Puolimaraton – nähty, tehty ja t-paita kaapissa

Been there, done that, bought the T-shirt.

Olo on hieman ristiriitainen. Harmittaa hieman, että juoksu ei nyt sitten kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli “ehjä” ja tasainen juoksu ilman kummempaa aikatavoitetta ja jalkojen kramppaamista tai pistämistä vatsassa. Vaikka arvelinkin aiemmin, että kunto tuskin ihan riittää, niin ikävä silti, että tavoite lysähti kasaan 7 km jälkeen toisella juomapisteen jälkeen. Vaikka hörppäsin mielestäni tosi maltillisesti (ekalla pistellä vajaa mukillinen urheilujuomaa ja vettä ja sama tokalla) niin ei auttanut. Pistin tahdonvoimaa kehiin ja koitin keskittyä kaikkeen muuhun, mutta 11 km jälkeen oli pakko pysähtyä hetkeksi vessaan. Tämän jälkeen paras terä olikin paras terä tiessään ja tavoitekin haihtunut, joten piti vain keskittyä sinnittelemään eteenpäin. Vuorotellen kevyttä hölkkää ja kävelyä, miten pistämiseltä kykeni. Viimeisen 3-4 km aikana takaa jyrähti kokonaisen juoksijoita 5 tunnin tavoiteajalla. Tässä oli mukana myös tuttu, joka nappasi käpälästä kiinni ja komensi mukaan. En tiedä mikä tahdonvoiman puuska pyyhkäisi ylitse, mutta lähdin jolkottamaan ryhmän perässä. Vaikka koko ajan tuntui, että pistää enemmän ja enemmän, niin reilun kilometrin verran pysyin ryhmän vauhdissa. Loput 2 km sitten meni taas vuorotahtia hölkän ja kävelyn kanssa. Vaikka itseni tavoin moni varmasti juoksee “itseään vastaan”, niin kyllä viimeisillä kilometreillä otetaan mittaa muista juoksijoista. Näin ainakin vanhempi herrasmies tuli maalissa kertomaan, että viimeinen tavoite oli vain mennä minusta ohitse, mutta jäi tällä kertaa tekemättä.

Vaikka itse juoksi tosiaan meni vähän metsään, niin kokonaisuutena kuitenkin tämä haaste oli ihan hyvä juttu. Ilman tätä puolikkaaseen osallistumista tuskin olisin juossut kesän aikana 170 km ja pyrkinyt näinkin säännöllisiin lenkkeihin mitä nyt on ollut. Ja se isompi tavoite taustalla oli kuitenkin opetella uutta tapaa.

Tämä toinen peräkkäinen vuosi kun osallistuin puolimaratonille. Vuosi sitten ei ollut oikeastaan minkäänlaista valmistautumista ja ainoa tavoite oli vain kahlata tuo läpi, tavalla tai toisella. Nyt valmistautumista oli hieman, mutta ei missään tapauksessa tarpeeksi ja tavallaan tämäkin menee vähän tämmöisen “kokeillaanpa miten onnistuu” – piikkiin. Luulen, että näiltä osin nämä juoksut on nyt nähty. Varsinkin ensimmäinen kerta oli hieno kokemus tahdonvoiman suhteen, mutta tämä toinen ei nyt oikein tarjonnut niiltäkään osin mitään. JOS seuraava kerta tulee, niin silloin lienee enemmän kilometrejä ja harjoittelua takana ja kenties joku tavoiteaikakin mielessä. Ehkä. Koskaan ei kai kannata sanoa ei koskaan..

Vaikka itselleni nuo juoksut ovat olleet tuommoisia selviytymisiä, niin samaan aikaan ex-kollegat UniSportilta ja muut tutut ylittävät kerta toisensa jälkeen itsensä ja pistelevät omia ennätyksiään uusiksi. Vaikka itse rämpii, niin on kyllä myös hienoa nähdä miten pitkäjänteinen ja fiksu harjoittelu tuo tulosta ja puolimaraton lakkaa olemasta selviytymistaistelu ja muuttuukin hauskaksi ajanvietoksi kaverien kanssa. Hienoa!

