Piti tehdä tää yks homma, mutta en pääse alkuun – Jos aloittaminen on vaikeaa, niin kokeile tätä

Dog
Photo by Paolo Nicolello on Unsplash

Moni varmaan tunnistaa aloittamisen vaikeuden. Se voi olla jonkin isomman projektin alku, joka tuntuu monimutkaiselta ja siksi ei oikein saa kiinni mistä aloittaa. Tai jokin esitys, teksti tms. jossa pitäisi koota ajatusmössöstä, jotain ymmärrettävää tuotosta. Tai ihan vaan jokin yksinkertainen toimenpide ilman suurempaa ajattelutyötä kuten tiskaus, siivous tms.

Olen kuluvana vuonna opiskellut Valmentamossa life coachiksi ja opiskelujen myötä myös valmentanut jonkin verran asiakkaita. Varsin usein aloittamisen hankaluus on tullut myös siellä eteen valmennettavien kanssa.

Erilaisia asioita kannattaa lähestyä vähän eri tavoin, mutta annan kaksi itseäni auttanutta tapaa vinkiksi, miten aloittamisen kynnystä saa madallettua hieman. Jos teillä on lisää, niin kerro niissä ihmeessä kommenteissa.

Nauruversio.

Auttaa aloittamaan esim. presentaation, maailmanvalloituksen, blogitekstin

Mielessä pyörii liiankin kirkkaana kuva, kun esityksesi jälkeen yrityksen johto ja hallitus nousevat seisomaan ja alkavat taputtaa kuuluvasti hurraa huutojen säestämänä sinun tekemän presentaatiollesi. Tai blogitekstin julkaistua Maailmanliiton presidentti ehdottaa sinulle Pulitzeria, Jussi-patsasta ja Nobel-palkintoa yhteen sulatettuna. Sanakirjaan painetaan sinun kuvasi sanan “täydellisyys” kohdalle.

Näiden mielikuvien jälkeen voi olla, että jo pelkkä blogitekstin otsikko tai powerpointin värimaailma on mahdoton valita, koska se ei mitenkään enää yllä omiin harhaisiin laatuvaatimuksiin. Vaikka kaikki edellä mainittu voi olla mahdollista, niin se onnistuu vain jos saat jotain aikaiseksi. Siispä aloita nauruversiolla.

Nauruversiossa idea on hyväksyä, että ensimmäisen version jälkeen naurattaa, koska se on niin keskeneräinen, mutta samalla saada se ensimmäinen versio aikaiseksi, jotta siitä voi parantaa. Teksti alkaa muodostumaan, kun ajatukset on saatu ranskalaisiksi viivoiksi, presentaatio alkaa kehittymään, kun ensimmäiset kalvot alkavanut muodostumaan. Ja sitten saa nauraa. Ja tehdä seuraavan version, kunnes tulee valmista.

Verryttelyvartti.

Auttaa aloittamaan esim. liikkumisen, siivouksen tms.

Koska maailmaa ei saa kerralla kuitenkaan valmiiksi, niin tehdään edes vartti jotain asian hyväksi. Vaikka ei huvita ja kaikki muut mahdolliset tekosyyt, niin pistä kello soimaan 15-20 min päästä ja aloita siivoaminen. Kun kello soi, niin päätä että jatkatko vielä toisen 15-20 min erän vai jätätkö asian siihen sillä erää. Liikkumisen suhteen voi olla helpompi lähteä ensin yhdelle 20 minuutin reipastelulle, kuin napata koko tunti. Ensimmäisellä viikolla 1-2 kertaa 20 min ulkoilua, seuraavalla viikolla jos siltä tuntuu, niin pidennä aikaa tai lisää kolmas kerta.

Tämä muuten on saanut alkunsa Pomodoro-tekniikasta.

Eli nauruversiolla kynnys niin alas kuin mahdollista ja verryttelyvartilla pieni hetki tekemistä, jotta pääsee alkuun. Sitten kyllä naurattaa.

Kirjoittaja valmentaa tiimeistä ja firmoista sukkelampia ja ihmisistä tyytyväisempiä. Seuraa instassa ja facebookissa. Jos kaipaat valmennusta, niin ota yhteyttä

Read More

Mitä jos tavoitteet eivät toteudu?

Uimari
Photo by nikko macaspac on Unsplash

Kyselin hiljattain ajatuksia, mistä aiheesta olisi mielenkiintoista lukea bloggaus liittyen hyvinvointiin, tyytyväisyyteen, coachaukseen, tavoitteisiin tms. Takakansi-podcastin isäntä Marko Suomi esitti nohevan kysymyksen liittyen tavoitteisiin taikka oikeastaan niissä epäonnistumiseen.

