Rodos, mitä tehdä ja missä syödä – matkustaminen koronan aikaan

Vanhus ja meri

En edes tiennyt miten paljon olin odottanut tätä reissua. Kun koronan isompi vaikutus alkoi selkiytymään, mietin että onkohan reissaamiset nyt sitten reissattu. Vaikka lähes koko ajan onkin ollut jonkinlainen matkustusmahdollisuus, niin en oikein pitänyt mielekkäänä reissussa jatkuvaa testaamista tai arvaamattomia varotoimikaranteeneja. Yllärinä sitten viettää koko loma jossain paikallisessa valvontahotellissa kylmiä keittoja lusikoiden.

Vaikka tilannehan on edelleen päällä, niin tiukkojen rajoitusten purkaminen, laajat rokotukset, buusterit ja ehkä jonkinlaiset maltilliset turvatoimet oman varovaisuuden lisäksi alkoi lisäämään ajatusta, että ehkä nyt voisi olla mahdollisuus toteuttaa pieni aurinkoloma. Vähän myös mielessä ajatus, että entä jos hetken päästä onkin taas uusi variantti ja maailma muuttuu taas varovaisemmaksi? Jos ei nyt, niin koska sitten?

Kaipasin ja olen aiemminkin kaivannut, että samalla lomalla pääsee helposti lillumaan riittävän lämpimään mereen, loikoilemaan rannalle, herkuttelemaan hyvällä ruualla ja jos mahdollista niin käppäilemän jonkinkokoiseen kaupunkiin tai vastaavaan. Vaikka alkukevät ei ehkä vielä ihan lämmitä merta mieluisaksi, niin kiitos avantouinnin, kaikkiin vesiin tohtii nykyään mennä eikä tämäkään kohde ollut poikkeus vaikka vesi hieman lämpimämpää olisikin saanut olla.

Kohteeksi valikoitui siis Rodos, jonne pääsi suorilla Finnairin lennoilla. Hieman ennen sesonkia, jolloin paikka ei olisi ehkä ihan tupaten täynnä, mutta jo sopivassa määrin ravintoloita auki ja riittävän lämmintä “aurinkolomaksi”. Rantailun lisäksi myös mahdollisuutta muuhunkin toimintaan, mitä nyt viikossa ehtii ja huvittaa.

Rodoksella hotellissa sekä kaikissa ravintoloissa henkilökunnalla oli maskit. Vanhassa kaupoingissa kierrellessa maskeja oli myös runsaasti, osalla välillä roikkuen leuan alla. Turisteilla melko vaihtelevasti. Kauppoihin sisään mentäessä henkilökunta muistutti maskista ja joissain paikoissa jopa piti vilauttaa koronapassia. Jollain tapaa varovaisuus oli siis läsnä kohteessa koronan suhteen.

Mitä siis tehdä Rodoksella?

Tässä jotain kokemuksia mitä viikon aikana tuli kokeiltua.

Auton vuokraus ja kiertelemään saarta.

Auton vuokrauksen mainostettiin olevan halpaa. Hotellin kautta onnistui saada mutkattomasti Fiat Panda ja vuokra oli 37 euroa /pvä. Halvemmallakin olisi kenties saanut, mutta helppous voitti tässä kohtaa.

Tiet ovat melko hyväkuntoisia, liikenne maltillista ja aurinkoinen ilma kutsuu mutkaisille kukkuloille tiirailemaan vaihtuvaa maisemaa. Radiossa vielä paikallinen iskelmä/rock/pop/mikä lie antaa autenttisen tunnelman.

Lindos

Kun auto on alla ja baana auki, niin helposti voi ottaa myös muutaman kohteen minne huristella. Lindos nousee varmaan useimmiten esille nähtävyytenä, jota suositellaan. Jos jopa sesongin ulkopuolella ruuhkainen ja ahdas valkoinen kylä, ylihintainen turistikrääsä ja rujot kukkulan rauniot houkuttelee, niin mikäs siinä. Muuten tämän paikan voi ohittaa huoletta.

Pefki

Sitä vastoin Lindoksesta kun jatkaa pienen hetken vielä etelään, niin vastaan tulee pieni Pefkin kylä jossa jonkun mainoksen mukaan on Rodoksen paras ranta. Määritelmä varmaan vaihtelee, mutta Pefkin ranta oli oikein pehmeähiekkainen verrattunan moneen muuhun, hieman kivisempään vastineeseen. Kun päivää oli siunattu vielä hyvällä auringonpaisteella, niin täällä olisi helposti lekotellut vaikka koko päivän. Lähistöllä myös useampaa ravintelia, joista löytää sitten paikalliset ja muutkin herkut maisteltavaksi.

