Category: Uncategorized

Kirjoitan tämän nyt itselleni muistiin ja vinkeiksi, että miten pysyä kasassa koronaviruksen aiheuttaman eristyksen ja mahdollisen stressin vuoksi.

Hyväksy

Tilanne on nyt mikä se on, eikä murehtimalla muuksi muutu. Koita unohtaa hetkeksi kaikki se mikä jää tekemättä ja mieti mitä nyt voi tehdä, joka vie ajatukset muualle tilanteesta. Hyväksy myös, että välillä vituttelee, ahdistaa ja varmaan pelottaakin, vaikka oletkin tuollainen kaikenkattava, monessa liemessä keitetty jätkämiesisäntä. Mielessä on oma ja lähipiirin terveys, tarttuuko tauti ja jos niin miten vakavana ja riittääkö silloin hoitoa? Miten ihmisten työt ja talous? Jos joku tipahtaa polvillee, niin pääseekö ylös sieltä miten helposti? Kestääkö muiden kasetti? Vaikka samaan aikaan jopa intoilemme uudesta (etätyö)tulevaisuudesta, niin osan pinnalla kuohuu ja eristyminen ahdistaa. Pärjääkö ihmissuhteet kun päivittäiset/viikottaiset hengähdystauot on poissa? Ihme olisi, jos ei vähän ahdistaisi.

Hyväksy, että et ollut ennen koronaa täydellisesti itseäsi ohjaava superihminen, et ole sen aikana, etkä varmaan sen jälkeenkään. Nyt mennään läpi hankalien aikojen ja tärkein tehtävä on koittaa selvitä mahdollisimman pienillä vahingoilla.

Hyväksy, että tällä hetkellä voit auttaa parhaiten pysymällä kotona ja kyselemällä kavereiden vointia ja kuulumisia. Ja vaikka kirjoittamalla tätä blogia.

Rutiinit

Kun normaalin ajan rutiinit ovat nyt poissa (työmatkat, lounaspaikan etsinnät, salitreenit, afterit jne) niin koita pitää ja rakentaa jotain (työ)päivän rutiineja, jotta päivä rytmittyy mielekkäästi. Koita mahdollisuuksien mukaan myös rajata aktiivinen työaika, jotta työ ei valahda pitkin päivää ja päädyt olemaan koko ajan “töissä”. Aamupala, lounas, pienehkö taukoverryttely, kone kiinni ja iltapäiväkävely.

Ja riko se joskus huvin vuoksi ja muuten vaan. Lounaan sijaan pitkä päiväkävely, lue kirjaa aamulla uutisten sijaan ja syö aamupala sängyssä. Jotain mitä ei normaalisti tekisi.

Ajatukset muualle

Kun on hyväksytty, että paljon on meneillään ja aika vähän voi suoraan vaikuttaa isoon kuvaan, niin voi miettiä että mitä voisi tehdä joka pitää itsensä kasassa. Jotain mikä voisi jopa innostaa ja viedä mukanaan, saa ajan kulumaan, lisää toiveikkuutta ja mieluusti hyvää oloa. Lukea kirjoja? Piirtää? Kirjoittaa? Opetella käsilläseisonta tai kävelyä? Joogata niin maan perkeleesti? Järjestää virtuaalinen runonlausuntailta? Kyykkyhaaste? Meditoida?

Kokeile jotain? Jotain mihin riittää kaistaa ja voi kokeilla. Jos tuntuu, että ei tämä nyt oikein, niin jätä sikseen ja kokeile jotain muuta.

Kyllä tästäkin selvitään.

Nämä olivat siis itselleni. Jos näissä on jotain sinulle, niin ole hyvä.

Ja vielä, mitä sulle kuuluu?

Kyselin hiljattain ajatuksia, mistä aiheesta olisi mielenkiintoista lukea bloggaus liittyen hyvinvointiin, tyytyväisyyteen, coachaukseen, tavoitteisiin tms. Takakansi-podcastin isäntä Marko Suomi esitti nohevan kysymyksen liittyen tavoitteisiin taikka oikeastaan niissä epäonnistumiseen.

“Sellainen, että on joku tavoite jota fiilistelee mutta hommat meneekin täysin vihkoon. Miten selvitä?”

Ei liene viikkoa ilman median kertomaa vinkkiä tavoitteiden asettamiseen ja toteuttamiseen. Siinä missä tavoite on hyvä työkalu ohjata toimintaa ja sen asettaminen hyvä tapa miettiä omia arvoja, ajatuksia ja ajankäyttöä, niin tavoitteet voivat jäädä myös usein toteutumatta. 