“Sellainen, että on joku tavoite jota fiilistelee mutta hommat meneekin täysin vihkoon. Miten selvitä?”

Ei liene viikkoa ilman median kertomaa vinkkiä tavoitteiden asettamiseen ja toteuttamiseen. Siinä missä tavoite on hyvä työkalu ohjata toimintaa ja sen asettaminen hyvä tapa miettiä omia arvoja, ajatuksia ja ajankäyttöä, niin tavoitteet voivat jäädä myös usein toteutumatta. 

Paskimmillaan tälläinen toteutumaton tavoite voi jäädä kummittelemaan mieleen ja hankaloittaa tulevia tekemisiä (ja tavoitteita). “En onnistunut, en osaa, en pysty. Minä nyt vain olen tälläinen.”

Tässä muutama ajatus pohdittavaksi, jos tavoite jää toteutumatta eli menee ns. vihkoon.

Tarkastele tavoitetta uudestaan ja kriittisesti.

Miten paljon sinulla oli aikaa ja voimavaroja saavuttaa tuo tavoite?

Toisaalta tavoitteen jonkinlainen realistinen onnistuminen edellyttää myös aikaa ja voimavaroja. Jos tavoitteena on iso elämäntapamuutos, niin yt-neuvottelut, avioero ja väitöskirjan viimeistely samaan aikaan ei välttämättä auta tavoitteen saavuttamisessa.

Helpottaa, jos tunnistaa oman tilanteen ja voi toimia sen edellyttämällä tavalla. Ja vaikka voimavarat eivät antaisi myöden isoon muutokseen, niin silloin voi aloittaa ensin pienemmällä muutoksella ja jatkaa siitä kun tilanne helpottaa. Hurjan harjoitusohjelman toteuttamisen sijaan ensin reipas kävelylenkki pari kertaa viikossa. Täydellisen seitsemännen tason vegaaniruokavalion sijaan työpaikkaruokalassa pari kertaa viikossa kasvisruokaa tms.

Mihin asti pääsit tavoitteessasi? 

Vaikka tavoitteeseen asti ei päässytkään, niin tapahtuiko kuitenkin jonkinlaista etenemistä asian suhteen? 

Joskus tavoite tai siiihen käytettävissä oleva aika on asetettu turhan tiukaksi ja jää siksi tavoittamatta. Esimerkiksi painonpudotuksessa asetetaan päästä heitetty tasaluku ja tätä kohden edetään päättäväisesti, kunnes aika loppuu kesken tms. Tavoitellun 20 kilon pudotuksen sijaan painoa putosi “vain” 16 kiloa. Tavoitteen näkökulmasta epäonnistuminen, mutta muutoin upea edistyminen. 

Omalla kohdalla tavoite lukea 50 kirjaa vuodessa ei ole vielä toteutunut, mutta on nostanut luettujen kirjojen määrää selvästi. Vaikka tuo ei toteutuisi, annan sen ohjata jonkin verran tekemistäni, jotta löydän aikaa lukemiseen. 

Oliko tavoite itsesi asettama ja innostava?

Jos tavoite tulee ulkoapäin tai asetat sitä miettiessäsi enemmän toisten tekemisiä, niin tavoite ei välttämättä anna sinulle sitä motivaatiota, jonka avulla sitä jaksaa tavoitella pidemmällä tähtäimellä.

Muuttuiko maaailma / sinä tavoitteen ympärillä? 

Valitettavasti ja onneksi maailma ja ihminen muuttuu. Varsinkin pidempien aikavälien tavoitteissa voi käydä niin, että ne “happanee”. Se mikä vielä aiemmin tuntui tärkeältä on parin vuoden aikana muuttunut lähes merkityksettömäksi. Aiemmin voimaharjoittelun tavoite on ollut komea, fyysinen olomuoto ja sittemmin ulkonäkökeskeisyys onkin vaihtunut kehon toiminnallisuuden vahvistamiseen. Tai toisinpäin.

Laput silmillä ei välttämättä kannata paahtaa “läpi harmaan kiven” vaan pysähtyä aina väliajoin tunnustelemaan, että onko tämä edelleen relevantti minulle? Olenko itse muuttunut?

Opitko jotain?

Vaikka asetettu tavoite ei toteutunut, niin jäikö silti jotain käteen? Opitko jotain itsestäsi, tavoitteen asettamisesta, tekemisestä, ajankäytöstä, prokrastinaatiosta, epäonnistumisesta?

