Ennen kaikki oli paremmin.
Piti nostaa perunat ja lantut maasta, rakentaa sauna ja pirtti tai kantaa tukkeja metsäläisten kanssa.
Ei puhunut kukaan motivaatiosta.
“En nyt ole oikein motivoinut tähän hommaan.” Ei pohtinut kukaan tuommoisia. Lanttu olisi mädäntynyt maahan ja perhe nääntynyt nälkään.
Sitten keksittiin motivaatio. Taikka oikeastaan sen puute.
Ja nyt ei enää huvita mikään.
Ei kaipaa kyllä kukaan motivaatiota. Mutta tekemistä kaipaa moni!
Olen huomenna menossa Tubeconiin. En tietenkään ole innoissani, vaan osallistun vanhemman valtiomiehen ammattimaisella vakavuudella tapahtumaan. Koska huomenna valistun todennäköisesti lisää, niin tässä kohtaa on hyvä kirjoittaa omat ajatukset julki ja jälkikäteen korjailla niitä paremmaksi.
Mistä tubettamisessa on kyse?
Kaaaaauan aikaa sitten kun allekirjoittanut kulki koulutietä ala-asteella, niin suurta hupia oli koulun jälkeen kokoontua kavereiden kesken sen luo, kenen perheellä oli videokamera. Sitten kuvattiin. Ensin ilman suunnitelmaa niitä näitä ja myöhemmin myös “käsikirjoitettuja” puheohjelmia, uutisia jne. Parhaimpia säilytettiin jonkin aikaa, mutta suurin hupi oli oikeastaan itse tekeminen. JOS tuohon aikaan olisi internet ollut olemassa, niin melko varmasti nuo videot olisi sinne laitettu. Ne kun olivat tosi hyviä… Luulisin ainakin..
Jos katsot nuoren tubettajan videota, etkä ymmärrä sitä, niin ei tarvitsekaan. Sitä ei siis ole tehty sinulle. Se on tehty tekemisen ilosta. Ja jos siitä joku tykkää, niin se on plussaa.
Mietin tänään myös itse Tubecon tapahtumaa. Millainen se olisi ollut meidän aikaan? Todennäköisesti valtakunnallinan videokerhotapaaminen, missä olisi ollut erilaiset sarjat ala- ja yläasteille sekä genreittäin. Sitten oltaisiin lähdetty vaikka Mikkeliin, missä jonkun koulun luokkahuoneissa olisi katsottu ympäri Suomen raahattua VHS:iä, tutustuttu uusiin kavereihin ja myöhemmin illalla olisi ollut disko. Koolla.
Tänään silmäilin myös twitterissä ammattilaispäivän antia.
Eräs viesti, joka toistui muutamaan otteeseen oli, että nyt kaivataan yli 35 vuotiaita tubettajia. Tämä oli sama havainto, jonka itse tein reilu vuosi sitten kun ensimmäisen kerran yritin tutustua tubettamiseen. En löytänyt mitään mielekästä sisältöä minulle (ikäiselleni). En usko, että pelkkä tubettajan ikä kuitenkaan tekee autuaaksi. Vai kiinnostaisiko jotain lähes nelikymppisen huokailut päivän kuulumisista kuinka selkää kivistää ja mitä vaatteita on ollut päällä? Ja lopuksi ehkä jauhonsyöntiä? (youtube-haaste)
Kuluttajana toki kaupaan mielekästä sisältöä ja voi olla, että se helpommin löytyisi vanhemman väen tekevänä. Ja arvaan, että myös mainostaja kaipaisi vanhempaa väkeä, kenelle myyd… main.. viestiä asioita.
Enää pitäisi keksiä, mikä se hyvä sisältö olisi?
ltalehden silminnäkijän mukaan pyöräilijä ja autoilija lähtivät yhtä aikaa liikennevaloista, jonka jälkeen autoilija kiihdytti vauhtiaan ja koukkasi niin, että auton takakulma osui polkupyörään. Autoilija poistui paikalta törmäyksen jälkeen.
Vuosi sitten olin itse kolarissa. Kuvauksen mukaan melko samanlainen törmäys (ei tahallisuutta). Auto kääntyi eteen enkä ehtinyt väistämään saati jarruttamaan. Tästä seurauksena törmäys ja konepellin kautta katuun. Henki säilyi, mutta aiheutui ikäviä vammoja joista paraneminen on ottanut oman aikansa.
Tämän jälkeen elämä on kuitenkin jatkunut ja olen ollut tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autollakin. Olen myös ymmärtänyt, että vaikka itse noudattaisi sääntöjä, niin silti voi käydä ikävästi. Erityisen huomion olen tehnyt kun olen itse auton ratissa. Enää koskaan minulla ei ole niin kiire, etten ehtisi vielä kerran katsoa sen kuolleen kulman, että kukaan ei sieltä sujahda eteen tai alle. Autoilijana pitää ymmärtää olevansa etuoikeutettu. Ympärillä on ilmastoitu peltinen turvakotelo, joka liikkuu ja pysähtyy lähes olemattomalla jalan liikkeellä. Siksi maltan odottaa ja katsoa, että kaikki pääsevät alta pois. Koska se on minulle helppoa.