Pefki beach

Viinikaupunki Embonas

Sisämaahan kukkulan viereltä kurvaillessa voi löytää itsensä Embonaksesta, joka on sympaattisen oloinen pieni kylä, jossa on useampia viinituottajien paikkoja, joilla jatkuvat ilmaiset tastingit. Ravintoloita näytti olevan myös sopivissa määrin, joten täällä voisi myös helposti istahtaa pitkäksi iltapäiväksi syömään ja juomaan. Ehkä jopa yöpymään, jos kuskin valinta tuottaisi ongelmia.

Embonas

Piipahda Symin saarella.

Rodokselta paatti, jolla pääsee reilussa tunnissa uinuvalle Symin saarelle n. 30 euron hintaan. Lyhyen visiitin aikana ehti syödä hyvin, käppäillä lahden poukamaa, johon kylä oikeastaan on asettunut sekä lojua pieni hetki rannalla ja käydä uimassa.

Symi

Hölkkää

Juoksukengät jalkaan ja hölkkää jollekin Rodoksen kukkuloista. Kaupungin vierestä löytyy St. Stephen Hill, jonka päälle talsii huonompikuntoinenkin ja josta on hulppeät näkymät joka suuntaan. Huipulla voi pistää vaikka jalalla koreasti.

Rodos

Missä syödä Rodoksella? Ravintoloita löytyy joka makuun.

To Marouli

Kasvisravintola, joka oli juuri hieman uusinut listaansa. 18 euron menulla 6 ruokalajia sekä jälkkäri oli melkein ryöstö ja ravintolasta lähtee täydellä vatsalla. Suositus myös sekasyöjälle.

Ravintolan facebook-sivu

To Marouli

Tamam

Hieman yllärinä valitsin pastan, joka osoittautui kutakuinkin ihan parhaisen joukkoon mitä olen ravintoloissa syönyt. Kysyttäessä onnistui myös säätämään tulisuuden astetta 1-10 jossa 7 antoi oikein kivan napakkuuden. Palvelu oli myös oikein ystävällistä ja tänne menisi helposti uudestaan.

Ravintolan sivut.

Tamam

Alexis 4 season seafood

Kaikki suositeltava paikat olivat matalan kynnyksen paikkoja, niin myös tämä vaikka tämän viikon ajalta olikin fiinein. Risottomenu useampi ruokalaji, jonka kruunasi rapurisotto. Tällä voisi helposti ahmia itsensä tainnoksiin.

Tripadvisor-sivut

4 pomegranates

Hotellin vierestä löytyi pikkuinen tavalliseen omakotitaloon rakennettu persoonallinen ravintola, joka yhdisteli kreikkalaisia makuja hieman luovasti. Pääruokien sijaan tällä kertaa tilatuksi tuli alkupalaa useamman verran, joissa olivat maut kohdillaan. Uunissa kärtsätty feta, jonka päällä on hunajaa pitäisi kieltää lailla, koska aiheuttaa riippuvuutta herkullisuudellaan.

Ravintolan facebook-sivut

At Thomas Restaurant

Viimeisen illan yllätysvalinnaksi tuli hotellin lähistöllä ja monasti ohitettu sympaattisen näköinen pieni kuppila. Sympaattinen emäntä suositteli erilaiset kala-annokset ja alkupalat ja täällä olisi voinut jatkaa syömistä vielä pitkään tunnelman ja pelkkien makujen vuoksi. Tämän jälkeen kelpasi pyöriä takaisin hotellille mahan viereen.

Ravintolan tripadvisor

Usein ruuan jälkeen keittiöstä saapuu yllätyksenä jonkinlainen jälkiruoka, joka voi vaihdella jätskistä leivonnaiseen tai pieneen viinapaukkuun.

Oma matkustelu oli jäissä koronan aikana, mutta toiveissa on, että reissaamista pääsisi vielä toteuttamaan jollain tapaa. Erityisesti lämpimät kohteet, joissa pääsee meren rannalle helposti ja löytyy muutakin puuhaa, olisi mieleen.

Read More

Äkkilähtö lämpimään.

Aurinkomatkojen äkkilähdöistä nappasin Rodoksen keikan ja täällä ollaan. Lomamoodi on päällä, kiitos lämpimän sään, aamuisten rantanokosten, uinnin ja satunnaisten päiväkaljojen.

Majoituin hotelli Nafsikaan ja toistaiseksi kaikki on sujunut mukavasti. Asiakkaana tosin lienen helpoimmasta päästä. Kunhan on suht siisti huone ja toimiva suihku niin peruasiat ovat kunnossa. Siihen päälle kun netti toimii huoneessa, parveke josta merinäköala (talojen välistä, mutta silti) ja aamupala, niin ollaan jo vahvasti plussalla. Henkilökunta vaikuttaa ystävälliseltä. Toistaiseksi ei tosin ole ollut mitään toiveita täytettäväksi, joten jätetään sen arviointi myöhemmälle.