Sen sijaan, että kokisi tämän epäonnistumisena, niin voisi ajatella että tavoite olikin oppia prosessista. Ja tällä kertaa löytyi tapa, millä ei päässyt tavoitteeseen.

Ehkä se ei ole niin vakavaa?

Ehkä kaikkien itselle omaan elämään ja tekemiseen liittyvien tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttamisen ei tarvitse olla liian vakavaa? Ei tarkoita etteikö asioita voisi ottaa tosissaan ja tehdä parhaansa, mutta loputon itseruoskinta ei välttämättä ole se juttu minkä avulla jaksaa vääntää vanhoille päiville saakka. Armoa, saatana.

Kiitoksia Marko kysymyksestä!

Jos mielessä on jotain liittyen alussa mainittuihin teemoihin, niin kommentoi tai lähetä sähköpostia.

Teemaan liittyviä juttuja seuraat kätevästi facebookista ja instagramista.

Kirjoittaja valmistuu pian Valmentamosta coachiksi ja tällä hetkellä työkseen auttaa tiimejä ja ihmisiä toimimaan paremmin (työ)elämässä. Myös asettamaan ja saavuttamaan niitä tavoitteita.
Ota yhteyttä jos kaipaat valmennusta justsopivasti(a)gmail.com

Read More

Miten lopettaa laihdutus ja liikkua paremmin?

lautanen

Olen jo pitkään heittänyt läppää tutun koutsin kanssa liittyen liikkumiseen, painonhallintaan, voimailuun ja ihan vaan yleiseen kuntoiluun.

Koska olen kirjoitellut omista kokemuksista aiheisiin liittyen, niin sovittiin, että tämän blogin lukijat saa -33% alennuksen kaikkiin K3 Fitnessin verkkoluentoihin. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 18.9 saakka. Alennuksen saat seuraavalla tavalla.

1. Lisää luento/luennot ostoskoriin.
2. Muokkaa ostoskoria.
3. Syötä koodi SOPIVASTI

Erityisesti huomioisin nämä luennot.

Patrik Borg – Lopeta ikilaihduttaminen ja ota homma haltuun pysyvästi.

Mitkä asiat tukevat pitkäaikaista painonhallintaa ja mitkä asiat eivät? Patrik purkaa atomeiksi, mistä painonhallinnassa on kyse.

Arto Pesola – Pysy terveenä, ole luovempi, treenaa tehokkaammin.

Riittääkö muutaman tunnin treeni per viikko kompensoimaan istumisesta aiheutuvat haitat? Ei riitä! 

Timo Kettunen – “GO THE F*CK TO SLEEP”

Read More

Pitääkö olla tavoitteita ja miksi sitä nyt ylipäätään tekee mitä tekee?

mave
Mihis nää pannaan?

Nyt kun opettelen tässä liikkumisen tapaa, olen miettinyt omaa motiivia liikkua. Jos minulla olisi valkohampainen, pyykkilautainen personal trainer, niin todennäköisesti olisimme käyneet jo keskustelua tavoitteista.

Ehkä tämä kuvitteellinen PT olisi kysellyt, että haluanko parantaa penkkipunnerruksen ennätystä 20% tai juosta kympin alle tuntiin. Tai oppia seisomaan jumppapallon päällä. Käsilläni.

Hienoja tavoitteita ja kenties hyödyllisiä taitoja, mutta ei kyllä äkkiseltään lämmitä mieltä. Mutta jos hieman miettii, niin mitattavien tavoitteiden tarkoitus on edesauttaa sitä arkista elämää tai hauiksen ympärimitan kasvattamista. Jos siis se on tavoitteena. Yksinkertaistettuna, parempi penkkitulos tarkoittaa yleisesti kasvanutta voimaa, nopeampi juoksentelu parempaa kuntoa, jolloin jaksaa arjessa pidempään ja jumppapallon päällä käsilläseisonta varmaan tuo ihailua rannalla. Ja mitä siitä sitten ikinä seuraakaan.

Ei siis huonoja tavoitteita, kunhan muistaa, että se penkkitulos ei ole itseisarvo. Tai itselleni ei siis ole.

Toisaalta tavoitteet voivat olla myös enemmän kiinni tekemisessä kuin lopputuloksessa. Tavoitteena on liikkua seuraavan viikon/kuukauden/vuoden ajan 3 kertaa viikossa. Tai kävellä kolmasti viikossa töihin. Tai jättää jälkiruoka syömättä kaksi kertaa viikossa.

