Henkilöbrändäystä just sopivasti

hlobrand
Just sopivasti henkilöbrändiä.

Kävin viime maanantaina Helsinki Think Companyn tilaisuudessa puhumassa henkilöbrändäyksestä. Itseltäni oli pyydetty pientä puheenvuoroa omista kokemuksista. Esityksen alkuun kehotin kyseenalaistamaan kaikki mitä sanon asiasta, mutta myös miettimään, että voisiko tässä olla jotain semmoista mikä voisi tuottaa jotain uutta ajatusta tai mitä voisi kenties jopa suoraan ottaa omaan käyttöön.

Koska itseäni on myös hieman närästänyt sanana tuo henkilöbrändäys, niin oli hyvä ensin pyöritellä sitä hieman, että mistä on kyse. Ajatukseksi muodostui, että kyse on oikeastaan maineesta ja sen rakentumisesta. Verkossa asia voisi olla esim.

– Et jaa juurikaan omaa tai muiden sisältöä. Ei henkilöbrändiä verkossa.

– Jaat jonkin verran sisältöä omassa verkostossasi. Henkilöbrändi rajoittuu tuttuihin.

– Jaat julkisesti sisältöä. Henkilöbrändi voi levitä verkossa.

 

Ammatillinen brändäys vai persoonan avaaminen? 

Tein karkean jaon ammatillisen brändäyksen ja persoonan avaamisen välillä. Siinä missä ammatillinen brändäys kertoo omaan alaan ja ammattitaitoon liittyviä asioita, persoonan avaaminen kertoo enemmän siitä, millainen minä olen.

Itselläni tuo henkilöbrändi on tiedostamatta ollut oikeastaan aina persoonan avaamista. Lyhyesti ehkä siten, että se mikä on ennen jäänyt kaveripiirin kesken heitettäväksi jutuksi, on nyt joko verkon kaveripiirin tai kaikkien nähtävillä. Kovin suunniteltua tai tavoitteellista tämä ei kuitenkaan ole ollut. Sisällön suhteen huomaan, että nykyään kerron avoimemmin ja enemmän kuin aikaisemmin. Silti en kuitenkaan kerro kaikkea. Mutta en kyllä kerro myöskään elävässä elämässä. Omat rajat löytyvät kyllä kokeilemalla.

Mitä hyötyä?

Voisin kuvitella, että ammatillisessa brändäyksessä aika suora hyöty on työpaikan, keikan tms. saaminen. Ja henkilöbrändi on tässä kohtaa enimmäkseen oman osaamisen markkinointia.

Persoonan avaamisessa tämä ei ole niin suoraviivaista. Itselläni tuo on ollut enemmän mielenkiintoa kokeilla erilaisia kanavia oman äänen kautta ja se on ollut jostain syystä ihan hauskaa. Tästä on seurannut, että verkosta löytyy jälkiä itsestäni, jotka antavat jonkinlaista osviittaa siitä millainen tyyppi olen. Tämä on myöhemmin poikinut sitten uusia mahdollisuuksia. mm. kolumnit Puoli seiskaan ja nykyinen työpaikka YleX:n vastaavana tuottajana. (huom! Henkilöbrändi ja sisältö ovat olleet itseni näköinen lisä, joka on avittanut kun näitä mahdollisuuksia on mietitty)

Miten alkuun? 

Opettele tuntemaan itseäsi ja sitä, mikä sinua kiinnostaa. Jaa itseäsi kiinnostavaa sisältöä. Mieti mitä haluat siitä sanoa.

Kokeile jakaa jotain julkisesti facebookissa, retweettaa jotain kiinnostavaa, perusta blogi ja kirjoita vaikka vastine tälle bloggaukselle. Aloita pienestä ja kokeile mikä toimii.

Itse aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2003. Myöhemmin blogi vaihtui facebookiin, twitteriin ja instagramiin. Pyrin jakamaan itseäni kiinnostavaa sisältöä, kirjoittamaan “hauskoja” statuksia ja kommentoimaan muiden sisältöjä. Nyt myös bloggaamaan taas aktiivisemmin ja sekä tekemään podcasteja.

Seuraa muita!

Ja kun sanon muita, tarkoitan tietenkin minua. Eli seurantaan! Sisältöä näihin tulee just sopivasti.

