Miten pääsee liikkeelle sohvan pohjalta?

7178172779_4c659f721e_o
kuva: By dreaming in the deep south

Ei  mitenkään.

Tai tietty on kaikenmaailman paskapuheita, että liikunnasta ja liikkumisesta tulee hyvä olo ja se edistää terveyttä, mutta kukapa nyt motivoituisi siitä, että 30 vuoden päästä voi välttää diabeteksen. Silloin lääketiede on kehittänyt lääkkeen siihen, HIViin ja syöpään.

Välitön palkinto sen sijaan tulee siitä, että näytätte exällenne, että olette nykyään sporttisia, voimakkaita ja komeita/kauniita valintanne mukaan.

Näyttämisen tarve ei kysele, että väsyttääkö tai huvittaako, vaan rauta nousee aikataulussa ja lenkki kulkee ilman epäröintiä.

Exän sijaan voi miettiä myös pomoa, naapuria tai jotain muuta möllikkää.

Vai motivoiko joku muukin?

SuomiMies Seikkailee

Osallistuin eilen SuomiMies seikkailee -rekkakiertueelle.

On kehuttava, että oli kyllä mainiosti suunniteltu kokonaisuus. Ukot pääsivät testattavaksi ilman kummempaa odottelua, henkilökunta oli rentoa ja fiilis muutenkin erittäin leppoisa. Vaivanpalkaksi osallistumisesti sai testitulokset, joista näkee missä mennään. Lisäksi mukaan tuli hyvin tehty, yksinkertainen ohjelma, jota tekemällä kohentaa terveyttään.

Suosittelen vierailua ehdottomasti kiinnostuneille. Ja vielä enemmän niille, ketkä eivät ole kiinnostunut.

Jos aika/paikka/jokin muu ei nyt jostain syystä natsaa, niin summaan palauteosuuden pitäneen Timo Haikaraisen ohjeen.

Jos kunto on huono, niin pienelläkin ajalla/määrällä/vaivalla sitä voi kohentaa helposti ja saada hyödyt terveysvaikutuksista.

Testitulosten mukaan, joudan tulevaisuudessa useammin lenkille kuin salille. Katsotaan, mitä pienet muutokset saa aikaan.

Liikkuminen tavaksi

Todellisuus saattaa usein olla tunnetta ihmeellisempää.

Fiilis omasta liikkumisesta voi heittää suuntaan tai toiseen roimasti. Että voi voi kun ei ole kyllä yhtään tai että no onhan tässä nyt tehty vaikka ja mitä!

Siinä missä monet aktiiviset liikkujat pitävät harjoituspäiväkirjaa, niin aloitteleva liikkuja hyötyy myös kevyestä dokumentoinnista. Risti seinään kun on tehty päivän liikkuminen. Parin viikon päästä on hyvä tarkistella, että kuinka aktiivinen on ollut ja voiko asiaa korjata johonkin suuntaan jos on tarve.

1. Päätä mikä on päivän aktiviteetti (kävelen töihin / teen päivän aikana 50 punnerrusta / teen kevyen keppijumpan kahvitauolla)
2. Merkkaa päivän kohdalle, kun hommat on tehty
3. Katso kahden viikon päästä, että oletko lisännyt liikkumistasi
4. Jatka tekemistä (ja vaihda päivän aktiviteettia halutessasi)

Yksinkertainen ja helppo työkalu päivittäisen tekemisen seurantaan on esim. Chains.cc
Idea on tehdä asioita joka päivä, jolloin tekemisistä muodostuu ketju, jota ei halua katkaista. Joko uusien tapojen juurruttamiseen (esim. liikkuminen) tai huonojen tapojen kitkemiseen (esim. tupakointi)

Kokeile!

ketju

kuva: Pratanti

Leikkiteline ja jumppapaikka

“Lapselliset” ja lapselliset ohoi!

Ajankäytön johdosta ja huvin vuoksi lasten kanssa telmimisen voi yhdistää omaan pieneen liikkumiseen. Lasten leikkitelineet ovat mitä oivallisimpia paikkoja testailla ja harjoittaa omaa lihaskuntoa leikin lomassa. Roikkumiset, nojailut, tasapainottelut ja kiipeilyt voimistaa ja notkistaa ilman kyyneliä. Ja jälkikasvu kiittää aktiivisesta vanhemmasta, joka osallistuu leikkiin.