Mitä juoksun jälkeen?

Keski-ikäinen mies nauttaa täydellisesti optimoidun ruokaympyrän ja tumman oluen, koska tummassa oluessa on.. tummia ainesosia, jotka auttavat palautumisessa.

pizabeer

 

Ja seuraavana päivänä vetää lenkkarit jalkaan. Matka jatkuu.

after

 

Hölkkä, penkkipunnerrus ja kuvaongelma

Tänään hölkkäsin viimeisen lenkin ennen ensi lauantain puolikasta. Pienestä väsystä johtuen lenkille lähtö tuntui nihkeältä, mutta halusin kuitenkin vielä juosta yhden pidemmän pätkän. Päätin juosta keskustaan, jotta kesken lopettaminen olisi mahdollisimman vaikeaa (reittien valinta on yllättävän tärkeää) ja samalla näkisin uutta maisemaa. Win-win.

Tavoitteena oli jolkottaa tasaista, rauhallista vauhtia ja koittaa pitää syke aisoissa (alle 140). Tämä onnistui aika kivasti ja lopussa oli olo, että tätähän voisi jatkaa hieman (14,5 km). Koska tuntui, että vielä on pikkuisen energiaa ja satuin olemaan salin vieressä, niin hetken mielijohteesta ajattelin käydä kokeilemassa yläkroppaan voimahommia. Vaikka ei ihan kaikista raikkain olo ollut, niin penkistä pärähti ihan napakka sarja (15×60, 10×80, 8×90, 4×100, 1×105, 1×110, 1×115). Tämä oli yllättävää sikäli, että en ole hetkeen tehnyt ainakaan määrällisesti kovia voimaharjoituksia. Ja toisekseen, vaikka takana oli liikettä pari tuntia, niin silti riitti vielä “voimaa”.

Tulevia tekemisiä ajatellen tämä oli positiivinen yllätys. Minulla ei ole vielä ihan kristallinkirkasta tavoitetta, mutta suunta olisi jonkinlaiseen “kokonaisvaltaisen kunnon kasvattamiseen”. Suomeksi siis nostaa riittävästi rautaa ja juosta tarpeeksi kauas. Tähän kun vielä sotkee jonkinlaisen mielekkään taitopuolen eli kehonhallinnan, niin tekemistä varmasti riittää pitkäksi aikaa. Tästä varmasti lisää myöhemmin!

Ensi lauantaina sitten ohjelmassa rauhallinen ja varmaan ruuhkainen hölkkä. Yritän olla miettimättä aikoja ja ainoa tavoite on vain, että juoksu kulkee just sopivasti.

Ai niin. Koitan aina keksiä näihin bloggauksiin jotain kuvia, jotta ois vähän eläväisempiä. En kyllä tajua miten noilla nuoremmilla fitness-bloggaajilla on aina niin paljon erilaisia, hehkeitä ja raikkaita kuvia. Mä sen sijaan mietin, että montako kuvaa voi laittaa lenkkereista tai vihaisesta parrasta. Perkele.

viikkopieleen

 

Riittääkö kunto puolimaratonille?

Parin viikon päästä pitäisi hölkkäillä puolimaraton. Vaikka takana on nyt suht säännöllistä hölköttelyä ja kilometrejä on taittunut kesän aikana toista sataa, niin arvaan jo nyt, että tuosta ei ihan helppoa ole tulossa. Sen lisäksi, että mieli tekisi jo käyttää aikaa enemmän voimailuun, niin itse juoksukunto taitaa jäädä pikkuisen puolitiehen.

Jossain alkukesän haaveissa saattoi olla, että kunto kohisten kohenesi ja ehtisin jopa juosta muutaman kerran tuon 21 km ennen varsinaista kisapäivää. Tämä kuitenkin karsiutui aika pian ja tuntui järkevämmältä vain koittaa maltilla lisätä kilometrejä ja totuttaa jalkoa yhä pidempään matkaan. Tällä hetkellä tuntuu, että kivalla fiiliksellä menee semmoinen 45-60 min aika, sitten pitää alkaa hieman puristamaan. Puolimarassa tämä tarkoittaa, että yli puolet ajasta taitaa mennä epämukavuusalueella.

