Keski-ikäisen lihansyöjän kuolema

villain

Minä olen lihansyöjämies.

Olen se tyyppi, joka kesällä syö suoraan grillistä kolme annosta lihaa, pari pakettia makkaraa ja vähän perunasalaattia. Pizzassa täytteeksi valikoituu jauheliha, pepperoni, kinkku ja salami. Mielestäni pekoni on paras tapa aloittaa päivä ja toisinaan myös päättää se. Buffassa valitsen lautasella sovelletun ruokaympyrän eli ns. lihavadin.

Hiljattain kuitenkin on tapahtunut jotain ja nyt on lihansyöjämiehen aika päättää päivänsä.

Katsoin taannoin Cowspiracy -dokumentin. Yllätyin, että lihansyönti on suurin yksittäinen tekijä ilmastonmuutokseen. Eikä ole pitkä aika kun selvisi, että Suomessa joissain teurastamoissa eläimiä suorastaan rääkätään ennen teuraalle menoa. Tänä syksynä  WHO listasi prosessoidun lihan (makkarat, kinkut, pekoni jne) syöpää aiheuttavaksi tekijäksi.

Vaikka kaikki edellämainitut ovat merkittäviä asioita, niin ilmastonmuutos on tällä hetkellä niin iso asia, että mistään muusta ei ehkä edes pitäisi puhua. Se on ollut mm. yksi tekijä tällä hetkellä vallitsevassa Syyrian kriisissä ja sitä kautta tapahtuvassa pakolaiskriisissä. Sikäli tilanne jatkuu vastaavanlaisena, niin tämä on ollut vain pientä esimakua tulevaisuudesta.

Vaikka olen aiemmin ajatellut yhden ihmisen merkityksettömyydestä vaikuttaa isompiin asioihin, niin ajattelin että tämä voi olla hyvä kohta tehdä poikkeus ja ajatella toisin. Ja tehdä jotain.

Olen vähentänyt lihansyöntiä. Punaisen lihan ostaminen on loppunut lähes kokonaan ja broileria ym. tulee ostettua aiempaa vähemmän. Olen koittanut löytää vaihtoehtoja lihalle ja kokeilen mitä kaikkea kasvisruokavalio voisi tarjota.

En missään tapauksessa aio jeesustella valinnoilla. Todennäköisesti syön tulevaisuudessakin lihaa. Mutta huomattavasti vähemmän.

Se miksi kuitenkin päätin blogata aiheesta, liittyy tuohon poikkeuksen tekemiseen ja vaikuttamiseen. Jos minä, melkolailla laiska ja välinpitämätön sekaravinnon syöjä havahdun ja teen asialle jotain (vähennän lihansöntiä, kokeilen uusia vaihtoehtoja) niin uskon, että lisäkseni löytyy muitakin.

Jos asialle voi tehdä jotain, niin mikä olisi parempi hetki kuin nyt.

Lihansyöjämies tulee kuolemaan, jotta minä ja muut voisimme elää.

 

 

 

http://www.cowspiracy.com/

Animal agriculture is responsible for 18 percent of greenhouse gas emissions, more than the combined exhaust from all transportation.

http://www.upworthy.com/what-is-the-role-of-climate-change-in-the-conflict-in-syria

We are experiencing a surprising uptick in global insecurity … partially due to our inability to manage climate stress.” That’s how Columbia University professor Marc Levy (who also does studies for the U.S. government) summed it up.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445840319105.html

Lehmää hakataan päähän kepillä. Toista lehmää tökitään sähköpiiskalla tilassa, jossa eläin ei voi liikkua eteenpäin. Sätkivää lammasta raahataan jaloista pitkin saastaista lattiaa.

Oikeutta eläimille -järjestö toimitti STT:lle videon, jonka se on kuvannut salaa neljässä teurastamossa.

– Täysin tuomittavaa. Nyt täytyy selvittää, miten kuvatut teurastamot toimivat ja onko tämä yleinen toimintamalli niissä, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) toiminnanjohtaja Antti Sahi.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/22/julmuutta-ja-valinpitamattomyytta-suomalaisteurastamoissa

Videomateriaali näyttää muun muassa, kuinka Suomen kolmanneksi suurimmassa nautateurastamossa huomattavan moni eläin ei tainnu ensimmäisellä yrittämällä, vaan yrittää päähän saamastaan iskusta huolimatta nousta ylös. Tainnutuksesta verenlaskuun kuluva aika on usein liian pitkä. Eläimet liikkuvat epätavallisesti verenlaskun aikana. Ruotsissa työskentelevän tainnutuksen asiantuntijan mukaan taintumus jää liian ohueksi.

http://yle.fi/uutiset/who_makkara_aiheuttaa_syopaa_punainen_liha_aiheuttaa_sita_todennakoisesti/8408172

Prosessoidun lihan, kuten makkaroiden, kinkun ja pekonin, syöminen aiheuttaa suolistosyöpää, sanovat Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijat. He pitävät lisäksi todennäköisenä, että punainen liha aiheuttaa syöpää.

