Miten lopettaa laihdutus ja liikkua paremmin?

lautanen

Olen jo pitkään heittänyt läppää tutun koutsin kanssa liittyen liikkumiseen, painonhallintaan, voimailuun ja ihan vaan yleiseen kuntoiluun.

Koska olen kirjoitellut omista kokemuksista aiheisiin liittyen, niin sovittiin, että tämän blogin lukijat saa -33% alennuksen kaikkiin K3 Fitnessin verkkoluentoihin. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 18.9 saakka. Alennuksen saat seuraavalla tavalla.

1. Lisää luento/luennot ostoskoriin.
2. Muokkaa ostoskoria.
3. Syötä koodi SOPIVASTI

Erityisesti huomioisin nämä luennot.

Patrik Borg – Lopeta ikilaihduttaminen ja ota homma haltuun pysyvästi.

Mitkä asiat tukevat pitkäaikaista painonhallintaa ja mitkä asiat eivät? Patrik purkaa atomeiksi, mistä painonhallinnassa on kyse.

Arto Pesola – Pysy terveenä, ole luovempi, treenaa tehokkaammin.

Riittääkö muutaman tunnin treeni per viikko kompensoimaan istumisesta aiheutuvat haitat? Ei riitä! 

Timo Kettunen – “GO THE F*CK TO SLEEP”

Read More

Pitääkö olla tavoitteita ja miksi sitä nyt ylipäätään tekee mitä tekee?

mave
Mihis nää pannaan?

Nyt kun opettelen tässä liikkumisen tapaa, olen miettinyt omaa motiivia liikkua. Jos minulla olisi valkohampainen, pyykkilautainen personal trainer, niin todennäköisesti olisimme käyneet jo keskustelua tavoitteista.

Ehkä tämä kuvitteellinen PT olisi kysellyt, että haluanko parantaa penkkipunnerruksen ennätystä 20% tai juosta kympin alle tuntiin. Tai oppia seisomaan jumppapallon päällä. Käsilläni.

Hienoja tavoitteita ja kenties hyödyllisiä taitoja, mutta ei kyllä äkkiseltään lämmitä mieltä. Mutta jos hieman miettii, niin mitattavien tavoitteiden tarkoitus on edesauttaa sitä arkista elämää tai hauiksen ympärimitan kasvattamista. Jos siis se on tavoitteena. Yksinkertaistettuna, parempi penkkitulos tarkoittaa yleisesti kasvanutta voimaa, nopeampi juoksentelu parempaa kuntoa, jolloin jaksaa arjessa pidempään ja jumppapallon päällä käsilläseisonta varmaan tuo ihailua rannalla. Ja mitä siitä sitten ikinä seuraakaan.

Ei siis huonoja tavoitteita, kunhan muistaa, että se penkkitulos ei ole itseisarvo. Tai itselleni ei siis ole.

Toisaalta tavoitteet voivat olla myös enemmän kiinni tekemisessä kuin lopputuloksessa. Tavoitteena on liikkua seuraavan viikon/kuukauden/vuoden ajan 3 kertaa viikossa. Tai kävellä kolmasti viikossa töihin. Tai jättää jälkiruoka syömättä kaksi kertaa viikossa.

Itse tälläisenä varhaislaiskana olen huomannut, että viikko tai kaksi on toiminut ihan hyvänä jaksona tekemiselle. Sitä pidemmät aika-avaruus-sohva-sali ulottovuudet eivät ole oikeastaan olemassa minulle. Eli seuraavan viikon aikana teen tätä ja sitten ensi viikon jutut katson seuraavana viikonloppuna.

Toinen juttu minkä olen oppinut, on ollut suunnitella viikolle just sopivasti tekemistä. Mieluummin pikkuisen vähemmän.  Jos sisäinen sankarisi suunnittelee viikolle seitsemää aamutreeniä ja kahdeksat iltarastit, niin toppuuttele hieman ja kokeile laittaa ensin hieman maltillisempi määrä. Kun se on tehty onnistuneesti muutamaan otteeseen, niin lisää määrää halutessasi. Itse huomasin, että on hieman hyvä jättää nälkää treenin loppuun. Sellainen olo, että tätä saakeli lisää!

Eli tavoitteet voivat olla välineitä(ne paremmat tulokset), joilla saavuttaa vaikka sitä parempaa kondista arkeen. Tai tekemisen tapaa, että tällä viikolla käyn pelaamassa futista, kerran salilla ja yksi lenkki. Ja varmaan tietty parhaimmillaan näiden sujuvaa yhdistelyä.

Mutta sitten..