Toisaalta en nyt ole ihan jumalattomasti tämän asian eteen mielestäni mitään uhrauksia tehnyt, joten siinä mielessä ihan hyvin kohtaa tuotto ja panostus tässä asiassa.

Vaikka mieli keksii koko ajan vaateita tulevalle koetokselle, niin koitan muistuttaa että ainoa tavoite oli vain hakea rutiinia hölkkäilyyn ja se on nyt ainakin toistaiseksi kunnossa. Toivon tietenkin, että itse hölkkä sujuu tapahtumassa mukavasti eikä viime vuoden kaltaisia kramppeja ilmene tällä kertaa. Päivän kunnon mukaan ja tekee parhaansa ja pelataan vaan omaa peliä ja katotaan miten riittää ja plaaplaa. Sitten vaan rauhassa lyllerrän maaliin ja syön banaanin.

juoksupeukku

 

 

Hyvällä tossulla kelpaa hölkätä

jarpaat

Nyt kun keväällä intaannuin hieman kokeilemaan hölkkäämistä, niin jo heti heinäkuussa jo keksin ostaa uudet juoksutossut. Oli ehkä jo aikakin, sillä aiemmat tossut oli taidettu hankkia intersportin alennusmyynneistä vuonna 2003 tai 2004.

Yllättävän hyvin kengät ovat kuitenkin säilyneet ulkoisesti, mikä johtuu siitä että kilometrejä on kertynyt vuosien aikana erittäin satunnaisesti. Kengän vaimennustekniikat tosin lienevät hapertuneet jo vuosia sitten. Tulipa niillä silti viime vuonna se puolimaraton kärvistelyä..

Uusien kenkien valinta voi tuntua hankalalta, koska valikoimaa löytyy loputtomasti ja liikkeessä sitten pitäisi koittaa arpoa, että miltä kenkä tuntuu täällä ja miltä se tuntuisi sitten maastossa. Itse päädyin pienen sparrauksen kautta etsimään neutraalia kenkää, jossa olisi hyvä vaimennus. Vaikka olen joskus hölkkäillyt paljain jaloin ja tykkään kesäisin kulkea lähes aina flip-flopeissa, niin nyt tuntui fiksulta hakea hyvin vaimennettua kenkää. Tämä siksi, että nykyinen elopaino on just sopivasti pikkuisen liikaa ja voi olla mielekästä välttää liikaa rasitusta nivelille, varsinkin kun kilometrejä tulisi nopeassa tahdissa lisää viikkoihin.

Aiempiin tossuihin verrattuna tämä uusi kenkä tuntui jopa liian pehmeältä, mutta muutaman kerran jälkeen tuntuma tuli tutuksi ja nyt fiilis on miellyttävä. Pehmeä, mutta silti sopivan jämäkkä. Tarkemman arvion voi lukea täältä. Juuh, samaa mieltä kyllä kyllä.

Vasemmalla vanha sotaratsu. Oikealla uusi luottopakki.
Vasemmalla vanha sotaratsu. Oikealla uusi luottopakki.

 

Ostin kengät XXL:stä ja tarjoushinta taisi olla jotain 90,- luokkaa. Liikkeessä oli mahdollisuus hölkkäillä juoksumatolla, josta nyt ainakin voi saada jonkinlaisen tuntuman. Itse mietin, että ostan mitä tahansa, niin ovat kuitenkin paremmat kuin nykyiset, joten ihan vikaan ei voi mennä. Ja jos innostun käyttämään kenkää enemmänkin, niin se pitää kuitenkin vaihtaa parin vuoden päästä, joten hirven kovalta tuo investointi ei vaikuttanut.

En usko varusteurheiluun, mutta suosittelen kyllä tarkistamaan välillä vermeet millä tekee juttuja. Just sopivat varusteet kun saattavat tehdä hommasta moninverroin mielekkäämpää.

