En jaksanut treenata – Onko kaikki toivo menetetty?

Olisi ollut kiva kirjoittaa eeppinen sankaritarina lomaltapaluun jälkeen. Että miten loman aikana reipas aktivoituminen olisi siirtynyt suoraan työssäkäyvän arkeen ja liikunta olisi löytänyt hienosti paikkansa päivä- ja viikkorutiineissa.

Kävi kuitenkin niin, että se aika mikä lomalta löytyi liikkumiseen (ja bloggaamiseen) yhtäkkiä upposikin “kiireeseen” töissä ja sitä myöden väsähtämiseen. Eli kaikkiko taas kerralla vessasta alas? MIKSI MINULLE KÄY AINA NÄIN? MIKSI MINÄ EN JAKSA?

via GIPHY

No eipä kuitenkaan hätäillä. Jos tarkastelen edes hieman isompaa kuvaa, niin huomaan, että huhti-toukokuun en liikkunut juuri ollenkaan, muutamaa pientä lenkkiä lukuunottamatta. Kesäkuussa olen saanut näemmä jonkin ihmeellisen herätyksen ja olen liikkunut neljä viikkoa putkeen n. 4-5 h viikossa. Ja nyt siis viime viikolla kun palasin töihin (ja oli kiire ja kaikkea) niin liikkuminen jäi lähes olemattomaksi.

Koska koitan rakentaa liikkumisen tapaa, niin on hyvä totutella, että aina tulee jotain estettä. Kiirettä, kipua ja mitä lie. Sitten jää joku kerta välistä ja sitten taas jatketaan. Uudestaan ja uudestaan. Neljä viikkoa liikettä ja yksi viikko vähemmän on just hyvä alku.

Tällä viikolla muistuttelin taas itseäni ja äsken kävin tekemässä pienen treenin. En tehnyt täysiä. Mutta treenasin silti.

 

Screen Shot 2016-07-13 at 20.37.37

 

Read More

Ruoka saa olla välillä hyvää

Ensin laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen synnytti myrskyn vesilasissa sanomalla, että ruuan ei aina tarvitse olla hyvää.

PARTASEN mielestä ihmisten olisi hyvä perääntyä siitä ajatuksesta, että ruuan on oltava aina hyvää. Ei ole. Perusjees-ruoka riittää.

”En tarkoita, että ruuan pitää olla pahaa. Silloin se jää helposti syömättä, ja energiantarve korvataan herkuilla. Sen sijaan ruuan pitäisi olla ihan tavallista. Sellaista kouluarvosanalla 8+-ruokaa, jota riittää yksi lautanen.”

Jutussa mainittiin myös einekset annosten mitoittajina, joita harvemmin enemmmän kuin yhden annoksen kun taas omalla kattilalla saattaa käydä helposti kahdesti tai kolmesti.

lautanen
Virallisterveellinen suositus

Tähän sitten laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen kirjoitti vastineen, missä todetaan että kasviksiin painottuva ruokavalio ei lihota.

Lisäksi myös viisas huomio

Pitäisi myös muistaa, että usein liikasyöminen on oire jostain muusta, ei varsinainen ongelma. Turvallisuuden tunteen tai lohdun hakeminen ruoasta ja alkoholipitoisista juomista on todella yleistä. Hyvän ruoan välttely on siten vain laastari, kun todellisuudessa pitäisi kysyä, miksi on tarve hakea lohtua, palkintoa tai turvaa ruoasta.

Vähän pyörittelin tuota mielessäni, lueskelin jutusta heränneitä keskusteluja ja mietin myös omaa tapaani syödä, niin aloin hieman nähdä mitä tarkoitetaan “perusjees-ruualla” painonhallinnassa.

JOS on esim. terveydellinen tarve pudottaa painoa, niin tämä tarkoittaa uusien tapojen omaksumisesta syömisessä. Annoskokoja, makuja ja ylipäätään tapoja mitä liittyy syömiseen. Esimerkin avulla ymmärrän tämän näin.

Sen sijaan, että lounasruokalassa otan AINA sen ison annoksen valaanrasvassa uppopaistettua sianihrapiirasta höystettynä norppacheddarilla, koska se on NIIN HYVÄÄ, niin valitsenkin VÄLILLÄ esim kanasalaatin, jonka ymmärrän terveelliseksi ja on ihan jees, mutta ei aiheuta samanlaista sydämentykytystä (heh) kuin sianihrapiiras norppacheddarilla.

pizabeer
Ruokaympyrän mukainen iltapala tohtori Pizzozan mukaan.