Itse tälläisenä varhaislaiskana olen huomannut, että viikko tai kaksi on toiminut ihan hyvänä jaksona tekemiselle. Sitä pidemmät aika-avaruus-sohva-sali ulottovuudet eivät ole oikeastaan olemassa minulle. Eli seuraavan viikon aikana teen tätä ja sitten ensi viikon jutut katson seuraavana viikonloppuna.

Toinen juttu minkä olen oppinut, on ollut suunnitella viikolle just sopivasti tekemistä. Mieluummin pikkuisen vähemmän.  Jos sisäinen sankarisi suunnittelee viikolle seitsemää aamutreeniä ja kahdeksat iltarastit, niin toppuuttele hieman ja kokeile laittaa ensin hieman maltillisempi määrä. Kun se on tehty onnistuneesti muutamaan otteeseen, niin lisää määrää halutessasi. Itse huomasin, että on hieman hyvä jättää nälkää treenin loppuun. Sellainen olo, että tätä saakeli lisää!

Eli tavoitteet voivat olla välineitä(ne paremmat tulokset), joilla saavuttaa vaikka sitä parempaa kondista arkeen. Tai tekemisen tapaa, että tällä viikolla käyn pelaamassa futista, kerran salilla ja yksi lenkki. Ja varmaan tietty parhaimmillaan näiden sujuvaa yhdistelyä.

Mutta sitten..

Menee viikko. Toinen. Kuukausi. Ehkä toinenkin. Ja jossain kohtaa kun tallaat samaa juntua salille aamulla ja lataat tankoon painoja, herää mieleen kysymys, että miksi..

Miksi teen mitä teen?

Ihan vaan, että olisin vähän paremmassa kunnossa? Näytän paremmalta? Saatan välttää aikuisiän diabeteksen? Tykkään niin saatanasti kyykätä isoilla painoilla?

 

 

Miksi sitä nyt ylipäätään tekee mitä tekee?

Ehkä sitä sietäisi miettiä.

Oispa kaljaa.

Read More

Mielikuvitusleikki – sinä pakenet

20999913120_8f3f8b117c_k
(Credit: Josh Zakary, Flickr Creative Commons)

Mielikuvitusleikki.

Suomeen hyökätään jostain päin. Armeija ei onnistu mobilisoimaan niin nopeasti kuin pitäisi ja nostoväki jää ihmettelemään koteihinsa, että sähkövatkaimella ja jääkiekkomailallako pitäisi puolustaa? Jos sota tuntuu vaikealta ajatella, niin miettikää että muuan ydinvoimala posahtaa. Tai tapahtuu jotain, että eläminen Suomessa muuttuu vaaralliseksi meille ja läheisillemme. Tämä voi tuntua vaikealta ajatella, mutta näin on tapahtunut aiemminkin.

Tulee lähdön hetki. Mutta ei kaikille. Osa ystävistäsi jää. Uskovat, että tilanne kyllä paranee pian. Lähtijöistä kukin keksii parhaan mahdollisen keinon. Kellä on varaa, ostavat lennot. Muut keksivät jotain muuta. Ehkä lahden yli pienillä veneillä? Mukaan otetaan kaikki arvokas ja tärkeä mitä pystyy kantamaan. Lämmintä vaatetta, läppärit ja puhelimet, jotta nähdään missä on turvallista. Osa pelkää, että tilanne kotimaassa jatkuu pidempään ja yrittää suunnitella pidemmälle, mistä voin saada työluvan ja työpaikan?

Suomessa meillä oli melkein kaikki. Koulut on käytynä, ehkä uraa rakennettu, turvallinen koti ja jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta. Ensi kesänä piti mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Työpaikalla oli luvassa uusia, mielenkiintoisia projekteja. Opiskelu oli gradua vaille valmista. Neljän viikon kesäloma. Kesämökki ja rantasauna.

Nyt suurin osa meistä on vieraassa maassa, parakeissa. Meillä kuitenkin on sisua ja jaksamme. Olemme kiitollisia, että olemme päässeet turvaaan. Mutta odottaminen turhauttaa. Miksi olen edelleen täällä? Minulla on koulutus ja kokemusta. Miksen voi mennä töihin? Viikot muuttuvat kuukausiksi. Edelleen istumme isoissa halleissa telttapatjojen päällä, eikä kukaan oikein tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Koti-ikävä iskee. Miksi näin piti käydä? Miten kotimaahan jääneet ystäväsi voivat?

Parakissa liikkuu huhu, että toisessa maassa olisivat asiat paremmin. Oleskelulupa heltiäisi nopeammin, töitäkin pitäisi olla ja sitä kautta mahdollisuus päästä kiinni takaisin elämään. Vaikka matka on pitkä, niin osa lähtee. Myöhemmin kuuluu lähtijöiltä, että parakki on samanlainen, mutta suihkuissa ei riitä lämmintä vettä kaikille.