Facebook.

Instagram.

Twitter.

Podcastit.

Blogin facebook

 

 

 

 

Read More

PINGahdin etelään ja takaisin

viihdyke

Niin siinä sitten kävi, että läpi tuiskun, tuulen ja viharatikan, päädyin viimein Eckeröööööh.. (tarkista paatin nimi joskus) ja siellä pidetävään ilta PINGiin. Reissuhan alkoi bongauspelillä terminaalissa, että ketkäkö näistä sitten ovat niitä edelläkävijäsisällöntuottajia ja ketkä ovat tavallista rahvasta. Valitettavasti kaikki näyttivät lähinnä hämäräperäisiltä, joten ei pisteitä. Keskityin tweettamaan ja toivoin, että fanijoukko yhyttäisi pian minut ja olisin turvallisten ihmisten  ympäröimänä.

En tiedä miksi, mutta odotin “fanitapaamiseen” lähinnä nuorempaa tubettajaporukkaa, jota sitten koittaisin vältellä istumalla varjoissa ja näpräämällä kännykkää. Mutta helpotukseksi petyin ja paikalla olikin vanhempaa ja asiallisempaa porukkaa, jotka olivat ihan oikeasti tulleet nautiskelemaan workshopeista. Itse osallistuin Mikko Lagerstedtin tunnelmallisen kuvaamisen työpajaan ja se olikin vallan antoisa. Jos ihan oikeasti kuvaisin, niin sieltä olisi saanut valtavasti ideoita. Toistaiseksi kuitenkin tyydyn räpsimään instagramiin.

Työpajan jälkeen päädyin rupattelemaan sekavan seurakunnan kanssa. Aihe lähti sisustuksesta ja päätyi vihapuheiden ja nahkahousujen suosittelun  kautta allekirjoittaneen bloggaamiseen. Että mistä nyt sitten pitäisi blogata. Ajatuksen mahlat suorastaan velloivat ja ideoita tursusi suunnasta jos toisesta. Keski-ikäisen miehen fitnessblogi? Keski-ikäisen miehen tyyliblogi? Keski-ikäisen miehen ruokablogi? Keski-ikäisen miehen palvelusuunnittelu- ja projektinhallintablogi? Keski-ikäisen miehen blogi?

Myöhemmin seuraavana aamuna huomasin jonkinlaisen yhdistävän tekijän näissä kaikissa.. nämä kaikki tosiaankin olivat blogeja! En vielä päättänyt, että mitä, koska ja miten, mutta sitä ennen ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Jotain.

Buffassa rupattelin Saara Sarvaksen kanssa, joka oli aivan käsittämättömän mielettömän upea tyyppi. Piipahdimme nopeasti myös vihapuheen ihmeelliseen maailmaan ja esille nousi radio-ohjelman shoutbox, joka pitää sisällään kaikki maailman törkeydet mitä ihminen kehtaa kuvitella. Vaikka olen ennenkaikkea piinkova liikemies ja sydämeni paikalla on mustaa hiiltä, niin tämä kyllä kosketti jollain tapaa. En saata ymmärtää henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta kenenkään kohdalla. Toki työtä voi arvostella, tekemistä ja tapaa, mutta ihminen pitäisi pystyä irrottamaan siitä. Vaikka ihminen on työnsä puolesta julkisuudessa, niin hänestä ei tule tunteetonta likasankoa, jonne sopii kaikkien purkaa paha olo. Tämä sama asia ilmeni myös muutaman bloggaajan kohdalla. Ja se tuntuu ihan yhtä järjettömältä. Blah.

Myöhemmin Outi Les Pyy lupasi opettaa korjaamaan omat farkkuni. Kurion tyypit kannustivat bloggaamaan, koska tilaa kuulemma olisi tarkkanäköiselle, yhteiskuntaa syväluotaavalle, silti huumoripitoiselle blogille. Lupasin ottaa heihin yhteyttä jos keksin jonkun. Lisäksi kerroin Nellahelsingille, että minä bloggasin jo vuonna 2003, kun kukaan ei edes tiennyt mikä blogi on.

Sitten horjuin kauppaan, ostin viskiä ja läksin kotiin. Hyvät oli kemut. Kiitoksia kaikille ja erityisesti Akulle, joka minut kutsui paikalle.

 

Read More