Menee viikko. Toinen. Kuukausi. Ehkä toinenkin. Ja jossain kohtaa kun tallaat samaa juntua salille aamulla ja lataat tankoon painoja, herää mieleen kysymys, että miksi..

Miksi teen mitä teen?

Ihan vaan, että olisin vähän paremmassa kunnossa? Näytän paremmalta? Saatan välttää aikuisiän diabeteksen? Tykkään niin saatanasti kyykätä isoilla painoilla?

 

 

Miksi sitä nyt ylipäätään tekee mitä tekee?

Ehkä sitä sietäisi miettiä.

Oispa kaljaa.

Read More

Mielikuvitusleikki – sinä pakenet

20999913120_8f3f8b117c_k
(Credit: Josh Zakary, Flickr Creative Commons)

Mielikuvitusleikki.

Suomeen hyökätään jostain päin. Armeija ei onnistu mobilisoimaan niin nopeasti kuin pitäisi ja nostoväki jää ihmettelemään koteihinsa, että sähkövatkaimella ja jääkiekkomailallako pitäisi puolustaa? Jos sota tuntuu vaikealta ajatella, niin miettikää että muuan ydinvoimala posahtaa. Tai tapahtuu jotain, että eläminen Suomessa muuttuu vaaralliseksi meille ja läheisillemme. Tämä voi tuntua vaikealta ajatella, mutta näin on tapahtunut aiemminkin.

Tulee lähdön hetki. Mutta ei kaikille. Osa ystävistäsi jää. Uskovat, että tilanne kyllä paranee pian. Lähtijöistä kukin keksii parhaan mahdollisen keinon. Kellä on varaa, ostavat lennot. Muut keksivät jotain muuta. Ehkä lahden yli pienillä veneillä? Mukaan otetaan kaikki arvokas ja tärkeä mitä pystyy kantamaan. Lämmintä vaatetta, läppärit ja puhelimet, jotta nähdään missä on turvallista. Osa pelkää, että tilanne kotimaassa jatkuu pidempään ja yrittää suunnitella pidemmälle, mistä voin saada työluvan ja työpaikan?

Suomessa meillä oli melkein kaikki. Koulut on käytynä, ehkä uraa rakennettu, turvallinen koti ja jonkinlainen ajatus tulevaisuudesta. Ensi kesänä piti mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Työpaikalla oli luvassa uusia, mielenkiintoisia projekteja. Opiskelu oli gradua vaille valmista. Neljän viikon kesäloma. Kesämökki ja rantasauna.

Nyt suurin osa meistä on vieraassa maassa, parakeissa. Meillä kuitenkin on sisua ja jaksamme. Olemme kiitollisia, että olemme päässeet turvaaan. Mutta odottaminen turhauttaa. Miksi olen edelleen täällä? Minulla on koulutus ja kokemusta. Miksen voi mennä töihin? Viikot muuttuvat kuukausiksi. Edelleen istumme isoissa halleissa telttapatjojen päällä, eikä kukaan oikein tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Koti-ikävä iskee. Miksi näin piti käydä? Miten kotimaahan jääneet ystäväsi voivat?

Parakissa liikkuu huhu, että toisessa maassa olisivat asiat paremmin. Oleskelulupa heltiäisi nopeammin, töitäkin pitäisi olla ja sitä kautta mahdollisuus päästä kiinni takaisin elämään. Vaikka matka on pitkä, niin osa lähtee. Myöhemmin kuuluu lähtijöiltä, että parakki on samanlainen, mutta suihkuissa ei riitä lämmintä vettä kaikille.

Paikalliset asukkaat ovat epäluuloisia. Heidän silmissään olemme pelkkä rasite. Maan taloudella on mennyt jo pitkään huonosti ja nyt pitäisi vielä löytää ylimääräistä rahaa vieraiden hoivaamiseen. Raha löytyy kansalaisilta verojen muodossa. Lisäksi jotain palveluja lakkautetaan. Muistamme vuoden 2015 ja ymmärrämme heidän huolensa. Koitamme selittää, että emme halua viedä heiltä mitään, mutta meidän on pakko olla täällä, koska omassa maassa ei ole turvallista. Haluaisimme myös työtä, mutta sitä ei ole mahdollista edes hakea ennen oleskelulupaa. Aikaa kuluu lisää. Ehkä on mennyt jo vuosi, enemmänkin. Osa on jo saanut luvan ja hakee töitä, mutta koska paikallinen kieli ei ole hallussa, on työllistyminen vaikeaa. Osa pääsee töihin. Siivoamaan, huoltoasemille, ajamaan bussia. Pieni osa pääsee koulutustaan vastaavaan työhän. Palkka tosin on murto-osa siitä, mitä ennen tienasi. Turhauttavaa, että oma koulutus ja entinen ura eivät ole juurikaan arvossa enää. Silti löytyy pieni kiitollisuus. Töitä. Koti. Jonkinlainen näkyvyys tulevaisuudesta. Jotain, minkä päälle voi taas rakentaa elämää.