 

Samalla ehkä havaitaan, että hyvä ruoka on vähän laaja määritelmä. Toisille se on terveellistä ja kasvispainotteista, toisille se voi olla jotain muuta.

En itsekään usko, että totaalikielloilla tai tiukoilla rajoituksilla tehdään pitkäkestoisia ratkaisuja. Mutta rajoitusten maltillinen käyttö opeteltaessa uusia tapoja ei ehkä ole ihan niin tuomittavaa kuin tässä nyt annetaan ymmärtää. Samalla tottakai on syytä miettiä suhdettaan syömiseen ylipäätään. Jotta joskus myös herkkujen maltillinen syöminen on mahdollista.

Mielestäni positiivinen puoli on myös se, että pitkästä aikaa nyt ei oltu rajoittamassa yhtä ruoka-ainetta (leipää) tai makroravinteita (hiilarit), vaan siitä että tekee välillä valintoja muutenkin kuin sen hetkinen herkkuruoka edellä.

 

makkar
Tohtori Nakkikioskin suositus välipalaksi.

 

Read More

Jos viitsisin, niin tekisin vähän paremmin

Onko tuttu tunne katsella toisten äheltämistä ja miettiä, että kyllähän sitä itse vähän.. paremmin.. enemmän.. helpommin? Jos viitsisi.

Itse pääsin taas pitkästä aikaa osaksi tästä upeasta tunteesta, kun katselin jonkun punatakkisen nousua Tahkon rinnettä kävellen. Miksei juokse, mietin. Helpostihan tuon luulisi loikkivan. Ei edes näytä pahalta.

Tosta hölkällä puoleen väliin ja sitten loppukiihdytys.
Hölkällä puoleen väliin ja sitten loppukiihdytys. Sauna päälle ja grilli kuumaksi. Hyvä homma.

Alku sujuu lupaavasti. Nimittäin ensimmäiset viisi reipasta askelta. Sitten erehdyn vilkaisemaan yläviistoon ja tajuan, että tässähän saatana mennään pystysuoraa seinää ylöspäin.

Ja siltä se tuntuukin. Vaikka pistän tossua toisen eteen, niin eteneminen tuntuu kuin olisi tatti paskassa. Askel askel askel ja huippu ei lähene, ei sitten ollenkaan.

Pumppu alkaa hakata samaa tahtia kuin aloitteleva speedmetalrumpali, kovaa ja vähän tahdittomasti. Pohkeet huutavat hoosiannaa ja hengitys on muuttunut rahisevaksi puuskutukseksi.

Pakko varmaan hidastaa kävelyyn. Paitsi että kävelen jo. Tai raahustan lähinnä.

Jossain kohtaa vilkaisen taaksepäin ja tajuan, että onhan tässä nyt jo vähän noustukin. Samalla hahmotan myös loppumatkaa paremmin. Vaikka se näyttää edelleen kohtuuttomalta oloni huomioiden, niin hoen itselleni, että rauhassa loppuun saakka. Kävele vaikka jos on pakko. (Juuuh, kävelen jo.)

Pysähdin hetkeksi. Katselen ympärilleni näkemättä mitään ja ravistelen jalkojani. Ulospäin olen kuin “en minä taukoja tarvitsisi, mutta kivahan se on vähän katsella maisemia…”

Matka jatkuu. Mielenhäiriössä loikkaan muutaman kerran reippaammin ja niin loikkaa pumppukin. Nimittäin parin tahdin yli. Juu ei. Rauhassa nyt.

Ja sitten. Enää 20.. 15.. 10 metriä. Valmis. Tehty. Keuhkoja ja pohkeita vituttaa. Istahdan hetkeksi. Oispa kaljaa.

 

 

 

Vittu saatana. OIspa kaljaa.

Vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Oispa kaljaa.

Joo joo! Sivusta katsominen on yleensä helpompaa kuin itse tekeminen. Onneksi saa itse päättää, koska edes kokeilee tekemistä.

Huomenna?

 

 

 

Read More

Tavallista ruokaa ja välillä herkuttelua

Kaiken liikuntakohkaamisen lisäksi pitää tietenkin syödä. Tiedän, että on erittäin muodikasta bloggailla kaiken maailman macapapanoista ja muista superfoodeista, mutta itse en oikein toistaiseksi ole näihin lämmennyt.

Arvostan ihan normaalia kotiruokaa, jota on helppo laittaa, maistuu hyvältä ja vie nälän. Ja kun syöpöttelee fiksusti suurimman osan ajasta, niin välillä voi sitten herkutella.