Paikalliset asukkaat ovat epäluuloisia. Heidän silmissään olemme pelkkä rasite. Maan taloudella on mennyt jo pitkään huonosti ja nyt pitäisi vielä löytää ylimääräistä rahaa vieraiden hoivaamiseen. Raha löytyy kansalaisilta verojen muodossa. Lisäksi jotain palveluja lakkautetaan. Muistamme vuoden 2015 ja ymmärrämme heidän huolensa. Koitamme selittää, että emme halua viedä heiltä mitään, mutta meidän on pakko olla täällä, koska omassa maassa ei ole turvallista. Haluaisimme myös työtä, mutta sitä ei ole mahdollista edes hakea ennen oleskelulupaa. Aikaa kuluu lisää. Ehkä on mennyt jo vuosi, enemmänkin. Osa on jo saanut luvan ja hakee töitä, mutta koska paikallinen kieli ei ole hallussa, on työllistyminen vaikeaa. Osa pääsee töihin. Siivoamaan, huoltoasemille, ajamaan bussia. Pieni osa pääsee koulutustaan vastaavaan työhän. Palkka tosin on murto-osa siitä, mitä ennen tienasi. Turhauttavaa, että oma koulutus ja entinen ura eivät ole juurikaan arvossa enää. Silti löytyy pieni kiitollisuus. Töitä. Koti. Jonkinlainen näkyvyys tulevaisuudesta. Jotain, minkä päälle voi taas rakentaa elämää.

Tavallisia ihmisiä.

Read More

Lastenohjelmat silloin ennen

transformers2

Nostalgiapläjäys ja upotettujen videoiden kimara.

Kaapelitelevisio, sky channel ja 80-luku.

Kaikkien aikojen parhaat lastenohjelmat silloin joskus.

Transformers. Nyttemmin puhuvat “Allsparkista” mutta silloin se oli “Matrix”. Ehkä ei ole vaikea keksiä, miksi nimi muutettiin.

Bravestarr. Haukan katse ja puuman nopeus. Tuntuu, että nykyaikana tuosta voisi vääntää monenlaista kaskua..


MASK. Muistan nuo naamarit. En muuta.

HE-MAN. Maailman ihanimmat kutrit. Ja tästähän tehtiin myös elokuva, joka ehkä ihan syystä EI ole jäänyt kenenkään mieleen.

 

Ja sitten jotain vielä varhaisempaa. Best of the best. Muskettikoirat. Ei liene ihme, että myöhemmin olen ollut innoissani näistä elokuvista.  Kohtuullisen nimekäs casting elokuvassa.

 

Mikä tai mitä jäi puuttumaan?

Read More

Autoilija tappoi pyöräilijän

ltalehden silminnäkijän mukaan pyöräilijä ja autoilija lähtivät yhtä aikaa liikennevaloista, jonka jälkeen autoilija kiihdytti vauhtiaan ja koukkasi niin, että auton takakulma osui polkupyörään. Autoilija poistui paikalta törmäyksen jälkeen.

Koko uutinen.

Vuosi sitten olin itse kolarissa. Kuvauksen mukaan melko samanlainen törmäys (ei tahallisuutta). Auto kääntyi eteen enkä ehtinyt väistämään saati jarruttamaan. Tästä seurauksena törmäys ja konepellin kautta katuun. Henki säilyi, mutta aiheutui ikäviä vammoja joista paraneminen on ottanut oman aikansa.

Tämän jälkeen elämä on kuitenkin jatkunut ja olen ollut tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Olen myös ymmärtänyt, että vaikka itse noudattaisi sääntöjä, niin silti voi käydä ikävästi. Erityisen huomion olen tehnyt kun olen itse auton ratissa. Enää koskaan minulla ei ole niin kiire, etten ehtisi vielä kerran katsoa sen kuolleen kulman, että kukaan ei sieltä sujahda eteen tai alle. Autoilijana pitää ymmärtää olevansa etuoikeutettu. Ympärillä on ilmastoitu peltinen turvakotelo, joka liikkuu ja pysähtyy lähes olemattomalla jalan liikkeellä. Siksi maltan odottaa ja katsoa, että kaikki pääsevät alta pois. Koska se on minulle helppoa.

Ehkä olisi syytä uudistaa liikennesääntöjä. Ehkä olisi oikeasti tarpeen rakentaa enemmän pyöräteitä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ravisuttava asennemuutos liikenteeseen. Alkaen heti.

Read More