 

 

Read More

Joustavan haasteen haasteet

Kävin taannoin Inbody -mittauksessa. Tuloksena mittauksesta tulee lippunen, missä on tietoa kehonkoostumuksesta. Itselläni mittarit meni yli lähes kaikessa, mikä oli ehkä arvattavissakin. Tarkoitus olisi ottaa toinen mittaus n. 4 kk päästä ja katsoa onko lukuihin tullut mitään muutosta noudattamalla virallisia ravitsemus- ja liikuntasuosituksia.

paino 108,1 kg
viskeraalirasvan taso 10 (hyvä taso: 1-9)
lihasmassa 48,1 kg
rasvaprosentti 23,2

Tässä kohtaa on pakko myöntää, että kuvittelin jo tässä vaiheessa asian edenneen hyvää vauhtia. Ja samalla olen huomannut, että “joustavassa” haasteessa on omat haasteensa. Koska koitan pitää kiinni kynsin ja hampain “rennosta” suhtautumisesta ruokaan ja treenaamiseen, niin löydän itseni monta kertaa tilanteesta, missä otan pikkuisen vielä lisää hyvää ruokaa, jälkiruokaa, välipalaa, grillattavaa.. koska olen nimenomaan joustava. Ja nyt viimeistään pitäisi havaita, että 80-20 tarkoittaa oikeasti sitä, että useammin on valittava toisin. Kyse on kuitenkin edelleen aika yksinkertaisesta asiasta, eli miten paljon kulutan omaan syömiseen nähden. Ja koska toistaiseksi harjoittelen maltillisesti (jopa vähän), niin kulutuskaan ei ole kovin korkealla. Ja tästä syystä olisi kriittistä opetella tavaksi tehdä ne paremmat valinnat per päivä.

“Mikäs näistä oli se parempi valinta?”

Ja vaikka kuinka koitan ajatella joustavasti, niin tavat taidetaan kuitenkin aluksi tehdä sitoutuneesti ja joskus hieman hammasta purren. Mukavaa tässä kuitenkin on se, että jokainen kerta voi myös valita toisin. Koska on vain itselleen tilivelvollinen. Ja luksusta on se, että jos nuo valinnat jää oikeasti sinne 20% eli silloin suurin osa valinnoista on niitä terveyden kannalta edullisia.

Lähden lomareissulle n. kolmen viikon päästä. Siihen asti sitoudun tekemään liikunnan suhteen jotain joka päivä (venyttelyä, aerobista, voimaharjoittelua), jotta tulee vähintään se 4 h/vko täyteen. Ruokailun suhteen ajattelin, että syön selkeämmällä rytmillä ja jätän ylimääräiset välipalat pois (aamupala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala, jos on nälkä).

Vaikka täällä ei edettäisi samalla määrätietoisuudella kuin bikinifitnesstreenaajan pakaratreeni, niin edetään kuitenkin. Ja jossei muuten, niin lasken rimaa. Hemmetti! Tarvittaessa kaivan kuopan sille rimalle, että menen yli. Tarvitaan päättäväisyyttä. Sopivasti.

Tavalla tai toisella.

 

 

 

Read More

Tuli vähän nälkä – mitä sitten?

Tulee aika, jolloin jokaisen hyvinvointibloggaajan tulee ottaa elämää pupukorvista kiinni ja näyttää kuka käskee ja mistä pissii kana!

Se aika on oleva silloin, kun iskee nälkä!

“Pitää syödä riittävän usein, niin ei tuu nälkä nönönönönönö…”

Kyllä. On hyvä opetella syömään säännöllisesti riittäviä annoksia, jotta iltaisin ei tarvitse syödä makkarapakettia lihapiirakoiden kera tai lääkitä itseään litran jäätelöpaketilla.

Mutta aina sattuu kun tapahtuu. Työt venähtää, treenit painaa päälle, pitää siirtyä sinne tai tänne ja vauhti on kova. Tällöisiä poikkeustilanteita varmaan tulee olemaan aina välillä, joten niihin on hyvä varautua. Eli siihen, mitä päässä liikkuu kun on KOVA NÄLKÄ.

Miten meni aiemmin?

“Ohhoh, onpas nälkä. No mutta kyllähän tässä jo tulikin treenattua, että voihan sitä jo syödäkin. Ja aika pian varmaan pitäisi. Kotona olisi kyllä wokkia.. mutta oli kyllä sen verran rankka treeni* että nyt voi syödä kunnolla. Jaa kappas, pizzaa.. no sehän sopii. Paljon proteiinia, niin lihaskasvu on taattu. Hyvä homma! Paa vielä tuplajuusto. Kiitti”

EI OLE HYVÄ HOMMA OLLENKAAN!

 

Miten menee nyt?