Näillä eväillä voi vaikka katsella telkkarista jalkapalloa. Käynnissä nimittäin on tällä hetkellä EM-kisat, joissa mahdollisuus nähdä kiukuttelevia maailmantähtiä, repeäviä pelipaitoja ja aina niin jännittäviä tasapelejä!

 

20160619_201251
Kasviksia ja jotain lihaa. Utuinen pullo taustalla, josta tunnistaa merkin.

Tehotuotettua(?) kesäkurpitsaa lähimarketista (0,99 e/kg). Kariniemen kotimaisesta broilerista valmistetut liekkisiivet (2,97 e/700g). Mausteeksi pippuria.

 

C360_2016-06-19-20-49-48-193
Vähän liian punaiset mansikat ja jäätelöä. Lusikka tanassa antaa mielikuvan viriilistä…

Arvokkaita kotimaisia mansikoita ja Jymy-luomujäätelöä. Herkkuperse voi uskotella terveelliseksi, koska mansikat.

 

 

C360_2016-06-19-20-17-19-352
Varjostettu kuva lasi kädessä. Bloggaus on vakavaa.

Partanaamainen suursyöppö. Kilohinta ei tiedossa.

 

20160619_202853
Käsiteltyjen kuvien jälkeen lavastettu sotku, jonka ansiosta on helppo samaistua kirjoittajaan.

Oikeasti paperirulla oli pystyssä, mutta kaadoin sen, jotta olisi huolettomampi vaikutelma.

 

IMG_20160622_111804
Huom! Kyseessä EI ole kaupallinen yhteistyä, vaikka pullo näkyykin selvästi. Saatavilla alkosta hintaan 12,79.

Vaikka olen punkun kaveri, niin myönnettäköön, että kesällä tälläiset kuivat kuoharit kyllä maistuu. Noh, kesällä maistuu moni muukin.

 

 

Read More

Tee täysillä tai älä tee ollenkaan?

Yllättävän usein törmään sekä omassa, että muiden päässä ajatukseen, että nyt just ei kannata aloittaa/jatkaa/tehdä mitään, koska ei pysty tekemään täysillä. Että ei ole nyt oikein mieltä tehdä vähän, koska kunhan tässä helpottaa hieman, niin sitten tehdään täysillä.

Tämä on itsellä siirtynyt myös yksittäisiin liikuntakertoihin. Tänään aamulla oli taas hyvä esimerkki. Eilen leikittelin mielessäni, että huomenna aamulla tämä johtava hyvinvointifitnesslifestylebloggaaja lähtee reippaasti heti aamulla lenkille tai jumpalle ja parhaassa tapauksessa jopa lenkkijumpalle!

Mutta niin oli taas aamu iltaa viisaampi ja pää tiesi kertoa, että nyt ei kyllä ole mitään järkeä koska väsyttää ja on nälkä. Ja jos on nälkä, niin ei ole energiaa ja sekös vasta tyhmää sitten onkin mennä liikkumaan. Ja jos nyt syö jotain, niin sitten pitää odottaa ainakin kolme päivää ennen seuraavaa kertaa. Ettei hölsky. Eikä tänään nyt ole semmoinen olo, että tekisi mieli tehdä täysillä..

Onneksi muistin kaikkien fitness-gurujen esikuvan Woody Allenin ja hänen kuolemattoman lainauksen.

Mene edes paikalle. Kaikkea voi tapahtua.

 

Jos olisin olympialaisin valmistautuva urheilija ja kesken kovan treeniviikon keksisin selityksiä itselleni, niin saattaisin olla hieman huolissani. Mutta koska olen ihan tavallinen tyyppi, joka pyrkii liikkumaan tietämättä edes tarkkaa tavoitetta (noh, se hyvinvointi ja blaablaa), niin aivan sama. Tänään riittää, että menen edes paikalle. Eli lähden liikkeelle.

En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun niin saa edes kuvan.
En jaksa tänään vetää leukoja. Mutta jos roikun tässä hetken, niin saan edes kuvan.

 

Koska laiskotti, niin hölkän sijaan kävelin reippaasti. Johan helpotti!

Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.
Jos teen yhdellä kädellä, niin näyttää voimakkaammalta.

Ulkosalin kohdalla tein sekalaisia sarjoja vähän pidemmillä palautuksilla, koska en oikeastaan ollut treenaamassa tosissani vaan vähän vaan ulkoilemassa. Ja ottamassa kuvia.

Lopuksi kiipesin vielä kukkulalle mököttämään hetkeksi. Ei olisi huvittanut mitään ja nälkäkin oli, mutta kävinpä sitten kuitenkin ulkoilemassa.

