En kehtaa väittää, että omassa lapsuudessa olisin mitenkään kurjia jouluja viettänyt. Jouluruokaa on aina ollut tarjolla ja lahjojakin olen saanut. Tosin jossain kohtaa huomasin, että sain lahjoja hieman vähemmän kuin kaverit ja ne olivat vähän halvempia. Vähän myöhemmin ymmärsi, että miksi. Kun kahden vanhemman sijaan on vain yksi, niin rahaa yksinkertaisesti on vähemmän. Kaikkeen.
Muistan myös etäisesti jonkun joulun, missä eräs toinen yksinhuoltajaäiti, joka sattui asumaan naapurissa, oli kirjoittanut yleisönosastolle kirjeen omasta kurjasta tilanteestaan. Kirjeessä saattoi olla myös pieni avunpyyntö ja vinkki, että toimituksesta saa lisätietoja jos haluaa auttaa. Aattona sitten keittön ikkunasta katsoimme, kun toistakymmentä autoa piipahti tuomassa kasseittan ruokaa ja tavaraa naapuriin. Äiti vaikutti illalla hieman katkeralta, että miksi meitä ei autettu. Että kyllä se apua olisi varmasti meillekin kelvannut.
Vaan eipä pyydetty apua. Eikä kerrottu, että apu kelpaisi.
Jos meillä täällä Suomessa avunpyytäminen on jotenkin vaikeaa, niin on jotenkin ilo huomata, että ehkä se on muuttumassa. Apua saa pyytää! Toisaalta myöskin apua tarjotaan ehkä rohkeammin kuin aikaisemmin. Itseltä pieni apu, voi olla isokin ilo toiselle.
Yle: Tosielämän sankareille on kysyntää.
Facebookissa on myös sivu, jossa voit jakaa Helsingissä oman joulupöytäsi tai etsiytyä itse jonkun pöytään.
Heitä rohkeasti kommenttiin viestiä, jos on paikkoja missä voi pyytää tai tarjota apua joulua ajatellen.