“Ohhoh, onpas nälkä. Meen kotiin syömään. Eiku mullahan ei ole siellä mitään, mutta ehdin kauppaan niin haenpas kaupasta vähän wokkia ja kanaa ja kärtsään ne pannulla. Jaa täällä on pitsaakin. Hmm. Ei tänään.”

KYLLÄ NÄIN JUST!

– Välillä voi tulla nälkä. Ei siihen kuole. Ehkä ei tullut syötyä tarpeeksi päivällä tjsp. Jos nälkäinen olo pistää tekemään hölmöyksiä, niin pistä banaani taskuun varmuudeksi.

– Pidemmän päälle ei tietenkään kannata pitää itseään nälkäisenä, mutta jos niin sattuu käymään ja taskussa ei ole banaania, niin melko varmasti pärjäät kotiin asti ruuan äärelle. Ei kannata uskotella, että tarvitset 20 min kotimatkalle kolme tuplajuustoa.

– Sit välillä syö sen pizzan. Ja sit on seuraava päivä. Peli jatkuu.

Read More

Syö kuin korealaiset ja laihdu!

samgyepsal

Pahoittelut napakasta otsikosta, mutta tämä juttu vastaa kyllä juurikin tuohon huutoon.

Katsoin eilen ihan hauskan dokumentin erilaisista ruokavalioista maailmalla.

Suomea ei listalta löytynyt, mutta toinen itselleni läheinen maa oli mukana. Korealaista ruokavaliota pidettiin yhtenä terveellisimmistä, mutta runsas alkoholinkulutus pudotti hieman sijoitusta. Asuin itse Koreassa joitain vuosia sitten ja luonnollisesti söin maassa maan tavalla. Kahden kuukauden aikana painoa tipahti n. 10 kiloa. Pois jäivät pääsääntöisesti leipä, juustot, pasta ja tilalle tuli kasvikset, kasvikset, kasvikset ja riisi, riisi ja liha. Tuossa järjestyksessä ja suhteessa.

Tämä oli muutenkin yhteistä kaikille terveellisiksi arvioiduille ruokavalioille. Kasvisten suuri osuus sekä käsitellyn ruuan pieni osuus.

Korea oli muutenkin mielenkiintoinen syömisten kannalta. Lähes aina löydettiin aika  syödä yhdessä isommalla porukalla. Pari kertaa myös oppituntia siirrettiin, koska ruokailu oli vielä kesken (lähetti toi ruuat myöhässä).

Ei eläminen Koreassa kuitenkaan pelkkää kasvisten puputtamista ja askeesia ollut. Viikonloput menivät yllättävänkin reippaissa merkeissä lihaa grillaillessa ja olutta juodessa. Sunnuntaisin toisinaan sitten mielentilasta riippuen pizzaa ja burgereita.

Olen näkevinäni tässä mukavan kaavan, jota noudattamalla ruokaileminen voisi onnistua just sopivasti.

– Pääsääntöisesti paljon kasviksia.

– Syö kavereiden kanssa (ei tule ahmittua).

Ja näitä noudattamalla ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos välillä maistuu olut ja pizza.

Hyvää ruokahalua!

 

Read More

Syö ny äläkä nitise!

makkar

Keski-ikäisen miehen ruokablogista hyvää päivää!

Ajattelin, että nyt kun media on täynnä erilaisia dieettejä ja syömisen tapoja, niin ehkä olisi tilaa vielä yhdelle. Sen nimi on Just Sopivasti -dieetti ja se perustuu valtion virallisterveellisbigpharma suosituksiin.

Mutta koska olen tälläinen jukuripää, niin en tietenkään aio fanaattisesti noudattaa moisia. Sen sijaan pyrin syömään enemmän hyvin kuin huonosti. Tällöin ei tarvitse kieltäytyä kakkukahveista, pizzoista tai roudata saunailtoihin omaa kanasalaattia.

Haluaisin, että tämän ruokavalion tuloksena minusta tulisi entistä paremmin voiva, komeampi, vahvempi, energisempi, fiksumpi, filmaattisempi. Tätä ruokavaliota noudattamalla todennäköisesti varresta lähtee myös kiloja. Paljonko lähtee, jää nähtäväksi. Vaa’an ilmoittama kilomäärä kun on vain yksi mittari. Otetaan vaikka kuvia sitten jossain kohtaa lisäksi.

Perusohjeistus kulkekoon toistaiseksi vaikka näin. 

– Syö normaalia ruokaa.

– Vältä ähkyä.

Sitten seuraavaksi.

– Pikkuisen enemmän kasviksia.

– Vähän vähemmän epäilyttävää einestä.

Ja vielä lopuksi.

– Syö herkkuja.. just sopivasti.

– Pyri nauttimaan elämästä ja syömisestä.

 

Jatkoa seuraa! Ja päivitykset löytyvät näppärästi täältä.

 

Read More