 

Miten juosta puolimaraton?

lenksut

Varmaan askel kerrallaan ja itselle sopivaa vauhtia.

Toivon ainakin, koska tuolla tavalla ajattelin tulevan puolimaratonin taklata.

Osallistuin viime vuonna Espoon rantamaratonille. En ollut juossut koko kesänä ja muutenkin harjoittelu ja aktiivisuus oli olematonta. Osallistuin kuitenkin syystä, että halusin kokeilla hieman rajoja. Olisiko puolimaratonia mahdollisuus juosta kylmiltään?

Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt sanoa, että kyllä ja ei. Kyllä, läpi meni. Ei, ei mennyt hyvin. Mitään aikatavoitteita en juoksulle asettanut, mutta juoksemattomuus kostautui loppuvaiheessa jalkojen kramppailulla, joka paheni mitä pidemmällä matka eteni. Lopusta meni jo kävelyksi useampi kilometri, kunnes viimeisellä kilometrillä taas tsemppasi itsensä juoksuun kannustajien voimalla. Maaliin kuitenkin ja se oli siinä. Ei ikinä enää.

Kunnes sitten tänä keväänä huomasin, että asia oli jäänyt hieman hampaankoloon. Että voisiko sen kuitenkin juosta hieman paremmalla fiiliksellä? Ilman kramppeja? Että pitäisikö kuitenkin.. uudestaan…?

Koska asia tuntui täysin järjettömältä, niin tottakai se piti sitten toteuttaa. Siispä olen menossa juoksemaan puolimaratonia. Taas.

Olen käynyt pienillä 30 min hölkillä toukokuusta lähtien n. kerran parissa viikossa. Heinäkuusta lähtien olen köpötellyt hieman systemaattisemmin. Ideana on ollut 1) progressio eli nostaa käytettyä aikaa/matkaa pikkuhiljaa, jotta kroppa tottuu askellukseen sekä 2) jatkuvuus eli joka viikko pitää tapahtua jotain ja mieluummin useampaan otteeseen. Kuvittelin myös kokeilevani lyhyempiä matkoja nopeammalla vauhdilla, mutta nämä ovat jääneet muutamaksi kokeiluksi.

 

Heinäkuun ensimmäiset hölkät olivat ikäviä, koska yleensä 30 min jälkeen jalat alkoivat jumittaa ja sykkeet nousi tappiin asti. Tämä kuitenkin helpotti aika pian ja 2-3 kerran jälkeen jaksoi suht mukavasti hölkätä jo pidempään.

Olen myös kokeillut hieman pidempää matkaa ja nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna on ollut hölkättyä 13 km putkeen. Tämä ei juoksua harrastavalle ole matka eikä mikään, mutta kestävyyttä aloittelevalla köntyksellä tämä tuntuu ihan hyvältä. Varsinkin kun kehitys tuntuu tapahtuneen melko nopeasti ja aika pienellä vaivalla. Ei toki tekemättä.

Vaikka puolimaraton lähestyy väjäämättä, niin olen huomannut että se itsessään ei oikeastaan kiinnosta. Vaikka menen mieluusti kokeilemaan taas päivän kuntoa, niin oman tavoitteeni olen oikeastaan jo saavuttanut. Olen nimittäin onnistunut hölkkäilemään säännöllisesti, kestävyys on parantunut JA juoksentelu ei tunnu enää edes vastenmieliseltä.

En vieläkään ole kiinnostunut itse juoksemisesta, mutta se tarjoaa nykyään mielekkäitä juttuja. Sen lisäksi, että hölkkäily parantaa peruskuntoa ja sitä voi tehdä koska tahansa ja missä tahansa, niin jokainen hölkkä on myös hyvää aikaa olla hetki irti muusta tekemisestä. Ajatuksia tulee, ajatuksia menee. Välillä kelat pyörii pitkään ja fiksusti, joskus mieli tyhjenee lähes kokonaan.

Just sopivasti kun hölkkäilee, niin tykkää keho ja mieli.