Ihan hyvä niin.

Oispa kaljaa.
Oispa kaljaa.

 

Entäs jos ei liikunta nappaa?

Read More

Eikö nappaa liikunta?

Eikö nappaa liikunta?

Eipä täälläkään. Mutta jostain syystä tänään taas punnersin perseen ylös sohvalta ja lähdin tekemään pientä jumppaa.

Mutta miten?

Ensiksi olen luopunut ajatuksesta, että liikkumisen pitäisi olla kivaa. Vaikka itsekin olen joskus liikkunut enemmän ja kovempaa, niin parin vuoden sohvalla makoilu ja muuten-vaan velttoilu kyllä jättää jälkensä. “Eka kerta” sattuu. Aiemmin kun olin aktiivisempi liikkuja, ohjeistin kaveria sanomalla, että “liikunnan aloittaminen on yksinkertaista, mutta helvetin vaivalloista. Mutta kun pääsee vauhtiin ja saa rutiinit kuntoon, niin ihmettelee, että miksei sitä tehnyt jo aiemmin.”

 

 

C360_2016-06-19-14-47-39-035
Miksi vaan jatkuu tie vaikka pitäisi olla jo kotona?

 

Toisekseen koitan ajatella, että tästä olisi jotain hyötyä. Niinkuin ihan kaikkeen elämään. Vaikka minuuttimäärien väheneminen lenkkipolulla on kiva juttu tai isommat kilomäärät nostelluissa painoissa, niin ei se ole kyllä hetkeen kovin suurta motivaatiota antanut.

Ehkä enemmän niin, että säännöllinen ja sopivan raskas liikunta antaa vähän paremmat eväät jaksaa arjessa tai yllättävissä tilanteissa. Pari vuotta sitten olin kolarissa ja vaikka vähän kroppa otti kolauksia, niin takana oli aika aktiivinen jakso voimaharjoittelua ja ainakin haluaisin uskoa, että se jeesasi pahemmalta.

Joskus olen myös huomannut, että tietyn aktiivisuuden ylläpitäminen tuo ryhtiä ylipäätään kaikkeen tekemiseen.

Ja sitten tietty se aktiivisuuden hyöty elintasosairauksia ja vanhenemista “vastaan”. Mutta jos totta puhutaan, niin tulevaisuudessa häämöttävä kakkostyypin diabetes on vähän olematon motivaattori. Kiitokset tekemisestä kun pitäisi tulla mieluusti heti. Ehkä terassilta vislaavat naiset ja kääntyvät päät vois vaikka olla se juttu? Tai jos jaksan jumpata jo blogata ihan perkeleesti, niin joku naistenlehti tekee kivan jutun tai suomen suosituin tuntematon tubettaja kutsuu vieraaksi? Ehkä.

 

Oispa kaljaa.
Oispa kaljaa.

Jos keksisin kolmannen syyn, niin se tulisi tähän ja teksti ryhmittyisi kivasti kuvien väliin. Sanotaan vaikka, että liikkumisesta voi keksiä jonkun kivan ja kehittävän harrastuksen, missä kohenee kunto ja tapaa ihmisiä ja blaa blaa. Se on oikeasti ihan hyvä juttu.

 

C360_2016-06-19-15-29-08-219
Nyt on vähän parempi. Oispa silti kaljaa.

Luulen, että jos liikuntakärpänen ei ole purrut vakavasti, niin suurin osa meistä mieluummin joisi punkkua ja paneskelisi kuin lähtisi lenkille tai salille.

Onneksi ei tarvitse valita.

Pitääkö aina tehdä täysiä?

 

Read More

Treeniblogi – oispa kaljaa

Huomio vaan kaikki. Tämä on nyt treeniblogi.

Jatkossa tänne tulee yhteiskuntaa syväluotaavia kirjoituksia treenaamisesta ja ennen kaikkea siitä, miten mieluummin kuitenkin joisi kaljaa. Lisäksi kuvia parrakkaasta miehestä äheltämässä hikisenä…

Tulevia teemoja voisi olla esim.

ei huvita, mutta teen silti

pitääks aina tehdä täysiä?

– hyvä olut on hyvää.

– noku emmä ehdi.

– vaikka ehtisin, niin en jaksa.

– vaikka jaksaisin, niin ei huvita.

– sanoinko jo, että olut on hyvää.

– mieluummin tekisin jotain ihan muuta.

– itujako tässä nyt pitää syödä?

– en edes tykkää treenaamisesta!

 

entykkaa

 

 

 

 

 

Read More