Ehkä olisi syytä uudistaa liikennesääntöjä. Ehkä olisi oikeasti tarpeen rakentaa enemmän pyöräteitä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ravisuttava asennemuutos liikenteeseen. Alkaen heti.
Aurinkomatkojen äkkilähdöistä nappasin Rodoksen keikan ja täällä ollaan. Lomamoodi on päällä, kiitos lämpimän sään, aamuisten rantanokosten, uinnin ja satunnaisten päiväkaljojen.
Majoituin hotelli Nafsikaan ja toistaiseksi kaikki on sujunut mukavasti. Asiakkaana tosin lienen helpoimmasta päästä. Kunhan on suht siisti huone ja toimiva suihku niin peruasiat ovat kunnossa. Siihen päälle kun netti toimii huoneessa, parveke josta merinäköala (talojen välistä, mutta silti) ja aamupala, niin ollaan jo vahvasti plussalla. Henkilökunta vaikuttaa ystävälliseltä. Toistaiseksi ei tosin ole ollut mitään toiveita täytettäväksi, joten jätetään sen arviointi myöhemmälle.
Pakettimatka kyllä muutenkin saa tällä erää varauksettoman kiitoksen. Jonkin verran reissanneena tällä kertaa arvostin sitä, että melko uunona sopi kävellä lentokentällä ja oranssi väri opasti oikeaan suuntaan. Ja loman loppuessa toivottavasti opastavat taas. Reissujakin on tarjolla ja pientä harkintaa on ollut, mutta toistaiseksi kadun toisella puolella liplattava meri ja lähialueen ruoka on riittänyt vallan mainiosti. Pakonomaista tarvetta kiertelyyn tai kokemusten hankkimiseen ei tällä reissulla oikeastaan ole, vaan koen tämän vähän tälläisenä mökkilomana. Joka on siis Kreikassa. Ja mökin sijaan hotelli. Ja itsetehdyn ahvenen sijaan ravintolaruoka. Ja.. no, kuitenkin. Eli enemmän ehkä olemista kuin tekemistä. Ja siihen tämä passaa mainiosti.
Groundhog day. Aamupalan jälkeen rantaan lukemaan ja uimaan. Sitten lounasta, tallustelua, kirjaa, nokokset, illallista, olutta ja nukkumaan.
Ruoka on ollut hyvää ja edullista. Tosin yksi ulkomaankokemus jää puuttumaan tällä kertaa, koska valuutta on sama kuin kotimaassa (liekö kuinka kauan enää?). Siinä missä aiemmin räknäsi päässään, että mitäs tämä nyt ja oliko tämä halpaa, niin nyt suoraan näkee euroissa, että juuh, edullisempaa on. Hyvä sinänsä.
Kreikassa tietenkin kannattaa ainakin kokeilla paikallista ruokaa ja siihen voisi suositella hotellin läheisyydessä olevaa Balsamicoa. Nappasin lounaalla listalta Kreikkalaisen lautasen, jossa oli vähän kaikkea. Annos oli runsas ja maku oivallinen. Kaupan päälle vielä näkymä Tuuliselle rannalle, niin kyllä kelpasi herkutella. Huhu kertoo, että muutkin annokset ovat herkullisia, joten mahdollisesti tänne tulee tehtyä uusi visiitti.
Toistaiseksi siis reissusta iloinen peukku!
Nyt on parina viikkona (ei peräkkäisiä) tullut viisi tuntia liikuntaa täyteen. Se on suurinpiirtein ajallisesti se määrä, mikä olisi terveyden kannalta suotavaa liikkua. Huomasin, että vieläkään eivät tule ihan itsestään, mutta nyt kun on lähtenyt liikkeelle, niin loppu sujuu kyllä itsestään.
Tämä viikko esim oli seuraavanlainen.
Ma 40 min hölkkä + 20 min lihaskuntoa (punnerruksia, kyykkyä, vatsoja..)
Ti 45 min kuntosali (kyykkyhommat, alla video)
Ke 1h15 min hölkkä
To 25 min kävelyä, hölkkää, juoksua (kokeilin uusia tossuja, näistä lisää myöhemmin)
Pe 45 min hölkkä + 45 min kuntosali
Ja tuosta rapsahtaa pikkuisen alle 5 tuntia. Ja huomiona toki, että vielä olisi kaksi päivää aikaa, joten tuolta olisi voinut jotain siirtää viikonlopulle, jos olisi siltä tuntunut.
Huomasin myös hieman kieroutuneen ajatusmallin itselläni.
