitteen asettamisesta, tekemisestä, ajankäytöstä, prokrastinaatiosta, epäonnistumisesta?

Sen sijaan, että kokisi tämän epäonnistumisena, niin voisi ajatella että tavoite olikin oppia prosessista. Ja tällä kertaa löytyi tapa, millä ei päässyt tavoitteeseen.

Ehkä se ei ole niin vakavaa?

Ehkä kaikkien itselle omaan elämään ja tekemiseen liittyvien tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttamisen ei tarvitse olla liian vakavaa? Ei tarkoita etteikö asioita voisi ottaa tosissaan ja tehdä parhaansa, mutta loputon itseruoskinta ei välttämättä ole se juttu minkä avulla jaksaa vääntää vanhoille päiville saakka. Armoa, saatana.

Kiitoksia Marko kysymyksestä!

Jos mielessä on jotain liittyen alussa mainittuihin teemoihin, niin kommentoi tai lähetä sähköpostia.

Teemaan liittyviä juttuja seuraat kätevästi facebookista ja instagramista.

Kirjoittaja on sertifioitu coach ja tällä hetkellä työkseen auttaa tiimejä, asiantuntijoita ja johtajia toimimaan paremmin (työ)elämässä. Myös asettamaan ja saavuttamaan niitä tavoitteita.

Lue lisää mitä Antista on sanottu coachina.

Voisiko kärsivällisyys ja “repsahdusten” hyväksyminen olla muutosten tekemisen suuri salaisuus?

Antti 07/04/2019

Miltä kuulostaa seuraava? Pitää aloittaa elämäntapamuutos/laihduttaminen/liikunta/joku muu. Sitten asettaa tavoitteen, joka on voimien tunnossa asetettu vähän liian kovaksi. Tämän jälkeen rimpuillaan pakon edessä jonkun aikaa, kunnes tavoite jää tekemättä ja sitten loppuu koko homma. Ehkä vielä ajatus sen jälkeen, että myöhemmin sitten uusiksi ja “tosissaan.” Kuinka moni tunnistaa tälläisen toimintamallin?

Ainakin itselle on saattanut muutaman kerran käydä jotenkin noin.

Yritysten ja erehdysten kautta omalla kohdalla kuitenkin toimivampi lähestyminen on

hyväksyä, että muutos ottaa aikansa
välillä ei mene suunnitelmien mukaan

Hyvänä esimerkki on ystävä, joka aloitti uuden vuoden aikaan tupakkalakon. Juteltiin tammikuussa ja hänellä oli huoli, että kuitenkin tulee polttaneeksi jossain kohtaa ja lakko jää sitten siihen. Mietittiin, että hän voisi lopettaa lakon yhdeksi illaksi ja jatkaa sitten välittömästi sen illan jälkeen. Rupateltiin uudestaan maaliskuun puolessa välissä ja kaveri totesi iloisena, että hyvin on lakko pitänyt kun on kahdeksi illaksi sen keskeyttänyt. Silloin oli laskurin mukaan polttamattamia päiviä 75 (oikeasti siis 73) ja rahaa oli säästynyt yli 350 euroa.

Vanha ajatus olisi ollut, että lakko loppuu ekaan repsahdukseen ja se oli sitten siinä. Uusi joustavampi ajatus sallii pienen takapakit ja sitten taas jatketaan.

Liikunnan lisäämisessä sama juttu. Jos aiemmin on liikkunut satunnaisesti vaikkapa 3 kertaa kuukaudessa ja ottaa tavoitteeksi “liikunnallisen elämäntavan” ja vaikkapa liikkua 3 kertaa viikossa.

Jos tekee kuten ennen, niin liikuntakertoja tulee puolen vuoden aikana 18. Jos liikkuu tavoitteen mukaisesti kolme kertaa viikossa, niin kuukaudessa tulee 12 kertaa ja puolen vuoden aikana liikuntakertoja jo 72.

Koska melko varmasti puolen vuoden aikana tulee kaikenlaista flunssaa, kiirettä ja muuta “elämää” niin tuo kolme kertaa ei onnistu aina. Jos vaikkapa joka toinen kerta jää viikon liikunnat kahteen. Silloinkin kuukauden aikana liikettä tulee 10 kertaa. Puolen vuoden aikana 60. Edelleen entisen verrattuna yli kolminkertainen määrä.

Vuoden aikana ero kasvaa entisestään. Ennen olisi liikkunut 36 kertaa ja uudella tapaa 120. Jos miettii “liikunnallista elämäntapaa” tavoitteena, niin veikkaan että ero kyllä tuntuu jos vuoden aikana liikkuu yli 100 kertaa. Ehkä liikunnasta alkaa jo tässä kohtaa tulla oikeasti tapa, jolle löytää jo mielelläänkin lisää tilaa kalenterista?

Ja tämä siksi, että hyväksyy “epäonnistumiset” sinne tänne ja jatkaa silti tekemistä.

Saman sallivuutta ja pidemmän ajan muutosta voi miettiä myös moneen muuhun asiaan. Pari karkkipussia vähemmän viikossa, pari kymppiä säästöön kuukaudessa, muutama kerta viikossa kasvisruokaa, kaksi lukukertaa viikkoon jne.