Tavallisia ihmisiä.

Read More

Lastenohjelmat silloin ennen

transformers2

Nostalgiapläjäys ja upotettujen videoiden kimara.

Kaapelitelevisio, sky channel ja 80-luku.

Kaikkien aikojen parhaat lastenohjelmat silloin joskus.

Transformers. Nyttemmin puhuvat “Allsparkista” mutta silloin se oli “Matrix”. Ehkä ei ole vaikea keksiä, miksi nimi muutettiin.

Bravestarr. Haukan katse ja puuman nopeus. Tuntuu, että nykyaikana tuosta voisi vääntää monenlaista kaskua..


MASK. Muistan nuo naamarit. En muuta.

HE-MAN. Maailman ihanimmat kutrit. Ja tästähän tehtiin myös elokuva, joka ehkä ihan syystä EI ole jäänyt kenenkään mieleen.

 

Ja sitten jotain vielä varhaisempaa. Best of the best. Muskettikoirat. Ei liene ihme, että myöhemmin olen ollut innoissani näistä elokuvista.  Kohtuullisen nimekäs casting elokuvassa.

 

Mikä tai mitä jäi puuttumaan?

Read More

Autoilija tappoi pyöräilijän

ltalehden silminnäkijän mukaan pyöräilijä ja autoilija lähtivät yhtä aikaa liikennevaloista, jonka jälkeen autoilija kiihdytti vauhtiaan ja koukkasi niin, että auton takakulma osui polkupyörään. Autoilija poistui paikalta törmäyksen jälkeen.

Koko uutinen.

Vuosi sitten olin itse kolarissa. Kuvauksen mukaan melko samanlainen törmäys (ei tahallisuutta). Auto kääntyi eteen enkä ehtinyt väistämään saati jarruttamaan. Tästä seurauksena törmäys ja konepellin kautta katuun. Henki säilyi, mutta aiheutui ikäviä vammoja joista paraneminen on ottanut oman aikansa.

Tämän jälkeen elämä on kuitenkin jatkunut ja olen ollut tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Olen myös ymmärtänyt, että vaikka itse noudattaisi sääntöjä, niin silti voi käydä ikävästi. Erityisen huomion olen tehnyt kun olen itse auton ratissa. Enää koskaan minulla ei ole niin kiire, etten ehtisi vielä kerran katsoa sen kuolleen kulman, että kukaan ei sieltä sujahda eteen tai alle. Autoilijana pitää ymmärtää olevansa etuoikeutettu. Ympärillä on ilmastoitu peltinen turvakotelo, joka liikkuu ja pysähtyy lähes olemattomalla jalan liikkeellä. Siksi maltan odottaa ja katsoa, että kaikki pääsevät alta pois. Koska se on minulle helppoa.

Ehkä olisi syytä uudistaa liikennesääntöjä. Ehkä olisi oikeasti tarpeen rakentaa enemmän pyöräteitä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ravisuttava asennemuutos liikenteeseen. Alkaen heti.

Read More

PINGahdin etelään ja takaisin

viihdyke

Niin siinä sitten kävi, että läpi tuiskun, tuulen ja viharatikan, päädyin viimein Eckeröööööh.. (tarkista paatin nimi joskus) ja siellä pidetävään ilta PINGiin. Reissuhan alkoi bongauspelillä terminaalissa, että ketkäkö näistä sitten ovat niitä edelläkävijäsisällöntuottajia ja ketkä ovat tavallista rahvasta. Valitettavasti kaikki näyttivät lähinnä hämäräperäisiltä, joten ei pisteitä. Keskityin tweettamaan ja toivoin, että fanijoukko yhyttäisi pian minut ja olisin turvallisten ihmisten  ympäröimänä.

En tiedä miksi, mutta odotin “fanitapaamiseen” lähinnä nuorempaa tubettajaporukkaa, jota sitten koittaisin vältellä istumalla varjoissa ja näpräämällä kännykkää. Mutta helpotukseksi petyin ja paikalla olikin vanhempaa ja asiallisempaa porukkaa, jotka olivat ihan oikeasti tulleet nautiskelemaan workshopeista. Itse osallistuin Mikko Lagerstedtin tunnelmallisen kuvaamisen työpajaan ja se olikin vallan antoisa. Jos ihan oikeasti kuvaisin, niin sieltä olisi saanut valtavasti ideoita. Toistaiseksi kuitenkin tyydyn räpsimään instagramiin.