Myös ilmainen vinkki leikkitelineiden valmistajalle. Leikkitelineisiin ohjeistusta miten vanhempi väki voi jumpata tai vaikka viereen muutama normaalimpi jumppateline.

Ai niin, kyllä sinne voi mennä kiipeilemään ilman lapsiakin.

leikkii

kuva: epSos.de

Liikkumista vai liikuntaa?

Taas linkittyy hieman edelliseen.

Vaikka otsikko on eittämättä raflaava, niin idea on hyvän jäljillä.

Sen sijaan, että kantaisi murhetta, että pitäisi treenata enemmän ja ei oo aikaa, niin voisi hyvin pitää vaikka liikunnan ja liikkumisen erillään.

Olkoon liikunta jotain semmoista, mitä tykkää tehdä muutamia kertoja viikossa tavoitteellisesti tai huvin vuoksi. Kuntosali, juoksulenkki, korisvuoro, potkunyrkkeily tms.

Ja liikkuminen puolestaan olisi aktiivisuuden lisäämistä arkeen. Valitse portaat, kävele pari pysäkinväliä, kahvihuoneessa tasapainoleikittely. Ja mitäs muuta se voisi olla?

Mukavaa on se, että nämä eivät ole joko tai, vaan nokkela valitsee hyvän sekoituksen molempia.

 

Treeni ja aktivointi

Pieni merkintä aiheesta löytyykin jo aiemmin.

Tämä oikeastaan kirvoitti nyt uuteen merkintään.

Aika tuntuu aina haasteelliselta ja sen puute ensimmäiseltä syyltä, miksi joku asia jätetään pois. Osin yksi syy voi olla, että treenin ajatellaan vievän aikaa enemmän kuin se viekään, jolloin se on helppo siirtää tulevaisuuteen tai jättää tekemättä kokonaan.

Treenin voisi kuitenkin miettiä kokonaan uusiksi. Sen ei tarvitse olla yhtämittainen puolentoistatunnin, tunnin tai edes 30 minuutin mittainen hikeen tähtäävä juttu, vaan se voi olla myös muutaman kerran päivässä tehtävä passiivisuuden purku.

Silloin kun itse en ehdi (lue: huvita) harjoittelemaan, niin pyrin päivän aikana aktivoimaan itseäni muutamia kertoja (3-8) pienillä harjoitteilla. Muutama punnerrus, leuanveto, kyykky, dynaaminen venytys. Ei hengästystä, ei hikeä. Lisää vireyttä ja ylläpitää aktiivisuutta. Sitten taas kun löytyy aikaa (lue: intoa) treenaamiseen, niin keho on himpun verran valmiimpi, koska sitä on pidetty päivittäin aktiivisena. Eikä maksa mitään!

Linkissä oleva jumppa on hyvä esimerkki yksinkertaisesta, joka paikassa tehtävissä olevasta harjoituksesta. Määriä on hyvä säädellä itselleen sopivaksi.

Punnerruksien sijaan voi toki myös jorailla tovin.

 

Muuten liikkuisin, mutta ei ehdi

Aika usein kuulee ja välillä yllättää itsensäkin ajattelemasta, että muuten tekisi vaikka mitä, mutta kun ei ehdi.

Jos nyt napataan vaikkapa vain tuo liikkuminen, niin melko pieni aika viikossa jo riittää. Ja jos ei ole liikkunut koskaan/pitkään aikaan, niin mielekkääseen liikkumiseen aluksi ei edes saa edes menemään liikaa aikaa.

Mari Puoskari selvittää oman liikkumisensa täällä. Ajallisesti arvaan, että n. neljä tuntia ja viisi viikkokertaa pl. sunnuntain pidempi pätkä.

Vähempikin riittää aluksi. Kun tulee rutiinia ja tuntuu mukavalta, on helpompi sitten löytää aikaakin liikkumiseen.