Paskimmillaan tälläinen toteutumaton tavoite voi jäädä kummittelemaan mieleen ja hankaloittaa tulevia tekemisiä (ja tavoitteita). “En onnistunut, en osaa, en pysty. Minä nyt vain olen tälläinen.”

Tässä muutama ajatus pohdittavaksi, jos tavoite jää toteutumatta eli menee ns. vihkoon.

Tarkastele tavoitetta uudestaan ja kriittisesti.

Miten paljon sinulla oli aikaa ja voimavaroja saavuttaa tuo tavoite?

Toisaalta tavoitteen jonkinlainen realistinen onnistuminen edellyttää myös aikaa ja voimavaroja. Jos tavoitteena on iso elämäntapamuutos, niin yt-neuvottelut, avioero ja väitöskirjan viimeistely samaan aikaan ei välttämättä auta tavoitteen saavuttamisessa.

Helpottaa, jos tunnistaa oman tilanteen ja voi toimia sen edellyttämällä tavalla. Ja vaikka voimavarat eivät antaisi myöden isoon muutokseen, niin silloin voi aloittaa ensin pienemmällä muutoksella ja jatkaa siitä kun tilanne helpottaa. Hurjan harjoitusohjelman toteuttamisen sijaan ensin reipas kävelylenkki pari kertaa viikossa. Täydellisen seitsemännen tason vegaaniruokavalion sijaan työpaikkaruokalassa pari kertaa viikossa kasvisruokaa tms.

Mihin asti pääsit tavoitteessasi? 

Vaikka tavoitteeseen asti ei päässytkään, niin tapahtuiko kuitenkin jonkinlaista etenemistä asian suhteen? 

Joskus tavoite tai siiihen käytettävissä oleva aika on asetettu turhan tiukaksi ja jää siksi tavoittamatta. Esimerkiksi painonpudotuksessa asetetaan päästä heitetty tasaluku ja tätä kohden edetään päättäväisesti, kunnes aika loppuu kesken tms. Tavoitellun 20 kilon pudotuksen sijaan painoa putosi “vain” 16 kiloa. Tavoitteen näkökulmasta epäonnistuminen, mutta muutoin upea edistyminen. 

Omalla kohdalla tavoite lukea 50 kirjaa vuodessa ei ole vielä toteutunut, mutta on nostanut luettujen kirjojen määrää selvästi. Vaikka tuo ei toteutuisi, annan sen ohjata jonkin verran tekemistäni, jotta löydän aikaa lukemiseen. 

Oliko tavoite itsesi asettama ja innostava?

Jos tavoite tulee ulkoapäin tai asetat sitä miettiessäsi enemmän toisten tekemisiä, niin tavoite ei välttämättä anna sinulle sitä motivaatiota, jonka avulla sitä jaksaa tavoitella pidemmällä tähtäimellä.

Muuttuiko maaailma / sinä tavoitteen ympärillä? 

Valitettavasti ja onneksi maailma ja ihminen muuttuu. Varsinkin pidempien aikavälien tavoitteissa voi käydä niin, että ne “happanee”. Se mikä vielä aiemmin tuntui tärkeältä on parin vuoden aikana muuttunut lähes merkityksettömäksi. Aiemmin voimaharjoittelun tavoite on ollut komea, fyysinen olomuoto ja sittemmin ulkonäkökeskeisyys onkin vaihtunut kehon toiminnallisuuden vahvistamiseen. Tai toisinpäin.

Laput silmillä ei välttämättä kannata paahtaa “läpi harmaan kiven” vaan pysähtyä aina väliajoin tunnustelemaan, että onko tämä edelleen relevantti minulle? Olenko itse muuttunut?

Opitko jotain?

Vaikka asetettu tavoite ei toteutunut, niin jäikö silti jotain käteen? Opitko jotain itsestäsi, tavoitteen asettamisesta, tekemisestä, ajankäytöstä, prokrastinaatiosta, epäonnistumisesta?

Sen sijaan, että kokisi tämän epäonnistumisena, niin voisi ajatella että tavoite olikin oppia prosessista. Ja tällä kertaa löytyi tapa, millä ei päässyt tavoitteeseen.

Ehkä se ei ole niin vakavaa?

Ehkä kaikkien itselle omaan elämään ja tekemiseen liittyvien tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttamisen ei tarvitse olla liian vakavaa? Ei tarkoita etteikö asioita voisi ottaa tosissaan ja tehdä parhaansa, mutta loputon itseruoskinta ei välttämättä ole se juttu minkä avulla jaksaa vääntää vanhoille päiville saakka. Armoa, saatana.

Kiitoksia Marko kysymyksestä!

Jos mielessä on jotain liittyen alussa mainittuihin teemoihin, niin kommentoi tai lähetä sähköpostia.