Vielä helpommalta tuntuu, jos lakkaa miettimästä näitä “epäonnistumisina” vaan ihan normaalina elämänä. Yleensä onnistuu, joskus ei. Ja huomenna on taas uusi päivä.

Kirjoittaja onsertifioitu coach ja uskoo, että mielekäs elämä tuottaa myös parempaa työelämää. Lue lisää mitä Antista on sanottu coachina.

Vähemmän stressiä ja just sopivasti kivempaa elämää.
Seuraa facebookissa ja instagramissa.

Työelämä kaipaa lisää rakkautta

Antti 07/03/2019

Vaikka olemme oppineet tekemään työtä koko ajan paremmin uusien viestintävärkkien, projektienhallinnan ja johtamiskehysten avulla, niin työelämä tarvitsee siitä huolimatta lisää ennen kaikkea rakkautta.

Kun puhun rakkaudesta työelämässä, niin tarkoitan sillä ennen kaikkea psykologisesti turvallista työkulttuuria. Tämä asia pitää nostaa esille siksi, että hyvä työkulttuuri ei rakennu itsestään, vaan sitä pitää vaalia ja kehittää kuten yrityksen erilaisia palveluita ja tuotteita.

Työelämän rakkaus ei tarkoita tässä tapauksessa romanttista rakkautta tai multi-ihanaa hippien halausrinkiä, vaan kyse on turvallisen ilmapiirin kehittämisestä, jonne työntekijät saavat tulla kokonaisina ihmisinä.

Tämä tarkoittaa luonnollisesti hyvää ja ystävällistä käytöstä duunikaverien kesken, mutta se myös tarkoittaa työpaikan taitoa käsitellä konflikteja ja kehittää aidosti vaativia asioita.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa esim.

Minun ei tarvitse peitellä virheitäni. Työyhteisö hyväksyy, että kaikki tekevät virheitä ja niistä on mahdollisuus oppia.
Minä voin olla eri mieltä esimiehen ja muiden työntekijöiden kanssa. Kaikki osaavat keskustella asiasta ja keskustelulle löydetään aikaa.
Voin kysyä myös “tyhmiä” kysymyksiä. Usein muutkin miettivät ja kaipaavat vastauksia.
Voin tulla väsyneenä töihin ja tuoda sen panoksen, joka sinä päivänä on annettavissa. Työkaverit ymmärtävät, että töissä käy kokonaisia ihmisiä, joilla voi olla välillä raskasta siviilipuolella.
Uskallan pyytää apua ilman, että joudun pelkäämään mahdollisia seuraamuksia. Joskus työtaakka voi kasvaa pyytämättä ja yllätyksenä isommaksi kuin yksi ihminen pystyy hoitamaan.
Voin luottaa, että myös muut uskaltavat kertoa yhteisiin tavoitteisiin liittyvistä asioista. Vain tiedossa oleville asioille voi tehdä jotain, mutta jos kukaan ei kerro niistä, niitä ei voi korjata.
Kohtelen toisia inhimillisesti enkä yritä nolata tai kiusata toisia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys.

Inhimillisyyden tunnustaminen töissä ei tarkoita, että työ muuttuisi hassuksi harrasteluksi, jota tehdään silloin kun siltä tuntuu, vaan sitä että jos firman suurin hyöty tulee yhdessä oppimisesta, niin se on huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse “puristaa mailaa paska jäykkänä”, vaan voi rohkeasti yrittää, ehdottaa ja mahdollisesti epäonnistua. Tämän kautta on mahdollisuus oppia haastamaan itseään ja omaa ajatteluaan.

Miten sinä voit osallistua paremman työkulttuurin rakentamiseen?

Kannusta kysymään ja haastamaan vallitsevia mielipiteitä. “Tämä nyt vaan on aina ollut näin” on hyvä merkki, että vallitsevaa ajatusta ei ole haastettu tarpeeksi. Haasta myös itse!
Löydä aikaa kahvittelulle. Vapaamuotoinen keskustelu tuottaa helpommin ymmärrystä aiheesta sekä ihmisestä. Työkaverista tulee resurssin sijaan ihminen.
Kerro omista virheistäsi ja mitä olet niistä oppinut.
Kysy vaihteeksi mitä kuuluu ja KUUNTELE, ennenkuin hyökkäätte päivän tehtävien pariin.

Onko sinun työpaikallasi rakkautta? Jos ei, niin millaista rakkautta sinne tarvitaan? Koska kehitän parempaa työkulttuuria, niin kuulen myös mieluusti palautetta. Tai kerro jos olet eri mieltä. Saat olla myös väärässä.

Kirjoittaja kyselee työkseen ja kannustaa kaikkia kysymään lisää kysymyksiä sekä töissä ja vapaa-ajalla. Myös niitä tyhmiä ja vaikeita kysymyksiä.

Seuraa paremman työkulttuurin kasvutarinaa instassa ja facebookissa.

Lue myös:

Unohda onnellisuuden tavoittelu!

Mistä puhumme, kun puhumme hyvinvoinnista?