Työpajan jälkeen päädyin rupattelemaan sekavan seurakunnan kanssa. Aihe lähti sisustuksesta ja päätyi vihapuheiden ja nahkahousujen suosittelun  kautta allekirjoittaneen bloggaamiseen. Että mistä nyt sitten pitäisi blogata. Ajatuksen mahlat suorastaan velloivat ja ideoita tursusi suunnasta jos toisesta. Keski-ikäisen miehen fitnessblogi? Keski-ikäisen miehen tyyliblogi? Keski-ikäisen miehen ruokablogi? Keski-ikäisen miehen palvelusuunnittelu- ja projektinhallintablogi? Keski-ikäisen miehen blogi?

Myöhemmin seuraavana aamuna huomasin jonkinlaisen yhdistävän tekijän näissä kaikissa.. nämä kaikki tosiaankin olivat blogeja! En vielä päättänyt, että mitä, koska ja miten, mutta sitä ennen ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Jotain.

Buffassa rupattelin Saara Sarvaksen kanssa, joka oli aivan käsittämättömän mielettömän upea tyyppi. Piipahdimme nopeasti myös vihapuheen ihmeelliseen maailmaan ja esille nousi radio-ohjelman shoutbox, joka pitää sisällään kaikki maailman törkeydet mitä ihminen kehtaa kuvitella. Vaikka olen ennenkaikkea piinkova liikemies ja sydämeni paikalla on mustaa hiiltä, niin tämä kyllä kosketti jollain tapaa. En saata ymmärtää henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta kenenkään kohdalla. Toki työtä voi arvostella, tekemistä ja tapaa, mutta ihminen pitäisi pystyä irrottamaan siitä. Vaikka ihminen on työnsä puolesta julkisuudessa, niin hänestä ei tule tunteetonta likasankoa, jonne sopii kaikkien purkaa paha olo. Tämä sama asia ilmeni myös muutaman bloggaajan kohdalla. Ja se tuntuu ihan yhtä järjettömältä. Blah.

Myöhemmin Outi Les Pyy lupasi opettaa korjaamaan omat farkkuni. Kurion tyypit kannustivat bloggaamaan, koska tilaa kuulemma olisi tarkkanäköiselle, yhteiskuntaa syväluotaavalle, silti huumoripitoiselle blogille. Lupasin ottaa heihin yhteyttä jos keksin jonkun. Lisäksi kerroin Nellahelsingille, että minä bloggasin jo vuonna 2003, kun kukaan ei edes tiennyt mikä blogi on.

Sitten horjuin kauppaan, ostin viskiä ja läksin kotiin. Hyvät oli kemut. Kiitoksia kaikille ja erityisesti Akulle, joka minut kutsui paikalle.

 

Read More

Mistä bloggaat?

Olen osallistumassa pitkästä aikaa blogien syysseminaariin. Paitsi että se on keväällä, sen nimi on PING ja se on suosituimpien sisällöntuottajien työpaja jotain jotain.

Tämähän on kuulkaa ihan kamalan jännää. Tulee ihan nuoruus mieleen! Muistan vielä sen kuin eilisen päivän, eli tarkemmin ottaen reipas 10 vuotta sitten, kun salainen elitistijoukko  nimeltä bloggaajat kokoontui juttutupaan juopottelemaan ja taputtelemaan toisiaan selkään siitä, että miten ytimessä oikein oltiinkaan.

Mutta enää ei olla ytimessä. Ei olla oltu pitkääön aikaan. Ja nyt pitäisi äkkiä keksiä, että miten tuolla PINGissä profiloituu?

Tyyliblogina?

Burleskinpunainen #pikkujoulut #punainen #hidden #pikkujoulu #yle #pomonesimerkillä

A photo posted by @justsopivasti on

Ruokablogina?

Maailmanmestari #pulledpork #kassler #ylikypsä #burger #foodporn #namskis

A photo posted by @justsopivasti on


Kuvablogina?

End is near #helsinki #finland #pasila #hartwallarena #lopputuli #armageddon

A photo posted by @justsopivasti on

  Palvelusuunnittelublogina?  

#suunnittelu #valmis

A photo posted by @justsopivasti on

Fitnessblogina?

Herätys #treeni #workout #salihommat #palauttelut #tyhjäkatse

A photo posted by @justsopivasti on


Kyllon kuulkaa vaikiaa.

Voi voi kun en tiedä mistä bloggaisin..

Read More