Teemaan liittyviä juttuja seuraat kätevästi facebookista ja instagramista.

Kirjoittaja on sertifioitu coach ja tällä hetkellä työkseen auttaa tiimejä, asiantuntijoita ja johtajia toimimaan paremmin (työ)elämässä. Myös asettamaan ja saavuttamaan niitä tavoitteita.

Lue lisää mitä Antista on sanottu coachina.

Mielikuvitusleikki.

Suomeen hyökätään jostain päin. Armeija ei onnistu mobilisoimaan niin nopeasti kuin pitäisi ja nostoväki jää ihmettelemään koteihinsa, että sähkövatkaimella ja jääkiekkomailallako pitäisi puolustaa? Jos sota tuntuu vaikealta ajatella, niin miettikää että muuan ydinvoimala posahtaa. Tai tapahtuu jotain, että eläminen Suomessa muuttuu vaaralliseksi meille ja läheisillemme. Tämä voi tuntua vaikealta ajatella, mutta näin on tapahtunut aiemminkin.

Tulee lähdön hetki. Mutta ei kaikille. Osa ystävistäsi jää. Uskovat, että tilanne kyllä paranee pian. Lähtijöistä kukin keksii parhaan mahdollisen keinon. Kellä on varaa, ostavat lennot. Muut keksivät jotain muuta. Ehkä lahden yli pienillä veneillä? Mukaan otetaan kaikki arvokas ja tärkeä mitä pystyy kantamaan. Lämmintä vaatetta, läppärit ja puhelimet, jotta nähdään missä on turvallista. Osa pelkää, että tilanne kotimaassa jatkuu pidempään ja yrittää suunnitella pidemmälle, mistä voin saada työluvan ja työpaikan?

Suomessa meillä oli melkein kaikki. Koulut on käytynä, ehkä uraa rakennettu, turvallinen koti ja jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta. Ensi kesänä piti mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Työpaikalla oli luvassa uusia, mielenkiintoisia projekteja. Opiskelu oli gradua vaille valmista. Neljän viikon kesäloma. Kesämökki ja rantasauna.

Nyt suurin osa meistä on vieraassa maassa, parakeissa. Meillä kuitenkin on sisua ja jaksamme. Olemme kiitollisia, että olemme päässeet turvaaan. Mutta odottaminen turhauttaa. Miksi olen edelleen täällä? Minulla on koulutus ja kokemusta. Miksen voi mennä töihin? Viikot muuttuvat kuukausiksi. Edelleen istumme isoissa halleissa telttapatjojen päällä, eikä kukaan oikein tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Koti-ikävä iskee. Miksi näin piti käydä? Miten kotimaahan jääneet ystäväsi voivat?

Parakissa liikkuu huhu, että toisessa maassa olisivat asiat paremmin. Oleskelulupa heltiäisi nopeammin, töitäkin pitäisi olla ja sitä kautta mahdollisuus päästä kiinni takaisin elämään. Vaikka matka on pitkä, niin osa lähtee. Myöhemmin kuuluu lähtijöiltä, että parakki on samanlainen, mutta suihkuissa ei riitä lämmintä vettä kaikille.

Paikalliset asukkaat ovat epäluuloisia. Heidän silmissään olemme pelkkä rasite. Maan taloudella on mennyt jo pitkään huonosti ja nyt pitäisi vielä löytää ylimääräistä rahaa vieraiden hoivaamiseen. Raha löytyy kansalaisilta verojen muodossa. Lisäksi jotain palveluja lakkautetaan. Muistamme vuoden 2015 ja ymmärrämme heidän huolensa. Koitamme selittää, että emme halua viedä heiltä mitään, mutta meidän on pakko olla täällä, koska omassa maassa ei ole turvallista. Haluaisimme myös työtä, mutta sitä ei ole mahdollista edes hakea ennen oleskelulupaa. Aikaa kuluu lisää. Ehkä on mennyt jo vuosi, enemmänkin. Osa on jo saanut luvan ja hakee töitä, mutta koska paikallinen kieli ei ole hallussa, on työllistyminen vaikeaa. Osa pääsee töihin. Siivoamaan, huoltoasemille, ajamaan bussia. Pieni osa pääsee koulutustaan vastaavaan työhän. Palkka tosin on murto-osa siitä, mitä ennen tienasi. Turhauttavaa, että oma koulutus ja entinen ura eivät ole juurikaan arvossa enää. Silti löytyy pieni kiitollisuus. Töitä. Koti. Jonkinlainen näkyvyys tulevaisuudesta. Jotain, minkä päälle voi taas rakentaa elämää.

Tavallisia ihmisiä.