“Joo, en mä ole tohon tenttiin lukenut oikeastaan yhtään. Kerran selasin kirjat bussissa, mutta siihen nähden toi nyt meni ihan ok”
Liikkumistapauksessa näemmä koitan todistella nyt itselleni/jonnekin, että lähes olemattomalla vaivalla saa tuloksia aikaiseksi. Ja tässähän on totta toinen puoli. Kun olet jossain kohtaa elämääsi tehnyt paljon hyvää treeniä ja hankkinut hyvän pohjan, niin ylläpitäminen on helpompaa. Mutta sekään ei tapahdu mitään tekemättä. Ja miksi pitäisi? Sen sijaan, että yrittäisi tehdä vähääkin vähemmän, niin miksei koittaisi ajan myötä löytää hieman lisää aikaa sille tavalle liikkua mistä tykkää?
Ehkä olen hieman huolehtinut tuosta ajankäytöstä turhankin tiukasti, ettei nyt vahingossakaan tulee liikaa. Ainakaan toistaiseksi siitä ei ole ollut pelkoa.
Ja sitten törmäsin näin hienoon ajatukseen.
Some is good. More is better. Everything counts.
Ja toinen lainaus.
I suggested the focus be on trying to work that 8 word manifesto because my fear is that when people hear that you need a minimum of 150 minutes a week of moderate to vigorous exercise, they may be too intimidated to even try, whereas if we could just get people moving regularly, they may find that they enjoy moving, or enjoy how moving makes them feel and some may even move more.
BOOM! Tuossa se on.
Lähdetään liikkeelle säännöllisesti, kokeillaan erilaisia juttuja ja löydetään joku kiva liikkumisen tapa itselle. Ja koska se on kivaa, niin siihen on kiva laittaa lisää aikaa.
Tätä kohden.
Aina on aikaa käydä kyykyssä!
Miten viettää täydellinen loma?
Ei hajuakaan. Olen ollut aiemmin tosi huono lomailemaan. Tämä on saattanut myös kertoa siitä, että olen osannut kuormittaa työtä ja vapaa-aikaa melko hyvin, koska kovin suurta tarvetta lomalle ei ole ollut. Vaikka toki loma silloinkin on aina hyvää tehnyt
Tänä vuonna kuitenkin sattuneesta syystä olen odottanut lomaa aiempaa enemmän ja tiedän, että se tulee tarpeeseen. Täten lomaa kohden myös alkoi muodostua jonkinmoisia odotuksia. Jos aiemmin loma oli vain aikaa, mitä ei viettänyt työpaikalla, niin nyt se ei ehkä enää riitä.
Aattelin niin, että tavoite olisi päästä “lomafiilikseen”, löytää aikaa rennolle puuhailulle sekä antaa mielen levätä. Siispä päätin, että heti loman alkaessa karkaan reissuun, irti tutusta ympäristöstä. Ja näillä säillä myös aurinkoa etsimään. Mietin vaihtoehtoja jonkin verran, mutta auringon, hyvän ruuan ja helpon olemisen ystävänä nappasin äkkilähdön Rodokselle. Pakettimatka sopii tässä kohtaa vartalolle erittäin hyvin. Vaikka olen omatoimimatkaillut jonkin verran, niin nyt just ei haittaa yhtään, että tädit ja sedät vie kohteeseen ja pitää huolen, että sieltä tullaan pois. Jos reissun aikana tulee ongelmia, niin oletan saavani drinkin kouraan sillä aikaa kun joku muu hoitaa. Huom. Aurinkomatkat. You can do this! (Matkalta seuraa lisää tunnelmointia).
Rento puuhastelu ja mielen lepääminen sitten jatkuu kotimaassa. Luvassa voipi olla kotimaanmatkailua ja toivottavasti mahdollisuuksia nähdä muualla asuvia tuttuja. Huom. Mökkikutsuja ja ideoita vastaanotetaan ja kuullaan.
Kaverit polkaisivat taannoin käyntiin #rantakunnossa -kamppiksen. Kyseessä on body positivity -ajattelu, jota taidetaan tulkita vähän kukin omalla tavallaan.
Tässä omat ajatukseni aiheesta.
– Hyväksyn itseni ja kehoni sellaisena kuin se tällä hetkellä on, koska just nyt se ei muuksi muutu vaikka kuinka toivoisin. En jätä menemättä rannalle tai tapahtumiin siksi, että on makkaraa kyljissä, karvaa rinnassa tai jalkapäivä tekemättä. Elämä on ihan liian lyhyt, että ehtisin murehtimaan merkityksettömiä asioita.
– Vaikka ensin opettelen rakastamaan kaikkia kilojani, niin opettelen myös rakastamaan itsestäni huolehtimista. Pahimmillaan ylipaino on terveydelle haitallista ja vaikka nuorempi ikä tai pieni aktiivisuus antaa vähän anteeksi, niin tulevaisuus voi olla toisin. Olen itseni BFF ja kannustan itseäni parempaan suuntaan.
– Otan haltuun keski-ikäisen miehen body positivity -asenteen. Siellä missä aurinko pilven takaa pilkistää, niin eipä aikaakaan kun on paita otettu pois, speedot jalassa ja jumalan kuva on kaikelle kansalle paljastettu. Ja näin olet rantakunnossa.
Tästä mallia!