Pakettimatka kyllä muutenkin saa tällä erää varauksettoman kiitoksen. Jonkin verran reissanneena tällä kertaa arvostin sitä, että melko uunona sopi kävellä lentokentällä ja oranssi väri opasti oikeaan suuntaan. Ja loman loppuessa toivottavasti opastavat taas. Reissujakin on tarjolla ja pientä harkintaa on ollut, mutta toistaiseksi kadun toisella puolella liplattava meri ja lähialueen ruoka on riittänyt vallan mainiosti. Pakonomaista tarvetta kiertelyyn tai kokemusten hankkimiseen ei tällä reissulla oikeastaan ole, vaan koen tämän vähän tälläisenä mökkilomana. Joka on siis Kreikassa. Ja mökin sijaan hotelli. Ja itsetehdyn ahvenen sijaan ravintolaruoka. Ja.. no, kuitenkin. Eli enemmän ehkä olemista kuin tekemistä. Ja siihen tämä passaa mainiosti.

Groundhog day. Aamupalan jälkeen rantaan lukemaan ja uimaan. Sitten lounasta, tallustelua, kirjaa, nokokset, illallista, olutta ja nukkumaan.

Ruoka on ollut hyvää ja edullista. Tosin yksi ulkomaankokemus jää puuttumaan tällä kertaa, koska valuutta on sama kuin kotimaassa (liekö kuinka kauan enää?). Siinä missä aiemmin räknäsi päässään, että mitäs tämä nyt ja oliko tämä halpaa, niin nyt suoraan näkee euroissa, että juuh, edullisempaa on. Hyvä sinänsä.

Kreikassa tietenkin kannattaa ainakin kokeilla paikallista ruokaa ja siihen voisi suositella hotellin läheisyydessä olevaa Balsamicoa. Nappasin lounaalla listalta Kreikkalaisen lautasen, jossa oli vähän kaikkea. Annos oli runsas ja maku oivallinen. Kaupan päälle vielä näkymä Tuuliselle rannalle, niin kyllä kelpasi herkutella. Huhu kertoo, että muutkin annokset ovat herkullisia, joten mahdollisesti tänne tulee tehtyä uusi visiitti.

C360_2015-07-15-13-42-48-710

 

Toistaiseksi siis reissusta iloinen peukku!

 

 

 

Read More

Miten viettää täydellinen loma?

Miten viettää täydellinen loma?

Ei hajuakaan. Olen ollut aiemmin tosi huono lomailemaan. Tämä on saattanut myös kertoa siitä, että olen osannut kuormittaa työtä ja vapaa-aikaa melko hyvin, koska kovin suurta tarvetta lomalle ei ole ollut. Vaikka toki loma silloinkin on aina hyvää tehnyt

Tänä vuonna kuitenkin sattuneesta syystä olen odottanut lomaa aiempaa enemmän ja tiedän, että se tulee tarpeeseen. Täten lomaa kohden myös alkoi muodostua jonkinmoisia odotuksia. Jos aiemmin loma oli vain aikaa, mitä ei viettänyt työpaikalla, niin nyt se ei ehkä enää riitä.

Aattelin niin, että tavoite olisi päästä “lomafiilikseen”, löytää aikaa rennolle puuhailulle sekä antaa mielen levätä. Siispä päätin, että heti loman alkaessa karkaan reissuun, irti tutusta ympäristöstä. Ja näillä säillä myös aurinkoa etsimään. Mietin vaihtoehtoja jonkin verran, mutta auringon, hyvän ruuan ja helpon olemisen ystävänä nappasin äkkilähdön Rodokselle. Pakettimatka sopii tässä kohtaa vartalolle erittäin hyvin. Vaikka olen omatoimimatkaillut jonkin verran, niin nyt just ei haittaa yhtään, että tädit ja sedät vie kohteeseen ja pitää huolen, että sieltä tullaan pois. Jos reissun aikana tulee ongelmia, niin oletan saavani drinkin kouraan sillä aikaa kun joku muu hoitaa. Huom. Aurinkomatkat. You can do this! (Matkalta seuraa lisää tunnelmointia).

Rento puuhastelu ja mielen lepääminen sitten jatkuu kotimaassa. Luvassa voipi olla kotimaanmatkailua ja toivottavasti mahdollisuuksia nähdä muualla asuvia tuttuja. Huom. Mökkikutsuja ja ideoita vastaanotetaan ja kuullaan.

mokki

 

Read More